Vaikka harrastuksemme on varsin tiiviisti suuntautuneet urheiluun ja yleensäkin ruumiinkulttuuriin, emme näillä palstoilla ole urheiluasioista paljonkaan pakisseet, sillä suomalaisuuspolitiikalle, jota tässä olemme etupäässä yrittäneet omasta näkökulmastamme valaista, on urheiluriennoissa ollut verrattain vähän mielenkiintoista. Mutta milloin urheilutapahtumat ovat antaneet suomalaisuuden kannalta aiheen huomautuksiin, olemme mielestämme ihan kiitettävän valppaasti käynyt asiaan käsiksi. Rohkenemme vain palauttaa mieliin, että v. 1928 arvostelimme melko halkinaisin sanoin Suomen olympialaisjoukkueen johtoa, joka oli ylivoimaisesti ruotsalainen ja osittain tehtäväänsä täysin kelvoton.

Suomalaisuus on urheilutoiminnassa voiton päällä. Herraskaiset urheilulajit kuten tennis, ratsastus ja ehkäpä keilailukin ovat tosin ruotsalaisten käsissä ja jalkapalloilun vainioilla ruotsalaiset samoin - arvatenkin suomalaisten nahjusmaisuuden takia - ovat kukkoina tunkiolla. Mutta muutenpa on asia sitten selvä, Olympialaista komiteaa lukuunottamatta, joka on säilyttänyt ruotsalaisen taikka puolsuomalaisen enemmistön. SVUL:ssa ei ruotsalaisilla ole suurtakaan sananvaltaa, painijaosto vaikuttaa tässä suhteessa kaikkein epäilyttävimmältä. Mitään kieliriitaa ei SVUL:ssa yleensä, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, ole ollut, koska suomalaiset ovat määränneet kaikesta. Niin pitäisi luonnollisesti olla koko valtakunnassa, kyllä kieliriita loppuisi.

Pientä pihinäähän sitä ruotsalaisella taholla urheiluasioissakin aina pidetään. Eräs kuvaava tapaus ja sen oiva jälkinäytös tulkoon tässä kerrotuksi.

Tukholmalainen Idrottsbladet, joka on tunnettu suomalaista urheilua sairaalloisesti kadehtivaksi ja rienaavaksi skandaalilehdeksi (Uuden Suomen "Johanneksella" olisi tästä hänen ihannoimansa naapurimaan "tiitningistä" sittenkin paljon oppimista), julkaisi joku aika sitten Suomen kirjeenvaihtajansa lähettämän uutisen loistavan pituushyppääjämme Topelius-Tolamon nimenmuutosta kirjeenvaihtajan näinkuuluvin loppukaneetein: "Muistetaanhan hyvin ne järjestelyt ennen Amsterdamia, jotka johtivat yhdistelmään Lagerström-Larva ja Borg-Purje, samalla kuin johto antoi Stenroosin jäädä kotiin, koska hän ei suostunut suomentamaan nimeään".

Juttu on luonnollisestikin silkkaa valetta. Larvaa enempää kuin Purjettakaan ei johto ole pakoittanut eikä vaatinut muuttamaan nimeään, molemmat tekivät sen omasta vakaasta halustaan. Stenroosin Suomeen jättäminen ei luonnollisesti johtunut hänen ruotsalaisesta nimestään, vaan hänen epäonnistumisestaan Kauhavan karsinnoissa. Vaikka hyvin tiesi asian todellisen laidan Idrottsbladet nieli tämän häikäilemättömän uutisen silmiään räpäyttämättä.

Maisteri Lauri Pihkala, urheiluelämämme terävin pää ja positiivisessa mielessä omintakeisin johtajapersoonallisuus, lähetti hetken aikailtuaan Ibl:iin vastineen, jossa hän urheilujaoston puheenjohtajana v:lta 1928 torjuu Ibl:n levittämät jutut ja lopuksi antaa ruotsalaisille luennon sukunimien suomalaistamisen oikeutuksesta. On luonnollista, hän sanoo, että suomalainen sydämeltään ja kieleltään tahtoo tunnustaa kuuluvaisuutensa omaan kansaansa myös suomalaisella sukunimellä, varsinkin jos hänen ruotsalainen tai kansainvälinen nimensä on tulos todellisista järjestelyistä niihin aikoihin, jolloin oli epähienoa, sopimatonta ja mahdotontakin käyttää suomalaista sukunimeä julkisessa elämässä, jolloin käsityöläisillä, poliiseilla ja sotilaillakin piti olla ruotsalais- tai latinalaisperäinen sukunimi. Pihkala torjuu myös olettamuksen, että täällä edes toivottaisiin ruotsalaismielisten suomalaistavan nimiään, päinvastoin olisi toivottavaa, että ne ruotsalaismieliset, joilla on nimet Rahikainen, Kankkunen, Tikkanen, Tirkkonen j.n.e. ottaisivat ruotsalaisen nimen esim. äitiensä mukaan, jotka ovat määränneet lastensa kielestä samoinkuin muistakin perheen asioista.

