P. M. Siirtoväen huollon organisaatiosta 8.1.1940

Siirtoväen lukumäärä lääninhallitusten antamien, osittain jo vanhentuneiden tietojen mukaan on 492.334. Kuinka paljon on niistä pakkoevakuoituja ja kuinka paljon vapaaehtoisesti siirtyneitä, ei ole varmuudella tiedossa, mutta tämä siirtoväen kokonaismäärä tarjoaa sellaisenaan lähtökohdan siirtoväen huoltokysymyksen yhteiskunnallisen laajuuden valaisemiseksi. Sitä paitsi vapaaehtoisesti siirtyneiden ja pakkoevakuoitujen välinen eroavaisuus on jo alunperin ollut asiallisesti varsin vähäinen ainakin niiden etelä-Suomen kaupunkien asukkaiden osalta, jotka siirtyivät pois asuinpaikoiltaan vihollisen pommitusten jälkeen viranomaisten velvoittavien kehoitusten johdosta, vaikka pakkoevakuointia ei muodollisesti ollut määrättykään. Ja tämä eroavaisuus vähenee ajan mittaan yhä enemmän, kun vapaaehtoisesti siirtyneiden omat varat loppuvat ja he joutuvat turvautumaan valtion avustuksiin.

Lienee paikallaan vielä mainita, että mikäli on pakko toteuttaa evakuointi sillä alueella, jota varten evakuointisuunnitelmat on jo laadittu, tietää se siirtoväen lukumäärän lisääntymistä 251.000 henkilöllä.

Väestönsiirtoasiat ovat tähän saakka olleet osittain sisäasiainministeriön, osittain kansanhuoltoministeriön käsiteltäviä. Edellisen toimialaan ovat kuuluneet siirtosuunnitelmien laatiminen ja siirtojen suorittaminen, jälkimmäisen toimialaan taas siirtoväen ja heidän kotieläintensä huolto sijoituspaikoilla.

Kun käydään suunnittelemaan siirtoväen huollon yhtenäistä järjestämistä, näyttää olevan tarpeellista pyrkiä keskityksen saavuttamiseen, sillä huoltotoimenpiteiden suuntaaminen siirtoväkeen monelta taholta merkitsee tarpeettomia hallintokuluja ja avustustoiminnan epätasaisuutta. Tällainen vaara on sitäkin suurempi, jos huoltotoimenpiteitä suoritetaan paitsi eräiden valtion virastojen taholta myös vapaaehtoisten järjestöjen toimesta.

Saattaa asettaa kyseenalaiseksi, oliko alunperin oikein, että kansanhuoltoministeriölle annettiin siirtoväen huoltotehtävät. Ne olisivat paremminkin kuuluneet lähinnä ehkä sosiaaliministeriölle tai sisäasiainministeriölle. Kun siirtoväen lukumäärä nyt on kohonnut puolen miljoonan paikkeille, on probleemi saavuttanut mittasuhteet, joita ei ollut näkyvissä, kun siirtoväen huolto viime lokakuussa järjestettiin nykyiselle kannalle. Sen vuoksi koko kysymystä voidaan tällä hetkellä pitää uutena kysymyksenä, ja sen ratkaisussa ei ole tarvis pitää kiinni tähänastisesta järjestelystä, joka oli suunniteltu toisenlaisia olosuhteita silmälläpitäen.

Ehdotukseni on, että siirtoväkeä koskevat asiat keskitetään sisäasiainministeriön hoidettavaksi. Se tietää ensiksikin sitä, että tässä työssä voidaan käyttää hyväksi sisäasiainministeriön toimeenpanovaltaa ja -elimiä. Vastaavanlaisia ei esim. sosiaaliministeriöllä ole. Se vapauttaa kansanhuoltoministeriön sen varsinaisten tehtävien suorittamisen kannalta katsoen sille vieraasta työalasta. Edelleen se saattaa, kun siirtoväen huolto lääneissä keskittyy lääninhallituksiin, vapaaehtoisen huoltotyön, jota suoritetaan ns. Vapaan huollon keskusten toimesta maaherrojen puheenjohdolla, elimelliseen yhteyteen siirtoväen virallisen huollon kanssa. Terveydenhoitoasiat ja kunnallisasiat, jotka tulevat muodostamaan tärkeän osan siirtoväen asioiden hoidosta, kuuluvat sisäasiainministeriön alaisiin hallinnonhaaroihin.

