Kansanedustajain puheenvuoro.

Toimitus soitti eduskunnan ensimmäiselle varapuhemiehelle, lakit. tohtori Urho Kekkoselle ja tiedusteli, eikö kansanedustaja haluaisi käyttää tilaisuutta hyväkseen ja esittää Suomen Kuvalehden välityksellä Suomen kansalle mielipiteitään ja ajatuksiaan, jos niinkuin sattuisi niitäkin olemaan. Mutta kansanedustaja Kekkonen vastasi tylysti torjuen ja väitti, että jos hän kirjoittaisi ns. `kansanedustajien puheenvuoron`, olisi siihen pakko sijoittaa täysi annos viimeaikaista poliittista fraseologiaa ja hän ei sitä enää tällä iällä tee muuta kuin aivan välttämättömästä pakosta.

Kuitenkin siinä sovittiin, että edustaja antaa haastattelun. Sopimus on pidetty ja täytetty. Alempana esitetään haastattelun tulos.

*Kysymys:* Tahtoisitteko aluksi muutamin sanoin tehdä selkoa elämänne kulusta ja vaiheistanne.

*Vastaus:* Siihen en millään suostu. Sitä paitsi se on tarpeetontakin, sillä Suomen kansan parissa kulkee sellainen flora kertomuksia toimistani ja toilauksistani, että minun yritykseni ryhtyä kilpasille vaiheitteni kuvaamisessa osoittautuisi varsin avuttomaksi. Ja pahinta kaikesta, että avoimeksi jäisi kysymys, kumpi puoli on oikeassa.

*Kysymys:* Oletteko tyytyväinen elämänne juoksuun?

*Vastaus:* Tähän taidan vastata katekismuksen sanoilla, että minulla on ollut kaikki, mitä ruumiin ravintoon ja tarpeisiin kuuluu, niinkuin ruoka ja juoma, vaatteet, koti ja kartano, pelto, raha ja tavara, hyvä puoliso ja - ottia tuota - ne kuuliaiset lapset. Mitä toimittajan mielestä puuttuu?

*Kysymys:* Eipä tunnu jokapäiväisen leivän puolesta olevan puutetta. Mutta kaiketi on sentään ollut pettymyksiäkin elämän varrella?

*Vastaus:* Josko! (kirjoittakaa vain josko, vaikka se ei ole suomea, mutta se sopii asiallisesti kuin nakutettu).

Kerran kevätkesällä 30-luvun alussa lähetettiin Baltian maihin urheilijajoukkue, johon piti otettaman myös yksi keihäänheittäjä. Oli päätetty, että matkalle pääsee se, jolla oli siihen mennessä paras tulos. Se sattui olemaan Tampereen Pyrinnön Paavo Lietulla, jolle jo annettiin kehoitus ryhtyä hankkimaan passia. Mutta silloin paiskasikin joku toinen, ehkäpä se oli Eino Penttilä, keppiä vielä pitemmälle. Kun Paavo Liettu sai tästä kuulla, oli hän sanonut: "Kaikenlaista harmia."

Ja niin on minullakin ollut syytä harva se päivä sanoa Paavo Lietun tavoin, jotta kaikenlaista harmia.

Mutta jos toimittaja tarkoittaa oikein vakavaa pettymystä, jota ei voida kuitata pelkällä huokauksella, niin onpa ollut sellainenkin.

Kouluaikanani vaikutti Kajaanissa nykyisen Kauppakadun varrella mainio ammattimies, Hedman, parturi. Hän oli mieltynyt minun tukkani hienoon, pehmeään ja puhtaaseen laatuun ja hän tapasi sanoa minulle: "Teme on yks hyve tukka, teme ei tule koskaan harmaa."

Ja minä luotin Hedmanin sanaan. Mikäs oli sitäpaitsi luottaessa, kun tuo vakuutus piti vielä vanhoille päivilleni saakka paikkansa. Kunnes nyt aivan viime kuukausien aikana vaimoni on havainnut, että minulle on kuin onkin ilmestynyt harmaita hiuksia, ohimoille tosin vasta eikä kovin paljon, mutta kuitenkin.

Se on ollut minulle pettymys oikein isolla P:llä. Ei ole siis mitään, johon voisi oikein kovasti luottaa!

*Kysymys:* Mikä on mielikirjailijanne?

*Vastaus:* Uskaltaisiko tuota edes sanoa. Sillä kun on oppinut kirjallisuusarvostelujen perusteella tuntemaan viimeaikaisen suomalaisen kertomakirjallisuuden ylen korkean tason, niin tuntuu aika tavalla - miten sanoisin - epäajanmukaiselta tunnustaa, että mielikirjailija voi olla vanha Aleksis Kivi.

*Kysymys:* Tapaatteko Te keskustelussa nolostua ja menettää viimeisen sanan?

*Vastaus:* Miesten kanssa keskustellessani usein, naisten kanssa miltei aina.

Viimeksi tällaista tapahtui äskeisen urheilukongressin aikana. Norjan urheiluliiton puheenjohtaja, asianajaja Olav Tendeland on eräs pohjoismaiden iloisimpia poikia. Pahaksi onneksi yritin laskea leikkiä hänen kanssaan ja sanoin, että Sinä, Olav, olisit hauska toveri, mutta Sinä et ymmärrä huumoria. Olav väänsi naamansa surkeaksi ja kysyi, voisiko tuota puutetta millään korjata. Minä koetin esitellä, että jos hartaasti lukee humoristista kirjallisuutta, niin siitä voi huumorintaju kyllä parantua. Olav tähän: Anna minulle väitöskirjasi, minä aloitan sillä.

Herra Tendeland on saanut kyllä väitöskirjani, mutta minä jäin vastauksen velkaa.

*Kysymys:* Mitä te toivotte elämältä?

*Vastaus:* Että ei itkettäisi.