Saksan kunnallisliitot

Saksan kunnallisen elämän vilkkaus ja monipuolisuus käy esiin myöskin siitä kuvasta, minkä antaa Saksan kunnallisliittojen ja niiden toiminnan tarkastelu. Kunnallisliitoille Saksassa on ominaista, että eri kuntalajeja varten on olemassa omat laajat valtakunnanliitot, joihin kuuluu jäseninä joko kunnat suoraan tai saman kuntalajin itsenäiset paikallisliitot alaliittoineen ja -osastoineen. Koko valtakunnan alueen käsittäviä liittoja on kaikkiaan neljä ja niihin kuuluvia paikallisliittoja 44, muutamilla näistä vielä alaliittoja ja -osastoja.

Valtakunnanliitot ovat seuraavat:

Saksan kaupunkipäivät,

Valtakunnan kaupunkiliitto,

Saksan maalaiskuntapäivät ja

Saksan maakuntapäivät.

*Saksan kaupunkipäivät* edustaa kaupunkeja, joissa väkiluku on päälle 10,000. Liitto perustettiin jo v. 1905. Siihen kuuluu viimeksi esitetyn tilaston mukaan varsinaisina jäseninä 21 alaliittoa ja 281 kaupunkia, joitten yhteinen asukasmäärä on yli 30 miljoonaa.

*Valtakunnan kaupunkiliitto* edustaa pien- ja keskikaupunkeja, joiden asukasluku on korkeintaan 40,000. Liittoon, joka on perustettu 1910, kuuluu 1,314 kaupunkia, jotapaitsi siihen kuuluu 4 paikallista osavaltion kaikki kaupungit käsittävää kaupunkiliittoa pienkaupunkiensa osalta.

*Saksan maalaiskuntapäivät* on organisationsa puolesta selväpiirteisin. Siihen kuuluu jäseninä ainoastaan osavaltioiden maalaiskuntien liitot, joiden lukumäärä on kaikkiaan 7. Alaliitoista on osa vanhempia kuin pääliitto, joka nykyisessä muodossaan on toiminut vasta vuodesta 1922. Osoituksena näiden alaliittojen organisatiosta mainittakoon, että esim. Preussin maalaiskuntien liitto on jakaantunut provinssiliittoihin ja nämä edelleen piiriosastoihin. Preussin maalaiskuntien liittoon kuuluu jäseninä kaikkiaan n. 23,000 maalaiskuntaa, joissa asukasluku kohoaa yli 7 miljoonan. Toisten osavaltioiden maalaiskuntien liitot ovat samaten jaetut alaliittoihin.

*Saksan maakuntapäivät* on valtakunnan maakuntien yhteenliittymä, johon kuuluu jäseninä osavaltioiden maakuntaliitot tai maakunnat välittömästi niistä osavaltioista, joissa erikoista maakuntaliittoa ei ole olemassa. Saksan maakuntapäivät edustavat 806 maakuntaa, joitten asukasluku nousee yli 37 1/2 miljoonan.

Kaikkien yllämainittujen valtakunnanliittojen keskuspaikkana on Berlin.

Liittojen tarkoitus ja toiminta

Kaikkien kunnallisliittojen tarkoitus on suurin piirtein katsoen samanlainen, mutta kun suurkaupunkien ja pienkaupunkien sekä toiselta puolen kaupunkien yleensä ja maalaiskuntien elämisenehdot ja sen mukana niiden intressit eroavat toisistaan varsin huomattavassa määrässä, on katsottu tarpeelliseksi muodostaa kullekin kuntalajille samaten kuin ylemmän asteen itsehallintoyhdyskunnille, maakunnille, omat keskusliittonsa. Kunnallisliittojen tarkoitus on valvoa niiden edustamien kuntien oikeuksia, pitää huolta niiden hyvinvoinnista, edistää kunnallisten olojen ja kunnallisasiain tuntemusta sekä kaikkia kunnallisia intressejä, valmistaa ja esittää mietintöjä ja ehdotuksia kunnallisen lainsäädännön ja hallinnon alalta sekä suorittaa jäsenliittojen ja -kuntien niille antamia tehtäviä.