Pihkalan vastaus julkaistiin Ibl:ssä pitkän viivytyksen jälkeen, luonnollisesti pahoin typistettynä. Parhaat osat oli jätetty pois. Pihkala kirjoitti m.m., että ei Suomessa nimenmuutossa sentään ole menty naurettavuuksiin kuten Ruotsissa, jossa Andersson muuttaa nimensä Chrounskougiksi, Pettersson Teghneriksi ja Hermansson Videksi. Tämä m.m. ei kelvannut Ibl:iin.

Ibl. varusti Pihkalan vastineen - ei luonnollisestikaan valittelulla, että anteeksi nyt vaan, kun sattui väärä tieto - vaan "suomenruotsalaisella repliikillä", johtaja Uno Vesterholmin selonteolla Suomen kielikysymyksestä. Henkilövaali oli erittäin sopiva. Vesterholm on urheilupiireissä tunnettu kaikkein kiihkeimpänä kielirettelöitsijänä, joka sokeasti koettaa ajaa ruotsalaisten etuja sielläkin, missä niitä ei ole olemassakaan. Onneksi tämä pullikoija ei enää SVUL:ssa näyttele mitään osaa. Tällainen herra sitten antaa lausunnon kieliasiassa. Siinä surkutellaan erikoisesti Suomen akateemista nuorisoa, joka on nostanut sodan kaikkea ruotsalaista vastaan ja sairaalloisella tavalla pelkää kilpailua ruotsalaisen nuorison kanssa. Se kääntää ne voimat, jotka pitäisi koota oman kansallisuuden nostamiseen, ennen eläneiden sukupolvien työn alas repimiseen j.n.e.

Herra Vesterholmin kirjoitus on yksi vähäinen siihen häväistyskirjoitusten sarjaan, joka ulkomailla meistä suomalaisista julkaistu ruotsalaistemme toiminta. Johdonmukaisesti koetetaan myrkyttää mieliä suomalaisia vastaan kaikilla elämänaloilla, eikä ihme jos tuloksia tässä on saavutettukin. Valhepropagandan vaikutukset ovat niin suuret, että jos joku suomalainen haluaa ulkomailla oikaista vääristeltyjä tietoja, sallitaan hänen puhua vain soukalla suulla, jos lainkaan.

(Emme malta olla kertomatta - sulkujen sisällä, ettei yhtenäinen juoni katkea - Pihkalan tuoreinta ruotsalaisilkeyttä. Puolustaessaan keksimäänsä pesäpalloa hän mainitsee että kullakin kansalla tulee olla oma, sille ominainen urheilumuoto kuten Englannilla on kriketti, U.S.A:lla baseball ja Ruotsilla - jännitystaivutus. Kuva puhuu itse puolestaan!)

Ruotsin urheilulehdistön lievästi sanoen ikävä kanta suomalaisiin on tehnyt vaikeaksi urheilullisen kanssakäymisen Ruotsin kanssa. Se on valitettavaa, mutta kun omat ruotsalaisemme ilmeisesti suureksi osaksi ovat antaneet Ibl:eille ytyä suomalaisvihamielisyyteen, niin ainakin kotiruotsalaisilta pitää suun olla tukossa, jos he pahoittelevat kilpailusuhteitten katkeamista. He itse ovat siihen osaltaan syypäitä. Eivät aktiiviset urheilijat, vaan Vesterholmin tapaiset rettelöitsijät.

Omakohtainen kantamme on vakaasti se, että jokaisen suomalaisen, joka haluaa teoin eikä vain sanoin avustaa aktiivisen suomalaisuuden edistämistä tässä maassa, on oitis liityttävä Akateemisen Karjala-Seuran kannatusyhdistyksen jäseneksi. Arv. lukija! Jos luoksesi saapuu A.K.-S:n jäsen, pyytäen Sinua kannatusyhdistyksen jäseneksi, liity siihen epäilemättä. Ja ellei kukaan värväri tulisikaan luoksesi, voit itse kirjeellisesti tai puhelimitse liittyä yhdistykseen. A.K.-S. tarvitsee kannatusta ja rahaa, ilman rahaa se ei voi tarpeellisella voimalla toimia korkeiden päämääriensä hyväksi. Sinä siis liityt kannatusyhdistyksen jäseneksi. Siitä kiitollisena