11.10.1963 Helsingissä

TULEVAISUUDEN SANANSAATTAJA

Olen erittäin iloinen siitä, että saan olla mukana Ylioppilaslehden 50-vuotisjuhlassa niin monien vanhojen hyvien ystävien kanssa. Olen myös hyvin iloinen - ja, miksei, vahingoniloinen - siitä, että minä verraten nuorena läsnä olevana päätoimittajana saan ensimmäiseksi onnitella Ylioppilaslehteä.

Kun vietämme sellaisen aatteellisen aikakauslehden vuosijuhlaa kuin Ylioppilaslehtikin on, voisi kenties yrittää tehdä jonkinlaista eroa päivälehden ja aatteellisen julkaisun välillä. Silloin rohkenisin sanoa, että päivälehti on kiinni nykyisyydessä ja aatteellinen aikakausjulkaisu on kiinni joko menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Meillä on kaikilla varmaan paljon esimerkkejä sellaisista aatteellisistakin aikakausjulkaisuista, jotka ovat kiinni menneisyydessä. Ehkä sallittaneen, kun täällä on paljon nykyisiä pankinjohtajia ja varmasti tulevia pankinjohtajia - oletan näet, että kun Ylioppilaslehden piiristä on jo tullut niin paljon pankinjohtajia, myös tulevaisuuden pankinjohtajia on täällä saapuvilla varsin runsaasti - sitä paitsi täällä on mukana myös pankinjohtajien erittäin hyviä ystäviä, minä näen Turjan täällä, ja Turja on kaikkein herkimpiä pankinjohtajien ystäviä niin kuin me tiedämme - niin, kun tälle raiteelle ajatukset menivät, minun sallittaneen sanoa, että se julkinen sana, joka on rahan määräysvallan alaisena, se tahtoo olla kiinni menneisyydessä. Sellaisen julkaisun nykyisyys heijastelee ensi sijassa rahan kannalta katsoen turvallista menneisyyttä. Olen jos sallitaan poikkeama asiasta, lueskellut joskus julkaisua, jonka nimi on `Kansa taisteli ja miehet muistelevat` - tai jotain sellaista. Se on aatteellinen julkaisu, joka on varmasti kiinni menneisyydessä. Olen sitä julkaisua lueskellessani ajatellut, kuinka on mahdollista, että Suomi on hävinnyt sodan.

Ylioppilaslehti käsittäisi asemansa väärin, jos se olisi kiinni menneisyydessä. Sen täytyy olla tulevaisuuden sanansaattaja. Mutta tulevaisuus täytyy ottaa jollakin tavoin nöyremmästi kuin otti esimerkiksi se polvi, jota minä Ylioppilaslehden päätoimittajana edustin. Meille oli joku keksinyt tunnuslauseen: "Mitä ylioppilaat tänään, sitä kansa huomenna." Se oli aika komea ja ylpeä ja röyhkeä tunnuslause. Tänä päivänä havaitsemmekin 30-luvun ylioppilasnuorison, joka kuvitteli, että kansa oli huomenna se, mitä ylioppilasnuoriso silloin, olleen väärässä. Mutta tämän toteamuksen vuoksi meidän ei sentään tarvitse Ylioppilaslehden osalta luopua siitä tunnuslauseesta, että Ylioppilaslehden täytyy edustaa tulevaisuutta. Se on Ylioppilaslehden ja ylioppilasnuorison velvollisuus.

Eilen myönnettiin Nobelin palkinto toisen kerran tunnetulle saksalais-amerikkalaiselle kemistille Linus Paulingille. Luin eräästä tänään tulleesta ruotsinmaalaisesta lehdestä hänen haastattelunsa, jossa hän sanoo, että tämä sukupolvi, joka nyt elää, on ensimmäinen sukupolvi vuosituhansien mittaan, joka näkee suuren muutoksen tapahtuvan. Tähän saakka kaikki sukupolvet vuosituhansien mittaan ovat kuolleet samoissa ajatuksissa ja saman kehityksen vallassa kuin syntyivätkin. Hän lausui haastattelussaan, että 75 vuoden aikana tulevat kaikki olosuhteet sanomattomassa määrin muuttumaan -- myös yhteiskunnalliset -- tieteen kehityksen mukana. Jokainenhan tiedämme, kuinka suuressa määrin tieteellinen kehitys jo nyt on lyönyt leimansa kaikkeen muuhun paitsi siihen yhteiskuntaan, missä me elämme. Me elämme suunnilleen samanlaisessa yhteiskunnassa, mikä oli vallalla 1800-luvulla. Ne suuret aatteet ja sanat, jotka me kaikki hyvin tunnemme ja joitten puolesta me taistelemme - mitä ne sitten ovatkin: demokratia, parlamentarismi, sosialismi, kommunismi, kapitalismi - ne ovat saaneet sisältönsä viimeistään 1800-luvulla, ja ne ovat tänä päivänä suunnilleen samat kuin ne olivat silloin. Mutta on mahdotonta, että yhteiskunta ja myöskään nämä aatteet säilyisivät sellaisinaan, sen valtavan tieteellisen kehityksen takia, joka on tapahtunut ja joka tulevaisuudessa yhä kiihtyvällä vauhdilla tapahtuu.

Maassamme kävi äskettäin vierailulla ranskalainen kirjailija, poliitikko, valtiomies Andre Malraux. Virallisen käynnin aikana, jossa oli läsnä monet todistajat, niin että siitä on sallittua kertoa, sukeutui puhe yhteiskunnan kehityksestä. Erääseen minun esittämääni ajatukseen Malraux vastasi tähän tapaan: Aivan oikein. Viidenkymmenen vuoden kuluttua kapitalisti on kuin aatelismies tämän päivän yhteiskunnassa. Hän on yhtä harvinainen ja hänellä on suunnilleen yhtä paljon vaikutusvaltaa.

Tällaisessa maailmassa joutuu ylioppilasnuoriso ja Ylioppilaslehti toimimaan ja se asettaa ylioppilasnuorison äänenkannattajalle tavattoman suuria vaatimuksia. Täytyy rohjeta etsiä uutta. Minulla oli tilaisuus viime keväänä lähettää tervehdys Ylioppilaslehdelle, joka silloin kuvitteli täyttävänsä 50 vuotta ja viettävänsä juhlapäivää. Tunnetuista syistä se ei sitä silloin viettänyt. Rohkenin viestissäni sanoa, että kovin mielelläni hyväksyn sen, että ylioppilasnuoriso etsiessään uutta ja esittäessään uusia ajatuksia joskus jopa lyö yli. Totta näet on vanha suomalainen muurarilausahdus: "Rapatessa roiskuu." Ei sitä tarvitse pelätä - näin minä käsittäisin - ja haluankin toivottaa onnea Ylioppilaslehdelle ja kiittää omasta puolestani Ylioppilaslehteä kaikesta siitä, mitä se minulle on vuosikymmenien mittaan antanut, erityisesti siihen aikaan, jolloin minä toimin tuon Turjan esimiehenä ja tämän Ahonkin päätoimittajana. Haluaisin toivottaa Ylioppilaslehdelle onnea ja vakuuttaa, että meidän kaikkien myötätunto ja suosio on sen puolella silloin, kun se rohkeasti etsii uutta. Onnea Ylioppilaslehdelle!