Kunnallisliitot eivät ole millään tavalla valtioon sidottuja. Ne ovat luonteeltaan yksityisoikeudellisia järjestöjä, jotka edustavat niitä mielialoja ja sitä käsityskantaa, mikä vastuunalaisten kunnallismiesten piireissä on vallalla kunnallisen lainsäädännön ja kunnallishallinnon tehtävistä sekä kuntien taloudellisista edellytyksistä. Ei ole ollut lainkaan harvinaista, että kunnallisliitot ovat asettuneet jyrkästi vastustavalle kannalle valtiovallan toimenpiteisiin nähden, erikoisesti niissä lukuisissa tapauksissa, jolloin valtio on lisännyt kunnille suuria taloudellisia uhrauksia aiheuttavia tehtäviä osoittamatta niille keinoja, millä tavoin kunnat voisivat hankkia näiden tehtävien toteuttamiseen tarvittavat varat, kun kunnallinen verotusoikeuskin on ahtaasti rajoitettu. Kunnallisliittojen kokouksissa on vuosien mittaan käsitelty lukuisasti kunnallispolitiikkaa ja -hallintoa koskevia kysymyksiä, ja aivan erikoista huomiota on kiinnitetty kunnallisen itsehallinnon periaatteelliseen selvittelyyn, mikä ensisijassa on aiheutunut siitä, että valtion taholta ei aina ole tarpeellisella ymmärtämyksellä suhtauduttu kuntien itsemääräämisoikeuteen.

Kunnallisliitot ovat puolueettomia ja vaikka niiden toimialaan sattuukin asioita, jotka samalla ovat jonkin puolueen ajamia, tapahtuu niiden käsittely kunnallisliitoissa vapaana puoluepoliittisista näkökohdista.

Työnjako valtakunnanliittojen sekä niiden alaliittojen ja -osastojen välillä on vaihteleva. Alaliittojen toimintaa luonnollisesti rajoittaa pääliiton toiminta, mutta sellaisessa maassa kuin Saksassa, jossa kunnallinen elämä käsittää laajoja aloja ja jossa kunnalliset probleemit ovat kehittyneet vaikeiksi ratkaista, on kyllä riittävästi työalaa. Varsinkin niissä liitoissa, jotka ovat järjestäneet erikoisen pysyvän toimiston vakinaisesti palkattuine toimistonjohtajineen, on kosketus jäsenliittojen ja -kuntien kesken kiinteä ja niissä on voitu hyvin toteuttaa kunnallisliittojen eräs tärkeimmistä tehtävistä: kunnallisessa elämässä hankitun kokemuksen ja tiedon kokoominen sekä sen jakaminen neuvojen ja opastuksen muodossa jäsenille. Pysyviä toimistoja, joita oli aluksi vain suuremmilla liitoilla, ovat nyttemmin järjestäneet myöskin pienemmät, valtakunnanliittojen alaliitot ja -osastot.

Kunnallisliittojen saavutuksia on vaikea lyhyessä kirjoituksessa edes pääpiirteissään hahmoitella. Tulkoon kuitenkin mainituksi, että liitot m.m. ovat vaikuttavalla tavalla olleet mukana perustamassa suurta kuntainvälistä raha- ja luottolaitosta. Kunnallisliittojen saamaa arvovaltaa todistaa osaltaan m.m. Saksan kaupunkipäivien presidentin kutsuminen Preussin sisäministeriön kunnallisen osaston johtajaksi. Valtiovallan taholta on useaan otteeseen lausuttu kunnallisliitolle parhaat kiitokset ja tunnustus niiden hyvin suorittamasta työstä kuntien hyväksi ja niiden avunannosta valtion asianomaisille elimille.

Valtakunnanliittojen sekä suurempien alaliittojen toiminnan tärkeimmän alan on viime vuosina muodostanut niiden kunnille haitallisten pyrkimysten vastustaminen, jotka lainsäädännössä ja valtion hallinnossa ovat tunkeutuneet esille, suureksi osaksi johtuen Saksan valtakunnan taloudellisesta ahdinkotilasta, joka on pakottanut lisäämään kunnille julkisia tehtäviä, mutta joka samalla on pakottanut estämään kuntien vapaan oikeuden verotulojen hankkimiseen.

