6.3.1953 radiossa

J. V. STALININ MUISTOLLE

Keskiviikkona aamupäivällä saapunut sanoma Neuvostoliiton pääministerin, generalissimus J. V. Stalinin sairastumisesta oli sisällöltään ja sävyltään niin vakava, että tänään annettu virallinen tieto generalissimus Stalinin kuolemasta ei ollut odottamaton. Kun aivan äskettäin Stalinin tavanneet ulkomaiset diplomaatit olivat kertoneet hänen erinomaisen hyvästä terveydentilastaan, on tieto hänen poismenostaan tullut maailmalle yllättävänä.

Stalinin maailmanhistoriallinen merkitys on jokaiselle nykypäivän ihmiselle kiistämätön tosiasia. Niidenkin, jotka eivät omaksu sitä maailmankatsomusta, jonka nerokas ja menestyksellinen johtaja Stalin on ollut, täytyy myöntää, että Neuvostoliiton taloudellinen kehitys takapajuisesta maatalousmaasta voimakkaaksi, nykyaikaiseksi teollisuusmaaksi ja toiseksi johtavaksi maailmanvallaksi on ollut todellinen jättiläissuoritus. Se on tapahtunut Stalinin johdon alaisena, eikä hänen työnsä ole rajoittunut ainoastaan suurten linjojen suunnittelemiseen ja toteuttamiseen, vaan se on ulottunut varsin pieniin yksityiskohtiinkin, jonkalaiset hän tiesi tärkeiksi kokonaisuuden onnistumiselle. Se feodaalivalta, joka tsaarien aikana vallitsi, ei olisi kyennyt luomaan varsinaiselle kansalle sitä sivistyksellistä, yhteiskunnallista ja taloudellista nousua, mikä Neuvostoliitossa on tapahtunut. Ja kuinka paljon suurempi se olisikaan ollut, jollei Saksan hyökkäys olisi tuhonnut niin suunnattomasti siitä rakennustyöstä, mikä Neuvostoliitossa ja erityisesti 1930-luvulla suoritettiin.

Stalinista valtiomiehenä ja ihmisenä oli meillä suomalaisilla ennen sotaa ja sodan aikana ainoastaan vihamielisen propagandan välittämä kuva. Ensimmäisen kerran joutuivat Suomen eri kansankerroksia edustavat piirit Stalinin kanssa kosketukseen suomalaisen kulttuuridelegaation vieraillessa Neuvostoliitossa v. 1945. Stalin otti delegaation vastaan lokakuun 9. päivänä. Syntyneen keskustelun aikana Stalin monessa eri yhteydessä ilmaisi lämpimän myötätuntonsa Suomea kohtaan. Juuri tässä tilaisuudessa Stalin ilmoitti, että Neuvostoliitto tulee pidentämään sotakorvausten suoritusaikaa kahdella vuodella, ja vakuutti, että Neuvostoliitto tulee sotakorvaustoimitusten päätyttyä ostamaan Suomesta samoja tuotteita, vieläpä 2--3 kertaa toimitusten määrää enemmänkin. Me suomalaiset tiedämme nyt, mikä arvo näillä Stalinin lupauksilla meille on ollut ja vastaisuudessakin tulee olemaan. Delegaation jäsenten tekemiin kysymyksiin vastatessaan Stalin korosti, että se ystävyys, jota Neuvostoliitossa tunnetaan Suomea kohtaan, ei johdu Neuvostoliiton eräiden johtomiesten tsaarin aikana Suomessa hankkimista henkilökohtaisista suhteista eikä edes siitä, että olemme naapureita, vaan siitä, että "me pidämme Suomen kansasta" -- kuten Stalinin sanat kuuluivat -- "se on hyvä, työteliäs, kyvykäs kansa, joka vaikeissa olosuhteissa on rakentanut suolle kehittyneen valtakunnan."

Stalin oli jo varsin aikaisin joutunut Suomen ja suomalaisten kanssa kosketukseen. Venäjän sosiaalidemokraattisen työväen puolueen ensimmäinen konferenssi pidettiin 25.--30. 12. 1905 Tampereella, ja tässä kokouksessa Stalin ensimmäisen kerran kohtasi Leninin. Vuonna 1917 huhtikuussa pidetyssä bolsevikkipuolueen konferenssissa Stalin päättävästi asettui Suomen oikeuksien puolelle Venäjän väliaikaista hallitusta vastaan ja kannatti Suomen oikeutta valtiolliseen riippumattomuuteen. Tämän kannan johdonmukaisena seurauksena oli, että Leninin johtama hallitus lokakuun vallankumouksen jälkeen tunnusti Suomen itsenäisyyden. Päätös joulukuun 18. päivältä 1917 on Leninin ja Stalinin allekirjoittama. Joulukuun 22. päivänä 1917 Stalin lausui seuraavaa: "Maailmassa ei ole sellaista voimaa, joka voisi pakottaa kansankomissaarien neuvoston luopumaan lupauksistaan. Tämän olemme todistaneet sillä tosiasialla, että olemme ennakkoluulottomasti suhtautuneet Suomen porvariston vaatimuksiin, että Suomelle myönnettäisiin itsenäisyys ja viipymättä ryhdyttäisiin julkaisemaan Suomen itsenäisyyttä koskevaa asetusta."

