17.10.1961 Washingtonissa

SUOMEN ASEMA KANSAINVÄLISESSÄ

POLITIIKASSA

Olen kiitollinen tästä tilaisuudesta tavata Amerikan lehdistön edustajia. Tiedän, että lehdistöllä on poikkeuksellisen suuri merkitys tämän maan julkisessa elämässä ja että sen vaikutus ja vastuu ulottuvat kauas Yhdysvaltojen rajojen ulkopuolelle. National Press Club on tunnettu kaikkialla maailmassa. Pidän huomionosoituksena sitä, että minut on kutsuttu puhumaan sen jäsenille.

Amerikkalaisilla lehdillä on viime aikoina ollut harvoin aihetta kirjoittaa Suomesta. Suomi ei sitten toisen maailmansodan päivien ole kovinkaan usein esiintynyt lehtien etusivuilla. Meitä suomalaisia ei tämä suinkaan huolestuta. Suomen pyrkimyksenä on - kuten tiedätte - pysytellä erillään suurvaltojen välisistä eturistiriidoista ja kiistoista, ja maalla, joka siinä onnistuu, ei näinä aikoina ole kovinkaan merkittävää uutisarvoa. Julkisuuden puute onkin todistus Suomen puolueettomuuspolitiikan saavuttamasta menestyksestä.

Olen kuullut toisinaan väitettävän, että meidät on pakotettu puolueettomuuteen. Niin ei asia ole. Puolueettomuudella ratkaisuna turvallisuusongelmaamme on juuret historiassamme, ja uskon sen perustuvan kansallisten etujemme ja mahdollisuuksiemme realistiseen arviointiin ja kansainvälisen asemamme oikeaan ymmärtämiseen.

Haluaisin mielelläni lyhyesti kerrata ne tapahtumat ja tosiasiat, joiden perusteella Suomen nykyinen kansainvälinen asema on määrittynyt.

Toisen maailmansodan päättyessä Suomi oli runneltu maa. Raskaiden ihmisuhrien lisäksi menetimme kymmenennen osan alueestamme. Luovutetun alueen väestölle - noin 400 000 henkeä - oli löydettävä uudet elinmahdollisuudet. Maksettavaksemme tuli sotakorvaus, jonka taloudelliset asiantuntijat katsoivat ylittävän suorituskykymme. Harvassa lienevät olleet ne, jotka tässä maassa tai muualla tuolloin jaksoivat uskoa mahdollisuuksiimme jatkaa olemassaoloamme itsenäisenä valtiona - puolueettomuudesta puhumattakaan.

Kaikista sodassa mukana olleista Euroopan mantereen maista Suomi oli ainoana välttynyt vieraan vallan miehitykseltä. Valtiollinen järjestelmämme oli säilynyt koskemattomana ja kaikessa olennaisessa oli kohtalomme edelleen omissa käsissämme. Ehkä vieläkin tärkeämpää oli se, että Suomen kansa vaikeuksiensa keskellä säilytti uskonsa tulevaisuuteen. Kovalla työllä maa jälleenrakennettiin ja sotakorvaus maksettiin: Neuvostoliittoon toimitettiin kahdeksan vuoden aikana yli 500 miljoonan dollarin arvosta tuotteita. Suomen kansalla oli myös kylliksi mielenlujuutta ottaakseen oppia kokemuksistaan.

Olimme nähneet, että Suomi ei omaa olemassaoloaan vaarantamatta voinut olla ottamatta huomioon Neuvostoliiton elintärkeitä turvallisuusintressejä. Olimme myös saaneet havaita, että muiden apu ei voisi taata maamme turvallisuutta. Neuvostoliiton vastaisen liittoutuman eteen työnnettynä asemana Suomi joutuisi aina ensimmäisenä taistelutantereeksi voimatta kuitenkaan vaikuttaa päätöksiin sodasta ja rauhasta. Olimme saaneet kokea, että puolueettomuuskin on vailla merkitystä, ellei siihen kaikkialla luoteta.

Suomi tarvitsi uutta ulkopoliittista näkemystä, ja se luotiin suuren edeltäjäni J. K. Paasikiven johdolla. Hänen linjallaan me olemme tänäänkin. Sen olennainen sisältö on, että Suomen on saatava Neuvostoliitto vakuuttuneeksi siitä, ettei Neuvostoliiton turvallisuus missään olosuhteissa joudu uhanalaiseksi Suomen välityksellä. Me pyrimme - YK:n peruskirjan sanoja käyttääkseni - elämään Neuvostoliiton rinnalla rauhassa hyvinä naapureina. Käsitykseni on, että olemme tässä onnistuneet. Suomen ja sen suurvaltanaapurin välillä ei nykyisin ole ratkaisemattomia kysymyksiä. Välillämme vallitsevat ystävälliset ja normaalit suhteet. Olen vakuuttunut siitä, että suhteemme pysyvät tällaisina, sillä ne perustuvat molemminpuolisen edun lujalle pohjalle.

Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteitten peruspiirteet on määritelty v. 1948 solmitussa ystävyys- ja avunantosopimuksessa. Suomi on tässä sopimuksessa sitoutunut olemaan sallimatta, että sen aluetta käytettäisiin Neuvostoliittoa vastaan suunnatun hyökkäyksen tukikohtana tai kulkutienä. Neuvostoliitto puolestaan tunnustaa Suomen pyrkimyksen pysytellä erossa suurvaltojen välisistä eturistiriidoista - toisin sanoen puolueettomuutemme.

Olemme vakaasti päättäneet, että tulemme täyttämään sitoumuksemme kaikissa olosuhteissa. Olemme yhtä vakaasti päättäneet ylläpitää puolueettomuuttamme niin kuin tähänkin saakka. Olemme tyydytystä tuntien panneet merkille, että puolueettomuutemme on saavuttanut laajalti tunnustusta. Vieraillessani viime toukokuussa Englannissa pääministeri Macmillan toi julki Englannin hallituksen ymmärtämyksen Suomen puolueettomuuspolitiikkaa kohtaan. Noin vuosi sitten Yhdysvaltain hallituksen virallinen edustaja puolestaan totesi julkisena lausumana, että Yhdysvaltain hallitus tulee tunnontarkasti kunnioittamaan Suomen puolueettomuuspolitiikkaa. Me Suomessa annamme suurta arvoa tällaisille lausunnoille.

Monet nykyhetken ilmiöt kansainvälisessä politiikassa voidaan parhaiten selvittää - tai ainakin eritellä - paradoksien avulla, niin erikoislaatuisiksi olosuhteet ovat muodostuneet. Tahtoisin selvittää teille suomalaista paradoksia seuraavaan tapaan:

Tavallista on, että jos läntisen maailman vaikutus lisääntyy jossakin lännen ja idän rajalla sijaitsevassa maassa, se samalla merkitsee idän aseman heikkenemistä. Jos taas idän vaikutus kasvaa, länsi puolestaan joutuu perääntymään. Suomi on tällainen lännen ja idän rajalla sijaitseva maa. Mutta meistä pitää paikkansa, että kuta paremmin voimme saavuttaa Neuvostoliiton luottamuksen Suomeen rauhanomaisena naapurina, sitä paremmat edellytykset meillä on läheiseen yhteistoimintaan läntisten maiden kanssa. Esimerkkinä voin mainita vuoden 1955, jolloin Neuvostoliitolle välirauhasopimuksessa v. 1944 vuokralla luovutetun Porkkalan tukikohdan palauttamisen yhteydessä liityimme viidenneksi jäseneksi Pohjoismaiden Neuvostoon. Toisena esimerkkinä on vuosi 1960, jolloin päätimme liittymisestä EFTA:an. Mutta meillä on kokemusta myös siitä, että jos keskinäinen luottamus Suomen ja Neuvostoliiton kesken jostakin syystä vaurioituu ja epäluuloja ilmenee, meidän on oman etumme vuoksi kavennettava toiminta-alaamme läntisellä suunnalla.

Kuten havaitaan, Suomen puolueettomuuspolitiikan ohjaaminen tässä paradoksien maailmassa on vaikea, mutta myös kiehtova tehtävä.

Puolueettomuus on, kuten totesin, meidän ratkaisumme turvallisuusongelmaamme. Sillä ei ole mitään tekemistä ideologisen asennoitumisen kanssa. Minulla on luja luottamus yksilön oikeuksien kunnioittamiseen ja lainalaiseen vapauteen perustuvan suomalaisen demokratian voimaan. Sille, joka ei ehkä ole täysin vakuuttunut kansanvaltaisen valtiojärjestyksemme elinvoimasta, suosittelisin matkaa Suomeen seuraamaan parhaillaan käynnissä olevaa vilkasta presidentinvaalikampanjaa.

Valtiollinen järjestelmämme, oikeuslaitoksemme ja yhteiskuntarakenteemme ovat samankaltaiset ja useissa suhteissa samat kuin muissa pohjoismaissa, joihin meidät liittää yhteinen historia ja kulttuuriperintö. Pohjoismaisella yhteistyöllä on tässä luonnollinen perustansa, ja se onkin meille itsestään selvä asia. Pohjoismaiden väliset rajat ovat yhtä avoinna kuin esimerkiksi Kanadan ja Yhdysvaltojen raja. Passeja ei tarvita, ja Pohjoismaat muodostavat yhteisen työmarkkina-alueen. Sosiaalipolitiikan ja kulttuurin alalla on saavutettu pitkälle menevä integraatio. On totta, että Pohjoismaat ovat ratkaisseet turvallisuusongelmansa eri tavoin: Islanti, Norja ja Tanska ovat NATO:n jäseniä, Ruotsi ja Suomi puolueettomia. Mutta tämä ei ole ollut esteenä sille, että viiden pohjoismaan ulkoministerit kokoontuvat säännöllisesti kahdesti vuodessa vaihtamaan mielipiteitä ja keskustelemaan yhteisistä ongelmista ja että he myös useimmiten suhtautuvat samalla tavoin kansainvälisiin kysymyksiin. On olemassa -- jos niin saan sanoa -- erityinen pohjoismainen näkemys kansainvälisistä asioista, joka on riippumaton ulkopolitiikan eroavuuksista.