Mutta taloudelliset näkökohdat yksin eivät ole tätä valtion suhtautumista määränneet. Saksan itsehallinto-oloille aikaisemminkin on oleellista ollut se, että siellä on vallinnut verrattain kireä suhde valtion ja kuntien välillä. Se oli ymmärrettävää keisarivallan aikana, jolloin kunnat tässä yksinvaltaisesti hallitussa maassa käsitettiin kansalaisten vapautta suojaaviksi tekijöiksi. Kuntien vapauden, kuntien itsehallinto-oikeuden ympärille kerääntyi koko maan vapaamielinen mielipide, kun taas valtiovalta koetti kaikin käytettävissä olevin keinoin rajoittaa kuntien oikeuksia ja kuntien itsehallintoa, jonka turvissa maan vapaamieliset ainekset pääsivät toimimaan vastoin hallituksen pyrkimyksiä. Ei ihme, jos koko kunnallinen itsehallinto pyrittiin käsittämään valtion vastaiseksi, valtion ulkopuoliseksi toiminnaksi, jonka tarkoituksena oli luoda raja-aita valtion oikeuksien ja kansalaisten valtiosta riippumattomien oikeuksien välillä.

Tämä valtion ja kuntien välinen vastakohtaisuus on jatkunut vielä maailmansodan jälkeenkin, Saksan tultua tasavallaksi. Olisi olettanut, että keisarivallan kukistuminen olisi saattanut kansanvaltaisille perusteille rakennetun tasavallan ja siihen kuuluvien kuntien edut yhdenmukaisiksi ja että valtion ja kuntien välinen vastakohtaisuus olisi hävinnyt sen vapaamielisyyden voittaessa, joka osaksi kuntienkin turvin oli päässyt kehittymään. Mutta olevat olot Saksassa osoittavat toista.

Tämä nurinkuriselta tuntuva kehitys johtuu siitä, että vallassaoleviin vapaamielisiin valtiollisiin piireihin on päässyt juurtumaan väärä käsitys kansansuvereniteetista. Arvellaan, että kansansuvereniteetti, kansan oikeus määrätä valtiovallasta, vaatii kunnallisen itsehallinto-oikeuden rajoittamista, koska itsenäiset, laajalla toimivallalla varustetut kunnat voivat toimiessaan julkisen hallinnon hoitajina asettua vastustamaan valtiovallan pyrkimyksiä ja toimenpiteitä. Vapaat kunnat voivat merkitä valtiovallassa ilmenemismuotonsa saavan kansan kokonaistahdon vastustamista. Tämä katsantokanta, joka jättää huomioonottamatta terveeseen demokraattiseen periaatteeseen oleellisesti kuuluvan vähemmistön oikeuksien turvaamisen periaatteen, on tullut yleiseksi Saksan vallallaolevissa puolueissa. Keisarivallan aikana nämä puolueet tai niiden aatteelliset edeltäjät olivat kunnallisen itsehallinnon puolustajia, mutta nyt valtaan päästyään sen vapaan kehityksen vastustajia.

On ymmärrettävää, jos kunnallisliitot olojen tällaisiksi kehityttyä ovat joutuneet omistamaan huomionsa itsehallinnon periaatteellisen olemuksen selvittelyyn, itsehallinnon merkityksen korostamiseen valtionkin intressien kannalta katsottuna ja kuntien oikeuksien puolustamiseen valtiovallan toimenpiteitä vastaan.

Yleisesti tunnustetaan se hyöty, mikä kunnallisliittojen toiminnasta on koitunut kuntien hallinnolle ja kunnalliselle elämälle yleensä. Se vaikutusvalta, jonka kunnallisliitot ovat valtioelämässä saaneet, on varmaan ollut omiaan tasoittamaan valtion ja kuntien suhteita silloin kun valtiovalta pitää yksipuolisesti kiinni omasta ahtaasti käsitetystä edustaan. Mutta tässä kunnallisliittojen monella rintamalla harjoittamassa puolustussodassa on kieltämättä annettu kuntien puolesta ja valtiota vastaan iskuja, jotka eivät ole olleet puolustettavia eivätkä ehkä tarpeen vaatimiakaan.

Arvostelu kunnallisliittojen merkityksestä

Tämä näkökohta selittänee sen ankaranpuoleisen arvostelun, jonka entinen Preussin sisäministeri, Berlinin yliopiston hallinto-oikeuden professori *Hans Peters* on kunnallisliittojen toiminnasta ja merkityksestä antanut kirjassaan "Grenzen der kommunalen Selbstverwaltung in Preussen".<1)> Kun tämän arvovaltaisen tiedemiehen mielipiteistä käy selville Saksan kunnallisliittojen vaikuttava osuus valtioelämän alalla ja koska niiden perusteella on mielenkiintoista tutkia kunnallisliittojen toiminnan suuntaa yleensä, saattaa tässä olla paikallaan lyhyesti tehdä selkoa Petersin arvostelusta, niin vähän kuin sen perustelut ja johtopäätökset soveltuvatkin Suomen oloihin.

