7.6.1957 Helsingissä

PUOLUEETTOMUUSPOLITIIKKAMME

Tunnen suurta mielihyvää toivottaessani Teidät [Bulganin, Hrustsev] sydämellisesti tervetulleeksi Suomeen. Vilpittömästi iloiten otimme aikoinaan vastaan tiedon siitä, että olitte hyväksynyt kutsun saapua vieraiksemme, ja yhtä vilpitöntä iloa tuottaisi meille nyt, jos viihtyisitte hyvin nämä muutamat kesäiset päivät maassamme. Me toivomme, että tästä Teidän vierailustanne tulee uusi luja rengas joka sitoo Suomen ja Neuvostoliiton ystävyyssuhteet entistä vahvemmiksi.

Olette tahtoneet aloittaa ensimmäisen päivänne Helsingissä kunnioittamalla suuren suomalaisen, presidentti Paasikiven muistoa. Tälle kauniille teollenne me annamme erittäin suuren arvon. Me näemme siinä tunnustuksen presidentti Paasikiven työlle, minkä hän pitkän elämänsä ehtoona suoritti johdattaessaan kansansa -- hänen omia sanojaan käyttääkseni -- syvän rotkon pohjasta lähemmäs aukeita, vapaita maisemia.

Tämä Teidän käyntinne presidentti Paasikiven haudalla luonnollisesti kohdistaa huomiomme Paasikiven historialliseen, unohtumattomaksi jäävään elämäntyöhön. Paasikivi loi perustuksen uudelle suomalaiselle ulkopolitiikalle, jonka kulmakivenä on kahden naapurimaan, Suomen ja Neuvostoliiton, välinen yhteisymmärrys, yhteistyö ja kestävä ystävyys. Ei ole syytä salata, että arkaillen ja epäillen Suomessa tälle tielle v. 1944 lähdettiin. Mutta kun nähtiin, että Neuvostoliitto tinkimättömästi ja johdonmukaisesti kunnioitti Suomen itsenäisyyttä ja vapautta ja tällä pohjalla halusi rakentaa ystävälliset suhteet Suomeen, niin epäilykset ja väärinkäsitykset ovat haihtuneet. Vuosien kuluessa ovat luottamus, keskinäinen arvonanto ja ymmärtämys vahvistuneet. Ei liene liioiteltua sanoa, että Suomen ja Neuvostoliiton välisiä naapurisuhteita on yhteiskuntajärjestelmiemme erilaisuudesta huolimatta pidettävä esimerkillisinä nykyisessä levottomassa maailmassa. Tämän johtopäätöksen tekeminen ja julkituominen ei kaikkia näytä aina miellyttävän, mutta se on tosiasia, josta meillä ei ole aihetta vaieta. Tiedämme, että Suomen ja Neuvostoliiton välisistä hyvistä, jatkuvasti suotuisaan suuntaan kehittyvistä naapurisuhteista ei ole hyötyä ainoastaan meille molemmille, vaan myös kansainväliselle sovinnon politiikalle erityisesti Pohjois-Euroopassa.

Olen pannut merkille, että milloin Suomen omaksuman ulkopolitiikan arvoa on haluttu väheksyä, on sanottu, että Suomen ulkopolitiikka on ollut välttämättömyyden sanelemaa. Mutta vähentääkö rauhanpolitiikan arvoa se seikka, että siihen on johtanut kansallinen välttämättömyys ja että sen perustana on oikein ymmärretty kansakunnan etu? Eikö rauhanpolitiikka tämän päivän maailmassa ole kansallinen välttämättömyys kaikille kansoille? Laupias sallimus varjelkoon maailmaa, että tämä ymmärrettäisiin ajoissa. Suomen osalta on Suomen ja Neuvostoliiton välisen rauhan ja ystävyyden politiikan syntyminen ollut kieltämättä kansallinen välttämättömyys. Mutta juuri siitä johtuu sen voimassa pitämisen jatkuminen ja sen järkähtämätön lujuus. Sen vartijoina ovat yhtä hyvin kansan laajat kerrokset kuin maamme johtomiehet.

Milloin Suomen ja Neuvostoliiton keskinäisten suhteiden suotuisasta kehityksestä puhutaan, ei voida olla viittaamatta näiden suhteiden peruskirjaan, v:n 1948 ystävyyssopimukseen. Tämä sopimus on ensimmäinen kansainvälisoikeudellinen asiakirja, jossa esitetään Suomen puolueettomuus. Puolueettomuuspolitiikkamme oikeutuksen näemme siinä, että me kaihdamme kaikkea, mikä on omiaan edistämään ristiriitoja kansainvälisessä elämässä, ja työskentelemme kaiken sen hyväksi, mikä sovittaa ja lähentää kansoja sekä poistaa vastakohtaisuuksia. Tätä me pyrimme tekemään, tietenkin ennen kaikkea sillä alueella Eurooppaa, missä meidän on suotu elää ja missä hartaasti toivomme kehityksen kulkevan kohti yhä parempaa keskinäistä ymmärtämystä ja yhä suurempaa sopua.

Tiedämme, miten määräävän tärkeää kansainvälisessä elämässä on keskinäinen luottamus. Meistä näyttää siltä, että olemme onnistuneet rakentamaan suhteemme läheisimpiin naapureihimme luottamuksen kestävälle perustalle. Voidaan sanoa, että rehellisyyden noudattaminen kansainvälisissä suhteissamme myös johtuu kansallisesta välttämättömyydestä, sillä meitä kohtaan tunnettava luottamus on meille elinehto. Tahdomme osoittaa kansoille lähellä ja kaukana, että sanamme pitää, että toimimme kunniallisesti, salailematta tarkoituksiamme ja ilman taka-ajatuksia. Tällaiselle ulkopolitiikalle, joka vastaa suomalaista kansanluonnetta, me pyydämme luottamusta, ja me iloitsemme voidessamme todeta, että vilpittömät pyrkimyksemme ovat tavanneet vastakaikua. Eniten iloitsemme siitä, etta ne ovat löytäneet vastakaikua suuren naapurimaamme Neuvostoliiton valtiomiesten ja kansojen keskuudessa.