Myös Yhdysvaltoihin Suomea yhdistävät perinteisen ystävyyden siteet. Sadat tuhannet suomalaiset ovat valinneet tämän maan uudeksi kotimaakseen. Kulttuurivaihto maittemme välillä on nykyisin vilkkaampaa kuin koskaan aikaisemmin. Tästä lankeaa suuri ansio Yhdysvaltain kongressin aloitteesta syntyneille stipendiohjelmille. Kuten varmaan tiedättekin, käytetään Yhdysvalloilta ensimmäisen maailmansodan jälkeen saamamme lainan lyhennysmaksut nykyisin maittemme välisen tutkija- ja opiskelijavaihdon rahoittamiseen. Tiedän tuon lainan takaisinmaksun tehneen Suomen kuuluisaksi täällä Yhdysvalloissa. Me suomalaiset emme suinkaan halua, että tätä pidettäisiin poikkeuksellisena tai ainoalaatuisena saavutuksena. Kaikkien velvoitusten ja sopimusten tinkimätön noudattaminen on ulkopolitiikkamme kulmakivi. Pienelle puolueettomalle maalle kansainvälinen luottamus on ensiarvoisen tärkeä.

Suomi on toisen maailmansodan jälkeisenä aikana saanut useita arvokkaita lainoja Yhdysvalloista, Kansainväliseltä pankilta ja muilta mailta. Ne ovat olleet meille suureksi avuksi taloutemme jälleenrakentamisessa ja kehittämisessä. Haluaisin kuitenkin korostaa, että Suomi ei ole saanut vastikkeetonta avustusta eikä sellaista pyydä täältä sen kummemmin kuin muualtakaan. Me pyrimme edelleen saamaan ulkomaisia luottoja, mutta ne maksetaan korkoineen takaisin viimeistä senttiä myöten niin kuin ennenkin.

Suomen voimakas taloudellinen nousu neljäkymmenluvun laihojen vuosien jälkeen on palkinnut Suomen kansan uskon tulevaisuuteensa. Teollisuustuotannon volyymi on nykyisin kaksi ja puoli kertaa niin suuri kuin v. 1938. Teollisuuden keskimääräinen kasvuvauhti on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut lähes 7 % vuodessa. Kansantulo henkeä kohden ylitti viime vuonna 1000 dollaria. Amerikkalaisen mittapuun mukaan tämä saattaa tuntua vaatimattomalta. Kansainvälisesti se kuitenkin merkitsee elintasoa, jonka vain harvat maat ovat pystyneet ylittämään.

Maamme hyvinvointi riippuu ratkaisevasti ulkomaankaupasta. Viennin osuus kansantulostamme on enemmän kuin 30 %. Vapaa kansainvälinen kauppa ja sen jatkuva laajeneminen on meille tämän vuoksi erittäin tärkeätä. Kuluvan vuoden maaliskuussa Suomi liittyi Euroopan vapaakauppa-alueeseen turvatakseen etunsa sen jäsenmaitten markkinoilla, ennen kaikkea Englannissa, joka on tärkein kauppatuttavamme. Kun otetaan huomioon, että kaksi kolmannesta viennistämme menee Länsi-Eurooppaan, on luonnollista, että me kauppaetujemme turvaamiseksi seuraamme erityisen tarkkaavaisina tilanteen kehitystä tällä alueella. Yhtä tärkeätä meille on ylläpitää ja kehittää kauppaamme myös muiden alueiden, kuten Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen kanssa.

Olen edellä kosketellut eräitä saavutuksiamme ja ongelmiamme. Muita tulee varmaankin esille kysymystenne yhteydessä. Ennen kuin lopetan, haluaisin palauttaa mieleenne erään suuren amerikkalaisen valtiomiehen sanat, jotka mielestäni hyvin sopivat tähän yhteyteen. Jäähyväispuheessaan George Washington kehotti nuorta Yhdysvaltain tasavaltaa varomaan politiikkaa, joka merkitsisi piintynyttä vastenmielisyyttä joitakin kansoja kohtaan ja tunnepitoista kiintymystä toisiin. Hän kehotti maanmiehiään välttämään puuttumista keinotekoisin sitein toisten valtioiden ryhmittymiin ja riitoihin, laajentamaan kaupallisia suhteitaan ilman poliittisia sitoumuksia ja tinkimättä täyttämään kaikki velvoituksensa. "Noudattakaa vilpittömyyttä ja oikeudenmukaisuutta suhteissa kaikkiin kansoihin", hän sanoi, "ja eläkää rauhassa ja sovussa kaikkien kanssa." Nämä ajatukset vastaavat täsmällisesti niitä periaatteita, joita Suomi pyrkii soveltamaan suhteissaan muihin valtioihin. Kun te seuraatte, mitä Suomi tekee tai jättää tekemättä, toivon teidän aina muistavan, että Suomen politiikalla on kaikissa olosuhteissa vain yksi tarkoitus: itsenäisyytemme, vapautemme ja demokratiamme turvaaminen ja edistäminen.