<1)> Kunnallisen itsehallinnon rajat Preussin oikeuden mukaan.

Petersin arvostelu käy tähän suuntaan:

Kunnallisliitot ovat viime vuosina saavuttaneet valtiossa suuren merkityksen erikoisesti sen vuoksi, että niille on suotu tilaisuus olla vaikuttavalla tavalla mukana kuntia koskevien toimenpiteiden, erikoisesti kunnallisten lakien suunnitteluissa ja valmisteluissa. Vaikkakaan niille ei lainsäädännössä ole vakuutettu mitään tällaista osallisuutta,<1)> on se käytännössä vakiintunut jopa niin pitkälle, että valtionhallitusten on täytynyt ryhtyä kunnallisliittojen kanssa neuvotteluihin ja sovitteluihin, milloin mielipiteet jostakin lainsäädäntö- tai hallintotoimenpiteestä ovat käyneet vastakkaisiin suuntiin.

<1)> Senjälkeenkuin Petersin kirja ilmestyi on Badenin valtiosääntöön sisällytetty säännös, jonka mukaan kuntia, kunnallisliittoja ja piirejä on kuultava ennen niitä koskevien yleisten kysymysten lainsäädännöllistä järjestelyä. - *Kirjoittajan muistutus*.

Kunnallisliitot ovat muodostuneet valtiolle arvokkaiksi sen asiantuntemuksen vuoksi, mitä ne kunnallisen elämän alalla edustavat. Aikaisemmin käytti valtio saadakseen tietoja kunnallisen elämän alalta omia viranomaisiaan, nyt sen yhä suuremmassa määrässä on turvauduttava kunnallisliittojen apuun, jotka parhaiten voivat koota käytännöllisessä kunnallisessa toiminnassa saavutettuja kokemuksia sekä tietoja kuntien oloista ja tarpeista.

Mutta tällaisten kunnallisliittojen olemassaolo nykyisessä muodossaan tietää valtiolle suurta vaaraa. Niiden olemassaolo perustuu valtion ja kuntien välillä muka olevan pysyväisen vastakohdan tunnustamiselle, koska niiden päätehtävänä on kuntien oikeuksien suojeleminen valtiota vastaan. Mutta tällaista vastakohtaa ei kuitenkaan ole olemassa eikä kuntien oikeuksien suojelemiseksi tarvitse järjestää mitään kuntien järjestöjä, koska valtio luonteensa ja tehtäviensä mukaisesti on velvollinen valvomaan kuntien etuja ja huolehtimaan, ettei kuntien oikeuksia loukata. Tätä valtiolle kuuluvaa ja sen suorittamaa tehtävää varten ei tarvitse perustaa erikoisia kuntien liittoja, joiden ylläpitokustannukset tarpeettomasti rasittavat veronmaksajia. Mutta kunnallisliitot eivät ole yksinomaan tarpeettomia, ne ovat vaaraksi valtiolle. Niiden mahtavuus ja valtiota vastaan kohdistettu toiminta tuottaa vaaraa valtioajatuksen kehitykselle. Tilanne voi muodostua sellaiseksi kuin keskiajalla, jolloin valtio hävisi säätyjen ja kaupunkien vallan kehittyessä sille ylivoimaiseksi.

Liittojen asema valtionviranomaisten sivulla on sitäkin arveluttavampi, kun ne eräissä suhteissa ovat saavuttaneet valtionviranomaisiin verrattuna huomattavan yliotteen. Niitten johtoon ja toimihenkilöiksi on yleensä onnistuttu saamaan erittäin päteviä miehiä, ne toimivat joustavasti ja niissä on onnistuttu välttämään valtionvirastoissa vallallaoleva byrokratismi, virkavaltaisuus ja vihdoin ne ovat saaneet toiminnallaan kuntien horjumattoman luottamuksen osakseen. Erikoisesti viimemainitussa suhteessa kuntien kanssa eniten kosketuksiin joutuvat valtionviranomaiset jäävät vertailussa auttamattomasti häviölle, ne kun valtiovalvontaa harjoittaessaan joutuvat olemaan kunnille ikäänkuin piiskana. Omissa keskusjärjestöissään kunnat sensijaan tuntevat auttajansa.

