13.12.1957 Kajaanissa

ÄIDIN HAUDALLA

Kiitollisuus ja rakkaus täyttävät meidän, lasten ja lastenlasten, mielet, kun muistelemme poisnukkunutta äitiämme. Usein puhutaan lintuemosta, joka suojelee poikasiaan. Äiti oli meille lapsille tällainen suojeleva ja varjeleva hellä emo, joka ei säästänyt vaivojaan lasten hyväksi. Meillä oli onnellinen lapsuudenkoti. Niin kuin niin lukemattomissa maamme kodeissa meidänkin kodissamme äidin ja isän kaikki työ ja uurastus kohdistui lasten tulevaisuuteen, edellytysten tasoittamiseen heille elämää varten. Hartaan kiitollisina me lapset aina muistamme tuota yksinkertaista, sopusointuista kotia, joka hajosi isän kuolemaan kaksikymmentä yhdeksän vuotta sitten. Sen jälkeen oli äiti se yhdistävä rengas, joka piti meitä koossa.

Me tunnemme surua, Äiti, siitä että yksi meistä, Jussi, on täältä poissa. Mutta yhtä läheisesti kuin äiti myötäeli Jussin kohtaloita, yhtä lämpimästi ovat Jussin siunaavat ajatukset täällä tänään.

Äiti oli hartaan uskonnollinen ihminen. Hän oli nöyrä kristitty. Eräs hänen mielivirsiään olikin: "Sun porttis, oves avaja, ja nöyräst` itses` alenna, Jeesusta vastaanottamaan." Hän etsi ja löysi runsaasti hyviä ystäviä kaikista uskonnollisista piireistä, joissa hän tunsi armon ja anteeksiantamisen ja nöyryyden hengen vallitsevan.

Tuskallisen sairautensa aikana äiti usein puhui Juhosta, puolisostaan, meidän isästämme. Nyt lasketaan rakkaan äitimme tomumaja siunattuun maahan isämme viereen.

Meille lapsille tämä tie kappelista odottavan haudan partaalle on raskas tie.