Urheilumieli

Uusi Suomi 240/8.9.1933

Näyttää tulleen tavaksi, että jos joku urheilija kohtaa vastoinkäymisiä tai joutuu jonkin tekonsa taikka tekemättäjättämisensä takia urheilujärjestönsä kanssa erimielisyyksiin, sanomalehtimiehet kysyvät häneltä, että "etkös siirry Ladoumegue-liittoon?", ja urheilijan vastaukseksi sitten painetussa sanassa esitetään joko että "pian siirryn" tai "ensi vuonna siirryn" jne. Ei voi olla saamatta sitä vaikutelmaa, että jotkut urheilijat luulevat ikäänkuin pelottelevansa urheilujärjestöään sillä, että he uhkaavat erota siitä ja liittyä Ladoumegue-liittoon, joka valmistaa jäsenilleen Parisin asemalla niin loistavan vastaanoton.

Lienee syytä tämän johdosta sanoa, että moiset peloittelukonstit jo saavat loppua. Niillä ei ole odotettua tulosta. Urheiluliitto päinvastoin toivoo, että ne urheilijat, jotka hautovat mielessään Ladoumegue-liittoon liittymistä ja siitä sanomalehdille tavan takaa tekevät selkoa, vihdoin tekisivät ratkaisevan päätöksensä - ja lähtisivät. Emme me ole yhden miehen varassa, vaikka toisinaan tarvitaankin jokainen mies maan värejä puolustamaan. Olen aikaisemmin vakavasti varoittanut nuoria urheilijoitamme Ladomegue-liiton houkutuksista ja esittänyt käsitykseni, että ammattilaiseksi antautuminen tietää heidän urheilijauransa loppua. Olen vedonnut heidän isänmaallisuuteensa ja omaan hyväänsä. Kun se ei nähtävästi ole eräisiin tehonnut, ei ole muuta jäljellä kuin toivottaa sellaisille - onnea matkaan.

Erään vastikään sattuneen valitettavan tapauksen johdosta on puhuttu urheilukurista. Tahtoisin sanoa, että sitä ei ole tarvittu, kun on ollut riittävästi urheilumieltä miehissämme. Urheiluelämä tulee tukalaksi sekä urheilijoille että järjestöjen toimihenkilöille, jotka tekevät harrastuksesta tätä useinkin varsin epäkiitollista työtä, jos tarvitaan tavantakaa vedota urheilukuriin. Mutta ellei urheilumieltä ole, silloin astuu tilalle urheilukuri. Se kehitys on vain valitettava joka suhteessa.

Mutta sitä kehitystä näyttää edistävän se holtiton tapa, jolla eräs osa urheilulehdistöämme suhtautuu kansalliseen urheiluelämäämme, avoimesti suosien joitakin hajoitusjärjestöjä, jotka koskaan eivät voi eivätkä halua tehdä urheilun rasittavaa ja varoja vievää syvämuokkausta. Tällainen suhtautuminen ei voi kasvattaa aktiivisten urheilijaimme keskuudessa hyvää liitto-, seura- ja toverihenkeä, jonka puute, mikäli sellaiseen joudutaan, tietää tuhoa urheilumme tähänastiselle menestykselle.

Me suomalaiset olemme kantamme vuoksi Nurmi-asiassa joutuneet koko maailman silmätikuksi. Se asema velvoittaa meitä jokaista, ei vähiten aktiivisia urheilijoita, eritoten ulkomaalaisten tarkastelijain edessä esittämään todellista urheilumieltä. Ja lienee syytä väärien johtopäätöksien estämiseksi sanoa, että urheilijoissamme sitä yleensä on. Siksipä sen puuttuminen näkyykin niin selvästi.

Urho Kekkonen