Valtio olisi velvollinen itse täyttämään kaikki ne tehtävät, jotka ovat joutuneet kunnallisliitoille. On jo mainittu valtion velvollisuudesta kuntien itsehallinto-oikeuden suojelijana lainsäädännön alalla. Kunnallisliittojen harjoittama neuvontakin olisi valtionviranomaisten toimesta suoritettava ja nimenomaan niiden viranomaisten toimesta, jotka harjoittavat kuntiin kohdistuvaa valtiovalvontaa. Valtion viranomaisten asia samoin olisi koota tietoja, tilastoja ja kokemuksia kuntien oloista ja kunnallisen hallinnon alalta j.n.e. Yleensä kaikki ne tehtävät, joita kunnallisliitot suorittavat, luonteensa puolesta kuuluvat valtiolle.

Mutta vaikka kunnallisliitot nykyisessä muodossaan ovatkin vaarana valtiolle ei niiden lakkauttaminen enää käy päinsä. Vaara on poistettavissa tekemällä kunnallisliitot hyödyllisiksi valtiolle. Ainoa sopiva tie tällöin on tehdä kunnallisliitot osallisiksi kuntiin kohdistuvan valtiovalvonnan<1)> harjoittamisesta, jossa tapauksessa ne voitaisiin saada valtion vaikutusvallan alaisiksi. Tämä kävisi päinsä erikoisen hyvin sen vuoksi, että kuntien neuvonta ja niiden valvonta sopivat parhaiten saman elimen suoritettavaksi, jolloin molempia tehtäviä hoitava elin voisi nauttia kuntien luottamusta.

Tämä ohjelma on toteutettavissa siten, että kunnallisliitot, säilyttäen nykyisen organisationsa, liitettäisiin valtioon sen elimenä ja tehtäisiin sisäministeriön alaiseksi laitokseksi, joka olisi velvollinen noudattamaan ministeriön ohjeita ja määräyksiä. Kunnallisliittojen virkamiehet valittaisiin tähänastiseen tapaan, mutta valtio maksaisi heidän palkkansa. Tällaisesta järjestelystä olisi kunnille se etu, että valvontaviranomainen nauttisi niiden luottamusta ja edelleen se, että kustannukset pienenisivät. Valtiolle koituisi tästä järjestelystä taas etua siinä, että kuntien toiminnan valvominen tulisi tarkoituksenmukaisimmin järjestetyksi ja kunnallisliittojen valtiolle aiheuttama vaara häviäisi. Kunnallisliitoille itselleen koituisi taas se etu, että ne voisivat valvoa kuntien etuja valtiossa valtion viranomaisen auktoriteetilla.

Näin Peters.

<1)> Valtiovalvonta on se valtion harjoittama toiminta, jolla valtio huolehtii, että kunnat täyttävät niille annetut tehtävät, että ne pysyvät toimivaltansa rajoissa ja että ne noudattavat laillisia muotoja toiminnassaan. Meillä Suomessa harjoittavat valtiovalvontaa eräitä poikkeuksia lukuunottamatta maaherrat ja Korkein hallinto-oikeus sekä osittain Valtioneuvosto. - *Kirjoittajan huomautus*.

Arvostelun arvostelua

Hänen arvostelunsa on kuitenkin monessa suhteessa harhaanjohtava. On kyllä myönnettävä, että kunnallisliitot ovat asiantuntemuksellaan ja tarkoituksenmukaisilla toimenpiteillään onnistuneet saavuttamaan vaikuttavan sijan valtioelämässä, mutta mitään vaaraa niiden olemassaolo nykyisessä muodossaankaan ei valtiolle muodosta. Keskiajan oloihin viittaaminen ei ole perusteltua varsinkin sen vuoksi, että huolimatta kunnallisliittojen merkityksen enenemisestä valtiovalta on Saksassa aivan viime aikoinakin asettanut kunnalliselle itsehallinnolle voimakkaita rajoituksia.