Sodan jälkeisenä aikana on Neuvostoliitto monessa eri vaiheessa osoittanut hyvää tahtoa Suomea kohtaan. Edellä on jo mainittu sotakorvausten toimitusajan pidentäminen. Vuonna 1946 neuvostohallitus vapautti Suomen Neuvostoliitosta tuodun omaisuuden enemmästä palauttamisesta ja v. 1948 neuvostohallitus alensi 50 %:lla Suomen sotakorvausvelvollisuuden jäljellä olevaa määrää. Vuonna 1950 neuvostohallitus solmi Suomen kanssa 5-vuotisen kauppasopimuksen, siten toteuttaen sen lupauksen, minkä Stalin v.1945 oli antanut. Varmaa on, että Stalinilla on kaikkiin näihin päätöksiin ollut ratkaiseva vaikutus.

Vuonna 1948 solmittiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä sopimus ystävyydestä, yhteistyöstä ja keskinäisestä avunannosta. Tämän sopimuksen allekirjoittamisen jälkeisenä päivänä, huhtikuun 7. päivänä, järjestettiin Kremlissä päivälliset Suomen hallitusvaltuuskunnan kunniaksi. Generalissimus Stalin piti päivällisillä puheen. Puhe teki suomalaisiin mieluisan ja rohkaisevan vaikutuksen, mutta kun olen joutunut tuon puheen myöhemmin yhä uudelleen ja uudelleen lukemaan, olen voinut todeta, että se oli paljon enemmän kuin ensi kuulemalta saatoimme päätellä, se oli suuren valtiomiehen suuri ohjelmapuhe. Suomen ja Neuvostoliiton väliset suhteet on siinä kuvattu rehellisesti ja realistisesti: 150 vuotta on maittemme välillä vallinnut epäluottamus. Sen seurauksena on ollut kaksi sotaa. Epäluottamuksen aikakaudesta on päästävä keskinäisen luottamuksen aikakauteen. Juuri solmitun ystävyys- ja avunantosopimuksen, joka on rakennettu täydellisen tasa-arvoisuuden pohjalle, on murrettava epäluottamus ja sen on luotava uusi pohja kansojemme välisille suhteille. Mutta epäluottamusta ei voida hävittää yhdellä iskulla. Epäluottamuksen tähteet jäävät pitkäksi ajaksi; niiden poistamiseksi on tehtävä paljon työtä, jotta saataisiin luoduksi lujat perinteet kestävälle ystävyydelle.

Tällainen oli lyhyesti sanottuna Stalinin viisaan puheen sisältö. Siinä ei ollut mitään turhia korusanoja, siinä ei vältelty menneisyyden tosiasioita, siinä nähtiin ne vaikeudet, mitkä uuden historiallisen vaiheen syntyminen tuo tullessaan, mutta siinä esitettiin luja luottamus siihen, että keskinäiselle ystävyyden politiikalle on luotavissa kestävät perustat molempien osapuolten onneksi.

Mutta puheeseen sisältyi vielä eräs erittäin merkittävä kappale, joka koski suurten ja pienten kansojen tasa-arvoisuutta. Lainaan tämän kappaleen kokonaan:

"Monet eivät usko, että suuren ja pienen kansan välillä voi olla tasa-arvoiset suhteet. Mutta me, neuvostokansa, olemme sitä mieltä, että suhteet voivat olla tällaiset ja niiden tulee olla tällaiset. Neuvostokansa katsoo, että jokaisella kansalla, olipa se suuri tai pieni, on omat laadulliset erikoisuutensa, omalaatuisuutensa, joka kuuluu vain sille ja jota ei ole muilla kansoilla. Nämä erikoisuudet ovat se panos, jonka jokainen kansa antaa maailman kulttuurin yhteiseen aarreaittaan, sen täydentämiseksi ja rikastuttamiseksi. Tässä mielessä kaikki kansat, niin pienet kuin suuretkin, ovat samassa asemassa ja jokainen kansa on samanarvoinen minkä tahansa muun kansan rinnalla."

On merkille pantavaa ja meidän suomalaisten kannalta rohkaisevaakin, että Stalin esitti nämä periaatteellisesti tärkeät näkökohdat Suomen hallitusvaltuuskunnalle pidetyssä juhlatilaisuudessa. Ne palauttavat elävästi mieleen Stalinin Suomen itsenäisyyttä koskevat lausunnot v:lta 1917.

Meillä suomalaisilla on se käsitys -- ja monien tosiasioiden perusteella uskomme olevamme oikeassa -- että generalissimus Stalin tunsi erityistä henkilökohtaista kiintymystä ja ystävyyttä Suomea kohtaan. On luonnollista, että kun generalissimus Stalin nyt on poissa, me suomalaiset tunnemme vilpitöntä surua sen johdosta. Hänen ansiokseen me luemme, että Neuvostoliiton suhtautuminen Suomea kohtaan meille ratkaisevina sodan jälkeisinä vuosina on ollut suopeaa ja jalomielistä. "Kosto ei kelpaa kansojen välisten suhteiden perustaksi", lausui Stalin suomalaiselle delegaatiolle lokakuun 9. päivänä 1945, ja tuota periaatetta hän noudatti Neuvostoliiton politiikassa Suomea kohtaan. Siitä me suomalaiset tunnemme syvää kiitollisuutta hänelle. Me haluamme vakaasti työskennellä sen puolesta, että Suomen ja Neuvostoliiton suhteet kehittyisivät ja lujittuisivat vastaisuudessakin sillä keskinäiseen luottamukseen ja molemminpuoliseen arvonantoon rakentuvalla pohjalla, joka on generalissimus Stalinin Suomen ja Neuvostoliiton yhteistyölle asettama peruskivi.

Suomen kansa ja Suomen hallitus tekevät kunniaa generalissimus Stalinin paarien ääressä.