Paukku

Päättymässä olevan viikon maailmanpoliittinen paukku oli Ison-Britannian pääministerin Harold Wilsonin menojenvähennysohjelma, jonka historiallinen merkitys oli kylläkin siinä, että se vain vahvisti julkisesti todeksi, mikä oli jo todeksi tiedetty. Varsinaisena maailmanvaltana Englanti on näytellyt osansa loppuun. Ison-Britannian kansallislaulun ylpeät sanat: Rule Britannia, vallitse Britannia, eivät ole enää kuin korulause.

    Vasta toiseksi sijoittuvat Suomen presidentin valitsijamiesvaalit, joiden tuloksen suhteen maailmanlehdistö on ollut suorastaan loukkaavan vaitelias.

    Meille itsellemme vaalit olivat tärkeät ja niihin sisältyi paukku, joka yllätti kansakunnan. Lopputulosta oli yleensä pidetty selvänä, kuten suurin piirtein näyttää olleenkin, mutta tuskin kukaan oli saattanut olettaa, että niin voimakas protestimieliala tulisi vaaleissa esille kun sitten tapahtui. Tätä kirjoitettaessa ei ole vielä vaaliotteita laskettu, mutta kyseeseen voi tulla vain parin kolmen paikan siirtyminen. Vaalien yleislinja on jo selvillä.

    Yllätys ei ollut heikko osanotto, mutta noin 15 prosenttiyksikön vähenemistä edellisistä vaaleista ei kylläkään osattu odottaa. Heikolla osanotolla ei vaalien lopputulosta voida selitellä. On avoimesti nähtävä ja tunnustettava, että kyseessä oli mittava protesti.

    Ketä tai mitä vastaan tämä protesti oli kohdistettu? Tietenkin ennakolta veikattua itsestäänselvää voittajaa Kekkosta vastaan. Ehdokas itse jossakin puheessaan tätä varmaan aavisteli sanoessaan, että jokainen kuluu julkisessa tehtävässä, häneen kyllästytään. Ei tämä ole mikään tyypillisesti suomalainen ilmiö. Ei tarvitse muuta kuin muistaa, että vuonna 1945 englantilaiset kukistivat vaaleissa sodanjohtajansa pääministeri Winston Churchillin. Presidentti de Gaulle tarvitsi viime vaaleissa kaksi kierrosta tullakseen valituksi.

    Vaikka Kekkosta ei arvosteltu ulkopolitiikan johtamisesta, on kuitenkin uskottava, että vuoden 1962 vaalien aikainen poikkeustila sai monissa piireissä tällä kertaa aikaan asennoitumisen häntä vastaan.

    Mutta näissä protestivaaleissa lienevät pääasiallisina sytykkeinä kuitenkin olleet taloudelliset vaikeutemme. Työttömyys, devalvaatio hintojen nousuineen, verojen ja maksujen ja menojen lisääntyminen, nämä ja monet samaan suuntaan vaikuttavat tekijät, joiden merkitystä vaalitaistelun aikana ei jätetty korostamatta, loivat arvostelulle pohjan, jota ei voinut muuksi muuttaa. Hallituksen talouspolitiikka sai osakseen kritiikkiä, jolla oli hyvä kaikupohja.

    Lisäksi oli pari erikoiskysymystä, jotka sukelsivat vaalitaistelussa esiin niin suurella voimalla, että puolustautuminen osoittautui mahdottomaksi. Toinen oli puoluetuki ja toinen rintamamiesten eläkkeet. Ne ovat kuumaa tavaraa kumpikin ja kun ne voitiin tietyllä tavalla yhdistää, niin vähäksi ei ole näiden asioiden merkitystä laskettava nimenomaan vähävaraisella maaseudulla.