Kunnallista itsehallintoa on tarkastettava siinä valossa, että se on paikallisten hallintotehtävien suorittamista mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla. Valtiohallinnolla ja kunnallisella hallinnolla ei näinollen ole periaatteellista vastakohtaisuutta ja jos valtiovalta, jonka toimivaltaan se kuuluu, järjestää paikallishallinnon tehtävät tavalla, joka ei ole tämän kannalta katsoen tarkoituksenmukaista, tekee se kokonaisuuden, valtioedun kannalta epäviisaasti, vaikka sellaisesta saattaisikin olla näennäistä hyötyä valtion omille eduille, ahtaasti katsottuna. Jos siis valtio käyttää mahtiasemaansa siten, että se pakottaa kunnallisen itsehallinnon sille liian ahtaisiin uomiin, on se menetellyt tavalla, joka antaa kunnille ja niiden keskusjärjestöille oikeuden vaatia valtion kokonaiseduillekin tarkoituksenmukaisempaa järjestelyä. Jos kuntien täytyy puolustaa elinehtojaan sellaisen uhan edessä kuin Saksassa, silloin valtio itse on ne siihen pakottanut ja syy valtion ja kuntien vastakohtaisuuteen on valtion, jonka velvollisuus - sen myönnämme - olisi valvoa kuntien etuja ja oikeuksia. Kuntien toiminta elinetujensa suojelemiseksi ei kohdistu silloinkaan valtioajatusta vastaan, se voidaan kunnallisen elämän piiristä selvästi havaita, se kohdistuu ainoastaan epätarkoituksenmukaisesti suoritettua kunnallisten olojen järjestelyä vastaan. Jos tällaisessa toiminnassa nähdään vaara valtiolle, silloin on valtiota uhkaavaksi vaaraksi myös käsitettävä valtiovallan toimenpiteitä arvosteleva sanomalehdistö ja puolueet, valtiovallasta suuressa määrin riippumaton talouselämä ja rahalaitos y.m.s.

Petersin ehdotusta kunnallisliittojen valtiollistamisesta ja valtiovalvonnan jättämisestä niiden suoritettavaksi ei voitane toteuttaa. Kunnallisliitot harvoine toimihenkilöineen eivät voisi ottaa suorittaakseen valitusten ratkaisua ja muita valvontaan kuuluvia tehtäviä neuvontatoiminnan siitä kärsimättä. Valtiollistettu kunnallisliitto ei voisi täyttää alkuperäistä tehtäväänsä toimia kuntien luottamusta nauttivana neuvonantajana ja niiden etujen riippumattomana valvojana. Valtiovallalle itselleen terveellinen vastavoima häviäisi ja kunnallisliittojen merkitys kuntien kannalta katsoen olisi täydellisesti loppunut.

Suomen kunnallisliitot

Petersin arvostelun ja edelläolevan katsauksen johdolla yleensä on sopiva tehdä muutamia huomioita Suomen kunnallisliitoista.

Meillä Suomessa on kunnallisliittojen toiminta kohdistunut suurimmalta osalta ja ratkaisevasti enemmän kuin Saksassa kuntiin käsin. Kun tarkastellaan esim. Maalaiskuntien Liiton kunnallispäivien ohjelmia, havaitaan, että pääosan niistä muodostavat kuntien toiminnan yhtäläistyttämistä ja kuntien opastamista koskevat kysymykset. Toisella sijalla ovat esitykset asioista, joissa toivotaan valtiovallan taholta lainsäädäntötoimenpiteitä vallitsevien epäkohtien tai epäselvyyksien poistamiseksi ja vain poikkeustapauksissa on esitysten kärki ollut kohdistettuna valtiovallan tai valtionvirastojen toimenpiteitä vastaan. Miltei poikkeuksetta on asia tällöin kuulunut kansakoululaitoksen alaan, joka viimeaikaisistakin ilmiöistä päättäen näyttää, yleensä täysin erillään poliittisista seikoista, muodostuvan valtion viranomaisten ja kuntien välillä käytävän toimivaltariidan kuumimmaksi taistelukentäksi, meillä samaten kuin asianlaita on Saksassakin.

