ALKUSANAT

   On sanottu, että ihmiskunta luo nahkansa joka kolmaskymmenes vuosi.

   Pian alkaa olla ummelleen kolmekymmentä vuotta kulunut niistä historiamme suurista päivistä, jolloin yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden pohjalle rakennettu demokraattinen valtio- ja yhteiskuntajärjestys luotiin maahamme. Se tapahtui kuin yhdellä iskulla, humauksen tavoin. Mutta mitään periaatteellisesti täysin mullistavaa, mitään vallankumouksellista, se ei valtioelämäämme tuonut, sillä jo vuosisatoja sitä ennen kansallamme oli oikeus omien edustajainsa välityksellä ottaa osaa valtion asioiden päättämiseen. Tälle kansan osanotolle oli vain luotu uudet muodot, sitä oli entisestään huomattavasti laajennettu ja sen merkitystä lisätty. Eräänä todistuksena tällöin suoritettujen muutosten rauhallisesta kehityksenmukaisuudesta voidaan pitää sitä, että voimaansaatettu kansanvaltainen valtiojärjestyksemme nautti alusta alkaen arvonantoa ja luottamusta kaikissa yhteiskuntapiireissä. Sen aiheutti pääasiallisesti silloin niin voitollisena eteenpäin rientävä kansanvaltainen ajatustapa, joka oli levinnyt kaikkiin kansankerroksiin, mutta omalta osaltaan edisti nimenomaan eduskunnan osakseen saaman luottamuksen lujittumista se päättäväinen ja tinkimätön, suuntaa osoittava työ, minkä kansaneduskuntamme suoritti oikeustaistelussamme.

   Paljon on ehtinyt tapahtua näissä vajaassa kolmessakymmenessä vuodessa. On eletty venäläissorron vaikeat ajat. Sen pimeimpinäkin hetkinä on rohjettu ajatella suuresti Suomen tulevaisuudesta ja rohjettu sen puolesta toimia. On verin lunastettu valtakunnan itsenäisyys ja samalla käyty katkera veljessota. Nuoren rohkeudella on luotu perustus itsenäisen valtakuntamme jatkuvalle kehitykselle. Itsenäisyysajan alkuvuodet ovat todistaneet hellittämätöntä uurastusta maan kaikinpuoliseksi kohottamiseksi, ja puolueettoman tarkastelijan on myönnettävä, että itsenäisyytemme ensimmäinen vuosikymmen sisältää paljon työtä, joka kestää tulevaisuuden vaativan arvostelun.

   Tämä kaikki on suoritettu vuosisadan alussa luodun demokraattisen valtiojärjestyksen pohjalla. Olisi ollut inhimillisesti ymmärrettävää, jos vapaussodan jälkeen, jolloin kurittomuudeksi kehittyneestä kansanvallasta saadut kokemukset olivat kirvelevät ja tuoreet, olisi luovuttu kansanvaltaisuudesta ja ryhdytty ohjaamaan valtiollista elämäämme vastakkaisten periaatteiden mukaan. Sellainen suuntautuminenhan olikin vapaussotaa välittömästi seuranneena aikana kieltämättä voimakas, eritoten sivistyneistömme piirissä. Vajaalukuisen eduskunnan suorittama kuninkaanvaali oli tämän suuntautumisen voimannäyte. Mutta monarkian luominen ei vastannut kansan vakiintunutta mielipidettä, se nähtiin vuonna 1919 toimitetuissa vaaleissa, joissa tasavaltalainen enemmistö muodostui odotettua voimakkaammaksi. Silloin kansa lausui tuomionsa "kuninkaantekijöille", jotka tähän tuomioonsa tyytyivät. Siten oli lopetettu monarkistinen suuntautuminen poliittisena voimatekijänä. Tasavaltamme valtiosäännöstä päätettäessä sillä ei enää ollut vaikutusvaltaa eikä puolestapuhujia. Valtakunnan perustaminen suoritettiin kansanvaltaisella pohjalla. Luottaen ja uskoen rakennettiin niille samoille demokraattisille perusteille, jotka vuosien 1917 ja 1918 vaiheissa olivat pettäneet. Se oli mahdollista ainoastaan siksi, että kansanvaltainen järjestelmä nautti nimenomaan maaseutuväestömme keskuudessa yhätikin järkkymätöntä arvonantoa. Niin syvästi kuin paheksuttiin ja tuomittiinkin kansanvallan nimessä suoritettua rikollisuutta, ei kuitenkaan voitu turvautua mihinkään muuhunkaan valtiolliseen järjestelmään taikka oppiin, sillä kansanvaltaisuus oli kuin osa ajattelutavastamme, ja yksinvaltaisesta hallitusmuodosta oli yksin Venäjän antama esimerkki jyrkästi luotaantyöntävä.

   Kohta vietetään voimassaolevan hallitusmuotomme 15-vuotista muistoa.

   Jokaiselle täytyy olla selvänä, että suhtautuminen demokratiaan on näinä 15 vuotena muuttunut. Nahan luominen siinä näyttää alkaneen. Riippuu kokonaan demokratiamme aatteellisesta pohjasta ja sen puolustajien siveellisestä rohkeudesta ja voimasta, voidaanko demokratiaa vastaan suuntautuvat liikehtimiset ohjata työskentelemään kansanvaltaisen valtion puolesta. Tämän kirjasen tarkoituksena on nimenomaan demokratian itsepuolustusoikeuden valossa tarkastella tätä kysymystä. Tekijän kannan oikein ymmärtämiseksi jokaisessa yksityiskohdassakin lienee tarpeen tietää, että esitys lähtee demokraattisen järjestelmän hyväksymisen pohjalta. Kokonaisuuden vaatimukset ja edut voidaan toteuttaa demokratian puitteissa, mikäli se on oikein organisoitu ja mikäli sen harjoittajien siveellinen pyrkimys on terve.