Siirtoväen huollon hallinto tulisi tämän mukaan järjestettäväksi alhaalta ylöspäin seuraavasti:

1. Niissä kunnissa, joihin siirtoväkeä on sijoitettu, asetettaisiin joku paikallinen henkilö siirtoväen huollon johtajaksi. Määräyksen antaisi lääninhallitus, palkkion suorittaisi valtio. Kunnan kansanhuoltolautakunta, joka tähän saakka on suorittanut siirtoväen huoltoon kuuluneet työt, vapautuisi omia, yhä laajenevia tehtäviään varten. Siirtoväen huollon johtajalle asetettaisiin avuksi 1-3 siirtoväen joukosta määrättyä luottamusmiestä. Kansliatehtävät suoritettaisiin etupäässä siirtoväkeen kuuluvien avulla ilman palkattua henkilökuntaa. Kansanhuoltolautakunnan vapauttaminen siirtoväen huollosta merkitsisi kunnille niiden menojen säästöä, joita niille ovat siirtoväen huollon hallintokulut tienneet ja joita ei kohtuudella voidakaan kuntien rasitukseksi jättää.

2. Lääninhallitus johtaisi siirtoväen huoltoa läänissään. Käytännöllisintä olisi muodostaa lääninhallituksiin väliaikainen siirtoväen hallinto-osasto, johon tulisi kiinnittää paitsi varsinaisia esittelijöitä myös ammattimiehiä siirrettyjen kotieläinten hoitamista varten ja siirtoväen huollon tarkastajia sekä siirtoväelle järjestettävien töitten, esim. kotiteollisuustöitten, johtajia. Lääninhallituksilla olisi sitä paitsi siirtoväen hallinnossa käytettävänään nimismiehet, joiden tehtävät sodan vuoksi ovat tärkeiltä osilta huomattavasti supistuneet.

3. Siirtoväen huolto keskittyisi ylimmässä asteessa sisäasiainministeriön alaisen Siirtoväen Huollon Keskus nimiseen väliaikaiseen virastoon. Tällainen keskusvirastojamme vastaava hallintoelin on katsottava ministeriön osastoa tarkoituksenmukaisemmaksi sen vuoksi, että tämän elimen ratkaistavaksi tulee niin runsaasti mitä moninaisimpia hallintoasioita, että ministeriä ei voi, nykyisenä aikana semminkään, niillä rasittaa. Sitä paitsi sodan aikana voi paikallinen yhteys ministeriöön ja kosketus ministeriin katketa, joka haittaisi työskentelyä. Tietty itsenäinen asema saattaisi muutenkin helpottaa kyseeseentulevien hallintotehtävien hoitamista.

Siirtoväen (S. V.) Huollon Keskus jakaantuisi eri toimistoihin. Mahdollisesti seuraavat toimistot tarvitaan:

a. Yleinen toimisto. Yleiset hallinnolliset asiat. Siirtosuunnitelmat. Siirtoväen luettelointi. Siirtoväen valtiolle luovuttaman ja koteihinsa jättämän omaisuuden luettelointi yms. Siirrot ulkomaille.

b. Valistustoimisto.

c. Kotieläintoimisto. Kotieläinten hoito, luettelointi, korvaukset.

d. Terveydenhuoltotoimisto. Terveyden- ja sairaanhoitoasiat, lastenhuolto yms.

e. Työvoimatoimisto. Erityisesti naisten töiden järjestämiseen.

f. Kunnallisasiain toimisto. Mahdollisesti tämä voidaan yhdistää yleiseen toimistoon, mutta tämän asiaryhmän mainitseminen erillisenä on tarpeen. Tähän mennessä on evakuoitu 64 kuntaa, joiden kunnallishallinto on tätä nykyä aivan järjestämättä. Yksityiskohtaisempaa työsuunnitelmaa ei tähän yleisluontoiseen organisatiohahmoitteluun tarvinne ottaa. Mikäli tämä periaatteessa hyväksytään, valmistan asetusluonnoksen, ja se voidaan esitellä hyvissä ajoin tällä viikolla.

8/1 1940.

Urho Kekkonen.