Kieliriita ja "ålanterit"

Kajaanin Lehti 12/2.2.1920

Ei sitä siellä Kaanaassa siitä kieliriidastakaan juuri mitään tiedetä, vaikka se täälllä pääkaupungissa ja muuallakin, missä "toista kotimaista kieltä" puhuvia on kansassa suuri osa, näyttelee lopullisesti huomattavaa ja tärkeää osaa keskusteluissa, teoissa ja koko elämässä. Täällä se on monellakin kaikki kaikessa, vaikka siellä sitä tuskin vähämerkitykselliseksi arvioidaan. Siellä ollaan kaikki siinä suhteessa samaa leiriä, tosin riidellään kaikellaisista muista, joista kyllä täälläkin suukopua pidetään ja riittää, mutta se asia jätetään rauhaan tavallisesti.

Tavallisesti - juuri niin, sillä onhan siitä sielläkin kohinaa pidetty. Muistamme hyvin, kun letkautimme tässä takavuosina kevyesti erästä kaupungissa hyvin tunnettua "M de affärin" omistajatarta siitä, että hän harrastaa meidän taatusti suomenkielisessä ja -mielisessä kau-pungissamme, joka jo hyvän joukon kolmatta sataa vuotta on seisonut tunnetusti vakiintuneen suomalaisen kansanaineksen pääkaupunkina, että hän sellaisen entisyyden kylässä harrastaa kaksikielisyyttä suomenkielen kustannuksella ja kukkarolla, niin nousi vastaani kokonainen hirmumyrsky. Itse "Mode affär" lakkautti lehdeltä kannatuksen ja muitakin oli, joita ei moinen kielikysymyksen esille veto rauhaisassa kaupungissamme miellyttänyt. (Mutta ruma se "Mode affär" siinä torilla on).

Ja kun nyt jouduimme kohtalon oikusta ja isänmaanrakkauden kyllästyttämänä pääkaupunkiimme ja jouduimme seurustelemaan paljon ruotsinkielisten ja verisesti ruotsinmielisten henkilöiden kera, joille suomalaisuus oli kauhistus, niin on arvattavaa että useammin kuin kerran syntyi enemmän tai vähemmän kiivaita ajatuksenvaihtoja mainittujen "hurrien" kera. Oli puhetta silloin koko ruotsalaisen kansanaineksen historiasta, olemassa olosta, suomalaisten sivistymättömyydestä, tolloudesta, talonpoikaismaisuudesta, tylsyydestä j.n.e., j.n.e., j.n.e. aina loppumattomiin. Ja sanottiin sana toiseltakin puolelta. Selvä riita oli käynnissä.

Eräs tyypillinen ruotsikko oli toveri Ruskiakruunu, jolla oli kaikki rannikkoruotsalaisen tuntomerkit, mutta oli varustettu Herkuleksen voimilla, joita heikäläisillä harvemmakseen tapaa. Hän joskus vimmastui suotta taistelun kiivaudessa ja lopullisesti suuttui kuin leikinpäiten naulasimme oveen siivon kehoituksen, ettei ruotsinkielellä puheleminen ole täällä sallittu tahi: att tala svenska är här strängt förbjudet. Tuosta leikistä kauhtui Ruskiakruunu ja valitti korkealle että ruotsalaisen eli toisen kotimaisen kielen asemaa sorretaan, poljetaan, painetaan ja häväistään hänen silmiensä edessä. Yrittihän siitä soppa tulla, leikistä, mutta kunnialla siitä sentään suoriuduttiin. Vihaisia herroja ne ruotsikot.

Kerran kysäsimme Ruskiakruunulta noin suoraan ja avomielisesti, kuten kaunis tapamme on, kysäsimme ilman sarvia ja hampaita:

- Vastaa lyhyesti oletko suomalainen vai ruotsalainen? Ryssä et kai ole?

Johon kysymykseen Ruskiakruunu arveli olevan koiran haudattuna, torjui jyrkästi ryssäläisyyden, kuten selvääkin oli ja loihe lausumaan, kädenliikkeillään ja olan kohautuksillaan puhettaan säestäen:

- Jaa. Oikeastaan minun esivanhempani ovat saaneet myös saksalaista verta, isoisänisä on kaatunut sodassa ryssää vastaan Suomen puolesta.

- Ruotsalaisissa joukoissa Ruotsin suurvalta-asemaa säilyttäessä pääasiallisesti suomalaisten verellä, täydensimme ja oikasimme.

- Jaa. Ja sitten ovat esi-isäni olleet Suomessa koko ajan, omistaneet maatilan j.n.e.

- Mutta oletko sinä suomalainen vai ruotsalainen?

- Jaa. Sitä minä en voi mennä sanomaan. Se on näet siten... ja taas selityksiä.

Lopuksi puhkesimme puhumaan:

- No tuossa se nyt nähdään. Te ette ole ja te olette suomalaisia. Te olette ja te ette ole ruotsalaisia. Mitä te olette ja mitä te ette ole on vallan vaikea tietää. Te olette silloin suomalaisia, kun täällä on hyvä olla ja kun lahden länsipuolella ovat olosuhteet parempia sanotte te olevanne ruosalaisia. Te istutte kuin kahden tuolin välissä, hiukan kumpaankin nojaten ja milloin kupsahtelette toiselle milloin toiselle tuolille. Olette kuni eräs mies, jonka hyvin tunnemme, joka voi sanoa tänään ryssille: rastvui prat, huomenna huutaa: alas ryssät!, tänään saarnata kansanvaltaisuuden puolesta, huomenna paasata kuningasvallan tarpeellisuudesta. Ei teidänkään karvasta lopultakaan tiedä mikä se on.

Heimoveljenne ahvenanmaalaiset ovat teidän joukossanne kaikkein selvimpiä ilmiöitä tässä. He ovat ikänsä tottuneet nauttimaan alkoholipitoisia juomia ja nyt, koska Suomessa on julistettu ehdoton kieltolaki, haluavat he hartaasti päästä Svea-mamman syliin, jossa hallitseva Brattin systeemi on tunnetusti humaani myös alkoholisteja kohtaan. Sanomme, jos Maarianhamina tehtäisi viinavapaasatamaksi, rientäisikö koko Sundblomin sakki Helsinkiin vakuuttamaan lojaalia mieltään.

Ja juuri näiden edellisten syiden nojalla on teistä ruotsinkielisistä annettu uusi nimitys ålanteri, sattuvasti sanottu. Te olette kaikki sellaisia ahvenanmaalaisia, ålantereita. Nimitys on kuvaava, lopullisesti hyvä ja lyö hurri sanan varjoon, joten toivottavaa olisi, että se laajalle leviäisi. Ålanterit!

Lopetimme. Ruskiakruunu oli kadonnut, mutta paikalla ollut "fiskare av Sjundeå" nousi, innostuksen tulen silmiin luodessa kauniin hohteen, esittämään laulavalla murteellaan ruotsalaisten voitokkaiksi kääntyviä ja pilviä hipovia tulevaisuudentoiveita suomalaisen Suomen vallottamisessa. Käsi nousi kohti taivasta ja huusi kostoa ålantereitten polkijoille.

Känä