Takuumiehiä etsitään.

Käsittelyssä ilmeni uutena seikkana se, että ruumiinavauspöytäkirjan mukaan avattu ruumis ei olekaan (N.N:n). Siinä mainittiin vainajalla olleen kiinteät hampaat näkyvissä, kun taas (N.N:llä) oli irtohampaat tekokitalaen kanssa, kuten vainajan veli ja asianomaiset todistajalausunnot osoittivat. Tämä seikka aiheutti epäilyn, että kyseessä oleva vainaja ei olekaan (N.N.), vaan aivan vieras henkilö."

Tähän tapaan muutama päivä sitten jälleen selostettiin raastuvanoikeuden istuntoa, jossa uudelleen oli esillä otaksuma, että `ohrana` olisi riistänyt hengen eräältä todelliselta Suomen Kommunistisen puolueen jäseneltä. Mies oli näet sodan aikana omin lupinsa jättänyt joukko-osastonsa ja saapunut myöhemmin ilmateitse takaisin rintaman taakse, mutta täällä hän onnettomuudekseen joutui kiinni, sairastui ja kuoli.

Miksi tästä poloisesta on eräissä laitapiireissä tehty niin suurikirjaiminen juttu? - Oikeusvaltiossa on tietysti saatettava ankaraan rangaistukseen jokainen vähänkään rikollinen kuolemantuottamus kysymättä, millainen ihminen surmansa saanut sattui itse olemaan. Mutta kun vanhaa, sodan ankarissa merkeissä syntynyttä ja selvitettyä juttua ryhdytään uudelleen propagandisesti lavastamaan, ovat takana jo muutkin ajatukset kuin oikeus ja totuus.

Ehkä arvellaan, että juuri nyt olisi löydettävä joku luja ja vankkumaton, rohkea johtomies, johon aristelematta ja epäilyksittä voitaisiin luottaa; tarvittaisiin mies, joka ei koskaan ole horjunut periaatteissaan, mies, joka aatteensa vuoksi on kestänyt kaiken. Ja varmaankin juuri nyt sellainen mies olisi mitä tähdellisin. Tuskin näet tarvitsee avata eräitä poliittisia päivälehtiä, kun jo saa lukea pöyristyttäviä paljastuksia johtajien petturuudesta ja erilaisista inhimillisistä heikkouksista. Tämä ei tietenkään ole eduksi vaan menetykseksi valtaan pyrkiville piireille. Kansa näet tarvitsee ja vaatii johtajikseen nuhteettomia miehiä. Jokainenhan tuntee kaikessa salaisuudessa omat heikkoutensa eikä halua niitä mainostaa, koska nämä ominaisuudet jo muutenkin ovat rasituksena hänellä itsellään. Siksi johtajien pitää ainakin ulospäin olla meitä itseämme parempia eikä suinkaan meitä huonompia juoppoja ja syöppöjä, ahnaita oman edun tavoittelijoita, kavalia valehtelijoita ja väärän todistuksen antajia, luihuja löperöitä, alhaisia ohranan kätyreitä, riettaita hurjastelijoita jne., jollaisiksi nykyisiä - lähellä omaa leiriä - julkisesti väitetään. Tällaisten johtajien perässä kansa ei kauan kulje. Mutta johtajan nuhteettomuuskaan ei yksinään riitä. Kansa vaatii johtajiltaan ennenkaikkea uskollisuutta aatteelleen ja samalla rohkeaa taistelijan mieltä.

Vain henkensä antanut on tässä suhteessa taattu mies. Hän ei tosin itse enää toimi eikä puhu, mutta hänen tekonsa puhuvat sitä voimakkaammin. Hänen sanomakseen voidaan runoilla melkein mitä vain ja hänen tekojaan voidaan suurennella ja sankarillistaa aina sen mukaan kuin tarve vaatii, ja teot kasvavat muutenkin, perintäpuhe on sellaista.

Aatteen uhrina kuolleella ja hänen jäämistöllään on aina erityisen suggestiivinen vaikutus kansaan, tietämättömiin suorastaan hurmaava tenho. Muistamme vielä hyvin natsismin suuren sankarin, kapakkalaulaja Horst Wesselin, joka eräässä Berliinin kahvilanujakassa kopautettiin hengiltä talvella 1930. Hänessä oli sopivia aineksia aatteen takuumieheksi. Hän oli nuori - 22-vuotias - hän lauloi, aatteelliset vastustajat murhasivat hänet. `Horst Wesselistä` tuli jo 1933 Saksan toinen kansallislaulu, ja sävelkin kulki Wesselin nimissä, vaikka se oli vanha, Suomessakin aikaisemmin tunnettu kansanlaulu. Jo 1934 myytiin seitsemättä painosta hänen toista elämäkertaansa, helmikuun 23. päivä oli hänelle omistettu kaikissa kalentereissa jne. Tätä metodia käytettiin laajemminkin. "Murhattujen liikkeen jäsenten kunnialista" painettiin jokavuotisen punakantaisen puoluekalenterin alkuun ja koulukarttoihin merkittiin henkensä antaneiden kotipaikoille marttyyrien symbolit. Kukapa ei olisi niitä tuntenut ja tunnustanut.

Näin natsit menettelivät aivan samoin kuin aikoinaan katolisen kirkon johto, joka järjesti sitä mukaa kuin kirkollinen valloitus edistyi, kuhunkin valta- ja maakuntaan kaikkivoivan kansallisen suojeluspyhimyksen, esikuvan, joka aikoinaan oli uskontyössä saanut surmansa. Me saimme Henrikin, ruotsalaiset Eerikin, norjalaiset Olavin jne. Kunkin heistä kerrottiin saaneen aseen iskusta surmansa, ja jokaisen luista ja varusteista tuli voimakkaita, ihmeitätekeviä reliikkejä.

Suomen sisukkaan ja tunteissaan hitaan kansan hermoja nykyaikaiset ruumis- ja hammastarinat eivät erityisemmin kutkuta. Tosin ne eivät ole merkitystä vailla, jos onnistutaan löytämään todellinen nuhteeton veritodistaja. Mutta sellaista varmojen kommunistien parista tuskin tavataan, niin rauhallinen on yhteiskuntamme ollut. Vankilassa istuminen ei vielä tee autuaaksi, sillä eihän kohta enää tiedä, kenenkä rajoilla kukin kulloinkin on istunut, kun alentavia paljastuksia tulee ja tehdään yhä sakenevassa tempossa.

Veljenpoika