Kunnallisliittojemme ja valtiovallan välille muodostunut luottamuksellinen suhde aiheutuu luonnollisesti ensi sijassa siitä poliittisesti viisaasta suopeudesta, mitä valtion taholta yleensä on aina osoitettu kuntia kohtaan niin lainsäädännössä kuin valtiohallinnossakin. Tarkoituksenmukaisella menettelyllä valtio on turvannut itselleen kuntien myötätunnon, jota harvat ristiriidat eivät ole voineet häiritä. Mutta toiselta puolen on kyllä huomattava, että kunnat ja niitä edustavat järjestöt ovat osoittaneet valtiovallalle sille kuuluvaa arvoa, ja kunnallisia epäkohtia ei ole haluttu esittää edes sillä jyrkkyydellä, mitä ne ehkä olisivat ansainneet. Mainitsemme tässä suhteessa vain pohjois- ja itä-Suomen kuntien taloudelliseen kurjistumiseen johtaneen valtion metsämaiden verotustavan.

Kunnallisliittojemme ja valtiovallan välisten suhteiden kehittymistä on vaikuttavasti edistänyt se, että osa huomattavimpia valtiollisen elämämme toimihenkilöitä, ministereitä ja kansanedustajia, on ollut alusta lähtien mukana kunnallisliittojemme toiminnassa. Heidän perehtymisensä toiselta puolen valtiovallan ja toiselta puolen kuntien intresseihin on turvannut kunnallisliittojen toiminnassa tarpeellisen valtiovallan edellytysten ja vaikeuksien ymmärtäväisen vaarinoton, mutta se on samalla pidättänyt valtiovallan kuntien toimintaa järjestellessään sellaisella kannalla, joka pyrkii kehittämään kuntien vapaata toimintaa ja saattamaan kuntien edustaman sosialisen voiman käytettäväksi yhteiskunnan hyödyksi mahdollisimman parhaalla tavalla.

Kunnallisliittojen tehtävät ja niiden saavuttama merkitys valtio- ja kunnalliselämässä voidaan meillä Suomessa arvioida yhtä suureksi kuin Saksassakin. Eräissä suhteissa meillä ollaan Saksan vastaavista oloista jäljellä, kuten m.m. kuntien luottolaitoksen perustamisessa, mutta laiminlyönnistä ei siinäkään suhteessa voida kunnallisliittojamme syyttää. Kysymyshän oli Maalaiskuntien Liiton II varsinaisilla kunnallispäivillä esillä, mutta liiton esittämä kuntien pankkilaitoksen perustaminen tuli hyljätyksi silloisen taloudellisen nousukauden harhaannuttamana. Toisissa suhteissa ovat olomme vastaavasti taas edellä, kuten esim. kuntien tarvehankinnassa ja tilintarkastuksessa sekä tilineuvonnassa.

Tarkastellaanpa kunnallisliittojemme toimintaa mistä näkökulmasta tahansa, niin täytyy jokaisen myöntää, että niiden olemassaolo ei voi tarjota valtiolle mitään vaaraa, vaan päinvastoin monessa suhteessa se voi koitua valtiolle hyödyksi ja helpotukseksi. Prof. Petersin ehdottama kunnallisliittojen valtiollistaminen ei voi meillä joutua näinollen vakavasti edes keskustelun alaiseksi. Mutta erääseen ehdotukseen se saattaa antaa aiheen. Kun Maalaiskuntien Liiton kuntien edun vuoksi harjoittamasta liiketoiminnasta on - täysin perusteettomasti kylläkin - väitetty, että sen yhteydessä ei riittävästi katsottaisi valtion etua, saattaisi tällaisten väitteiden lopettamiseksi olla paikallaan sellainen järjestely, että Valtioneuvosto saisi oikeuden määrätä yhden valtion edustajan Maalaiskuntien Liiton hallitukseen.

Kunnallisen valistustyön suuntaaminen

Saksan kunnallisliittojen toiminnan yksityiskohtainen tarkastelu saattaisi antaa aiheen moneenkin meidän vastaaville oloille hedelmälliseen huomioon. Siihen puuttumatta ansaitsee kuitenkin eräs yleisempi näkökohta tulla mainituksi. Meillä olisi kunnallisessa valistustoiminnassa kenties syytä kiinnittää entistä enemmän huomiota kunnallisen itsehallinnon periaatteelliseen selvittelyyn ja kunnallishallinnon yhteiskunnallisen merkityksen korostamiseen sekä erittäinkin kunnallisen toiminnan tarkastelemiseen ei yksin kunnallisen käytännön tuomien yksityisten kysymysten valossa, vaan myös laajemmasta perspektiivistä, osana valtion ja yhteiskunnan pyrkimyksestä hankkia jäsenilleen mahdollisimman suotuisat elämänehdot.

Lakit. kand., varatuomari Urho Kekkonen