Hajamuistoja menneiltä päiviltä

Kajaanin Lehti 119/11.10.1918

Suojeluskunnan harjotuksia pidettiin edelleen innokkaasti. Ne olivat jo saaneet sotaisemman luonteenkin, sillä nyk. vänrikki Eino Lönnbohm oli valmistanut meille puukiväärit, joilla äkseeraus luotti hyvin.

Kesällä harjotelleet pysyttelivät sentään yhdessä uudesta jaotuksesta huolimatta ja aktivistinen toiminta jatkui edelleen, joskin paljon yleisemmin kuin ennen. Nyt ei enää niin kovin tarvinnut pelätä ryssäläisten urkkijoita ja monet kerrat sattui, että kun postijunassa iltasella saapui Venäjältä karanneita saksalaisia, puhuivat he äänekkäästi omaa kieltään ja suurilukuinen ihmisjoukko keräytyi töllistelemään heitä. Useinkin kokoutui näin saapuneita kaupunkiimme useita kymmeniä, joita sitten oppaat lähtivät kuljettamaan "reittejä" pitkin Ruotsin rajalle, jonka taaksepäästyään heillä oli varma pääsy kotimaahansa.

Kun muut suojeluskunnan jäsenet kokoutuivat kansliaan kaupungintalolle, oli kantajoukon kokoontumispaikkana sitäpaitsi postimestari Strömbergin talossa n.k. a k t i v i s t i -     k a n s l i a, jonka ovenpäällä oli E. Blomin käyntikortti, mutta jossa asusti jääkäri Jauhiainen. Asioitsija E. Blomin nimellä ja papereilla liikkui kuitenkin Elja Rihtniemi. - Tämä huone ja postimestari Strömbergin asunto olivat paikkoja, jossa aina tiesi tapaavansa tovereita ja johon kiirehdittiin ilmottamaan jos jotakin huomattavaa oli näkynyt.

Suojeluskunnan varoilla ei lie ostettu niitä 10 kivääriä, jotka muodostivat kauan aikaa Kajaanin "lahtarien" asevarastot. Mihin aikaan ne saapuivat, en varmaan muista, mutta jo tuossa joulukuun puolivälissä ne taisivat olla täällä. Ne hankki Pietarista yli Venäjän rajan nuuskivien tullivirkamiesten ohi tänne rautatievirkamies Y r j ö  L a i t i n e n, jonka punakaarti sittemmin murhasi Terijoella, hänen koetettuaan räjähyttää aseita ja miehiä kuljettavan junan ilmaan mutta tuloksetta.

Kiväärit olivat kokoiltu sieltä täältä. Yhtenäistä mallia ei niillä ollut, "Kolmen linjan" kivääreitä taisi olla enin, lyhyitä itävaltalaisia karbiineja oli joukkoja, taisipa olla joku maunlichermallinenkin.

Nämä vähäiset aseet olivat kauan aikaa ainoat puolustuskeinomme punakaartimme toista sataa kivääriä vastaan, jotka tänne lie kuljettanut entinen kajaanilainen sorvari, sittemmin Suomen kenraalikuvernöörin apulainen, surullisenkuuluisa aseittenhankkija Jukka Rahja käydessään täällä joulukuun markkinoilla. Oli meillä lisäksi kymmenkunta ryssäläistä nagan-revolveria, jotka saapuivat jo syksyllä ja jaettiin kantajoukon jäsenille. Kiväärejä säilytettiin aktivistikansliassa.

Ensikerran esiintyivät suojeluskuntalaiset aseellisina täällä Kajaanissa joulukuun 19 p:nä v. 1917. Klo 5 ip. oli näet aktivistikansliaan kutsuttu 10 miestä, joiden tuli lähteä suksilla Koutaniemeen kivääri- ja ampumaharjotuksiin, jolloin äskensaapuneet aseet uudistettaisi ja miehet saisivat oppia todellisesti niiden käyttöön. Sattuipa samana iltana kansliassa olemaan kymmenkunta saksalaista ja itävaltalaista upseeria, joukossa joku majurikin, ja nämä neuvoivat ja ohjasivat lähteviä kiväärien käsittelyssä.

Kun kukin oli saanut nimikkonsa ja siihen patruunat, lähdettiin pihalle ja järjestyttiin peräkkäisriviin. Kiväärit yli olan heitettyinä ja jokaisella tuima ilme kasvoilla, se näytti jo joltakin. Lähdössä olivat: Elja Rihtniemi, Yrjö Tanhua, Erkki Strömberg, Viljo Hyvärinen, Eino Arvela, Lauri Pokki, Anton Pokki, Eero Rihtniemi, Eero Laitinen ja allekirjoittanut.

Painuttiin kaupungille ja porhallettiin ohi postikonttorin pitkin Väinämöisenkatua alas Lammille. Kadut olivat valaistut ja kulkijoita niillä tuhkatiheään. Monen muorin silmät siinä pyöristyivät ja taisivat vilkuilla miehetkin perähänsä kun pojat pyyhkivät.

Lammille saavuttua komensi Elja meidät heti ketjuun ja niin jatkettiin matkaa. Kruununtehtaan kohdalla noustiin metsään ja lähdettiin peräkkäin painelemaan kohti Sokajärveä. Hupaisasti jutellen kului matka hyvin, jollemme tahdo ottaa lukuun varpaallisten ja sauvojen satunnaisia katkemisia.