    Sosialidemokraattien asema oli vaikea sen vuoksi, että heillä oli ehdokkaana mies, jota vastaan puolue on taistellut vuosikausia. Päätös hänen taakseen asettumisesta tapahtui erimielisyyden merkeissä ja puolueessa oli vaikuttavia henkilöitä, jotka koko vaalitaistelun ajan julkisesti arvostelivat puolueen päätöstä ja kehottivat vaaleista poisjäämiseen. On aivan ilmeistä, että sosialidemokraattisista piireistä on lähtöisin valtaosa niistä äänistä, jotka Vennamo kokosi kaupungeissa ja tehdasyhdyskunnissa. Ei olisi ihmeteltävää, vaikka työväestön piirissä olisi ollut suorastaan järjestettyä toimintaa Vennamon hyväksi. Tämä ei ole tapahtunut Vennamon miesten ohjauksella, vaan heistä riippumatta vieläpä heidän tietämättään. On haluttu antaa muistutus oman puolueen -  sos.dem. puolueen ja SKDL:n - politiikalle ja katsottu sen voivan parhaiten tapahtua Vennamoa äänestämällä.

    Toinen varma seikka on, että nuoriso on suurin joukoin hylännyt vanhempiensa ja kotiensa puolueen ja oman protestimielialansa vallassa antanut äänensä Vennamolle. Poliittiset nuorisojärjestöt ovat täysin menettäneet otteensa niiden ulkopuolella oleviin nuoriin. Tätä johtopäätöstä ei voida kieltää.

    Vaalien suurin yllättäjä oli Veikko Vennamo kaikki etukäteisarvioinnit roimaakin roimemmasti ylittävällä tuloksellaan.

    Sosiologit ja poliittisen käyttäytymisen tutkijat saavat hikisen työn tämän vaalimenestyksen syiden tutkimisessa, niin poikkeuksellinen se meidän oloissamme oli. Ja se oli Vennamon omaa ansiota: liukkaalla, terävällä ja häikäilemättömällä televisioesiintymisellään hän keräsi myötätuntoa. Hänen asemansa hyökkääjänä, jonka ei tarvinnut todistella mitään eikä vastata mistään, oli kiitollinen. Mikään ei ollut rajoittamassa hänen hurskaalla naamalla esittämiään arvosteluja ja antamiaan lupauksia. Ne olivat tällä kertaa kovaa valttia.

    Vennamon valitsijamiesehdokkaat olivat tuntematonta väkeä. Tai sikäli kuin he esim. televisiokeskusteluissa olivat tulleet tunnetuiksi, oli se ollut laadultaan sellaista kyseenalaista kuuluisuutta, että normaaleissa oloissa se olisi ollut mitä vakavin este äänien keräämiselle. Mutta tällä kertaa kaikki tavallisen ajan säännöt osoittautuivat kestämättömiksi. Mutta aivan varmaa on, että Vennamo ei tulevissa valtiollisissa vaaleissa pysty pitämään kuin murto-osan nyt ilman työtä ja vaivaa saamistaan äänestäjistään.

    Kekkosen saama kannatus oli näin ollen huomattavasti laskettua vähäisempi, mutta sen poliittisen kentän laajuus, joka oli ilmoittautunut hänen taakseen, toi kuitenkin 2/3 enemmistön. Virkkusen menestys oli hyvä, mutta ei arvattavastikaan yltänyt siihen, mitä puolueen piirissä oli odoteltu. On aivan ilmeistä, että Vennamon yllättävä menestys laski kokoomuksen saamaa paikkalukua.

    Puolueiden piirissä aiheuttaa vaalien tulos ensi ällistyksen hälvennyttyä paljon pyykinpesua, eniten sosialidemokraattien parissa. Pahinta, mitä yleiseltä kannalta katsoen saattaa tapahtua on se, että poliittinen maailma joutuu edessä olevia suuria taloudellisia ratkaisuja haittaavaan kuohuntatilaan.

    Devalvaatio on tuonut mukanaan erityisesti tulopoliittisia ongelmia, jotka pitäisi suhteellisen nopeasti saada ratkaistuksi. Jos näille ratkaisuille ei kyetä luomaan vaalien aiheuttaman hämmingin vallitessa kestävää poliittista pohjaa, ajaudutaan lavealle tielle, jonka päässä häämöttää - devalvaatio.