Saapuessamme Sokajärven jäälle, ryhdyimme taas harjottelemaan. Milloin olimme ketjussa, milloin jonossa. Siitä sujahdimme suksillamme ryhmään, siitä taas ketjuun ja tuiskahdimme maahan yhtäkkiä. Kiväärit pois selästä, pikatulta, taas ylös ja ketjussa eteenpäin. Näin saavuttiin vihdoin vastakkaiselle rannalle. Jonossa kohottiin Nirvan taloon, johon edeltäkäsin oli sana lähetetty, että vieraita tulee ja sauna olisi niille tarpeen. Koska ilta oli kerennyt mennä kovin myöhäksi, niin oli talonväki arvellut, etteivät vieraat enää saavukaan ja sauna oli niin kylmä, ettei kylpemisestä ollut puhettakaan. Majoituimme taloon, valtasimme kaksi huonetta käytettäväksemme, toinen asuinhuoneeksi ja toinen harjotuksia varten. - Teenjuonnin jälkeen otettiin kiväärit nurkista käsille, siirryttiin toiseen huoneeseen ja alotettiin "iibuuki". Läpikäytiin kaikki mahdolliset kivääritemput moneen kertaan ja yritettiinpä marssiharjotustakin. Vuorotellen komennettiin ja oltiin komennettavina. Vihdoin kyllästyttiin ja valmistauduttiin levolle.

Asuinhuoneen lattialle kyhättiin kaksiosainen vuode, viisi miestä puolelleen, päät vastakkain. Vaikka yö oli jo myöhäksi kulunut, ei uni silmiä kovin painanut, vaan vielä pari kolme tuntia tulien sammuttamisen jälkeen valvottiin ja juteltiin kaikenlaista mitä näin sotaisella retkellä tapana on. Lopulta päätettiin vaieta ja kohta täytti huoneen nukkuvien kuorsaus.

Maistuipa uni todella sinä yönä. Virkeinä herättiin aamulla, puhkottiin tie ovella läpi "piimineen" ilman ja tuuleutettiin huone. Rivakasti hypittiin pystyyn, kohta olivat vaatteet päällä ja vuode korjattu pois.

Syötiinkin kai siinä ja särvittiin teetä, jonka jälkeen heitettiin taas kiväärit selkään ja hypittiin suksille. Matka suunnattiin taas Sokajärvelle, jossa toistui illallinen tuoksina. Kun siitä oli saatu tarpeeksi, ohjattiin kulku postimestari Strömbergin huvilan vieressä olevan jyrkän kallion eteen, jossa aluksi jalansyten harjotettiin kivääriliikkeitä ja marssia.

Kallion rintaan asetettiin pari maalin tapaista, joita kohti ammuttiin ja noin sadan metrin päästä ensiksi mies kerrallaan harvassa ketjussa ja vihdoin yhteislaukauksia, ryhmässä ja luultiin, että on se nyt jo pilkassa "reikä pikineen", mutta kun luokse mentiin, saatiin ihmeeksemme nähdä, ettei pilkassa ollut yhtään ainoata piirua. Huononpuoleinen se oli silloin vielä ampumataito, mutta onpa se nyt jo parantunut, se saatiin erinäiset kerrat viime talvena huomata.

Siirryttiin lähemmäs kalliota ja nyt kohdistettiin kiivas tuli monenkaltaisista käsiaseista. Osaamisprosentti pilkkoihinkin kohosi huomattavasti, sillä reikiä ilmestyi vähä väliä niihin. Räiskähti siinä parabellum, poksahti ryssäläinen nagan-revolveri ja joukkoon ammahti vanha ameriikkalainen "kränä" eli ompelukone, kuten pojat sellaista nimittivät.

Kuuluihan tuollainen pauke kauas, se on selvää. Hämmästynyt oli ainakin se vanha muori, joka kulki rauhallisesti pitkin jäätä, mutta heti kun ryhdyimme ampumaan, kokosi hän hameen helmansa ja läksi vihaisesti paiskimaan pois päin. Kertoipa Sotkamon majatalossa kerran muuan mies ihmeissään samaisesta paukkeesta, jonka hän oli kuullut proomunteossa ollessaan.

Kello alkoikin olla jo kahdentoista tienoissa kun lähdettiin jonossa kohti Kaanaata. Kuljetettiin aluksi rehellisesti tietä myöten, mutta koska tiedettiin kruununtehtaalla olevan ryssiä vahdissa, päätettiin kiertää se. Kuitenkin menimme niin varomattomasti, että vahtisoltut havaitsivat meidät, kun lykimme eteenpäin metsänrinnassa. Toinen heistä lähti kiitämään tehtaaseen, toinen hyppäsi suksille ja lähti meidän peräämme, mutta tupertui alamäessä lumihankeen ja me kerkesimme kunnialla pois. Hiihdimme läpi Purolan esikaupungin ja kohtasimme ruokatunnilta tehtaaseen meneviä työmiehiä joukottain. He eivät virkkaneet mitään, katsoivat vain synkästi alta kulmien "lahtareita" ja heidän hommiaan. Halki niittyjen painuimme kaupunkiin ja aseet vietiin säilytyspaikkaansa. Retki oli suoritettu loppuun.

Urho Kekkonen