Rauha Kyprokselle?

On vanha totuus, että kun väkivallan uhkaa sisältävä jännitys kahden vastapuolen välillä jatkuu riittävän kauan, hermot kiristyvät niin piukalle, että yhteenottoa ei voida välttää. Sotilaallisten varustelujen osalta on yleinen sääntö ollut aina atomiaikaan saakka, että kilpavarustelu on johtanut sotaan. Sietämätön sielullinen paine on purkautunut kenties vähäisen asian kohdalla ja vahinko on päässyt tapahtumaan.

   Tuorein esimerkki, onneksi pienoiskoossa, on meillä Kyprokselta. Kyproksenkreikkalaisten ja kyproksenturkkilaisten sekä Kreikan ja Turkin välinen vastakohtaisuus on jatkunut vuosisatoja, maailman silmien edessä se on ollut esillä vuosikymmeniä. YK:n avulla on olosuhteet itse saarella saatu vakiintuneisiin muotoihin, niin vakiintuneena kuin elämistä hampaisiin saakka aseistettuna ruutitynnörin äärellä voidaan pitää. Suurvallat taas ovat pitäneet Turkin ja Kreikan sotavoimat erillään. Näin näytti jatkuvan. Ulkopuolinen sai sen vaikutelman, että kuta pitemmälle aika kului, sitä vahvemmaksi Kreikan asema saarella kävi ja sitä enemmän mahdolliselta näytti, että turkkilaisen vähemmistön olisi loppujen lopuksi alistuttava elämään kreikkalaisen enemmistön ehdoilla.

   Mutta ei. Kreikkalaisten ja nimenomaan Kreikan Kyprokselle salakuljetettujen sotavoimien ylipäällikön kenraali Grivasin ylimielisyys ja virhelaskelma muutti hetkessä tilanteen Turkille niin edulliseksi, että asetelma tänään on kokonaan toinen kuin marraskuun alussa.

   Asia on näin.

   Keski-Kyproksella on kaksi turkkilaista kylää Ayois Theodoros ja Kophinou kreikkalaisen asutuksen saartamana. Turkkilaiset olivat kieltäneet viime kesään saakka sallitun kreikkalaisten sotilaspatrullien kulun kylien läpi, mihin kreikkalaiset olivat taipuneet. Asia oli kuitenkin joutunut keskinäisten neuvottelujen kohteeksi ja oli hyviä toiveita olemassa, että sovintoon oltiin pääsemässä, jolloin aikaisemmin kerran viikossa tapahtuneet tarkastusmatkat kylien läpi voitaisiin taas aloittaa. Mutta ennen lopullista sopimusta kenraali Grivas lähetti patrullin kylien läpi. Se tapahtui välikohtauksitta. Grivas ei tyytynyt tähän, sillä hän oli toivonut selkkausta. Sen vuoksi hän samana iltana lähti itse viemään patrulliryhmän kyliin. Sekään ei aiheuttanut turkkilaisten vastatoimenpiteitä. Seuraavana päivänä, marraskuun 15., uudistui sama tarkastus, selvästi provokatorisessa mielessä. Kylien turkkilaiset avasivat tulen, mutta Grivas oli sijoittanut sen varalta kylien ympärille kreikkalaisia joukkoja, jotka hyökkäsivät kyliin, tuhosivat ne ja suorittivat verilöylyn väestön keskuudessa "rikollisella perusteellisuudella", kuten eräs länsimainen lehti asiankulusta kertoessaan kirjoitti. Varmemmaksi vakuudeksi kreikkalaiset joukot riisuivat alueella olevat YK-sotilaat (ne eivät olleet suomalaisia) aseista.

   Turkki oivalsi tilaisuutensa tulleen. Se esitti ensiksikin jyrkän vastalauseen, joka sisälsi ultimatiivisen vaatimuksen kreikkalaisten joukkojen vetämisestä Kyprokselta ja kenraali Grivasin erottamisesta. Ateenan hallitus kutsui oitis jättiläisvirheen tehneen kenraali Grivasin saarelta, mutta ei tietenkään voinut suostua Kyprokselle vuosien mittaan vahvistamansa aseman luovuttamiseen. Turkki keskitti joukkojaan rajoille ja Kyproksen vastaiselle rannikolleen. Sota oli uhkaamassa.

   Nyt on pidettävä mielessä, että Turkki ja Kreikka ovat Nato-valtoja. Niiden armeijat on varustettu ja aseistusta täydennetty jatkuvasti amerikkalaisten toimesta. USA on vuosien mittaan käyttänyt kummankin maan sotilaalliseen varustamiseen miljardeja dollareita. Kun verinen joulu Kyproksella 1963 oli aiheuttaa sodan Turkin ja Kreikan välillä, täytyi Yhdysvaltojen käyttää kaikki painostuksensa saadakseen Turkin luopumaan Kyproksen valloittamisesta. Tilanne marraskuun 15. päivän verilöylyn jälkeen vuonna 1967 oli vastaavanlainen. Yhdysvallat ensi sijassa joutui varsin epäsuotuisissa oloissa etsimään ratkaisua sodan estämiseksi kahden Nato-maan välillä.

   USA lähetti taitavan ja sinnikkään välitysmiehen Cyrius Vancen lentämään Ankaran, Ateenan ja Nicosian välille. Asetelma oli alusta pitäen selvä: Kreikka oli yhden ainoan verisen ajattelemattomuuden takia ajautunut erittäin kehnoon asemaan. Turkki tiesi hetkensä tulleen ja piti kiinni vaatimuksistaan, niitä taitavasti vain lisäillen, ja Nicosia oli joutunut äänettömäksi yhtiömieheksi suurten selvitellessä välejään. Kun ulkopuolisena seurasi draaman kehitystä, niin on myönnettävä, että Turkki hoiti korttinsa taitavasti ja häikäilemättömästi. Joukot koottiin ja niitä käytettiin. Turkkilaiset sotilaskoneet lentelivät säännöllisesti Kyproksen yllä, maihinnousujoukot olivat laivoissa ja laivasto risteili Kyproksen rannikolla näkömatkan päässä. Radio suolsi vertatihkuvia uhkauksia. Hermosota sujui kuin rasvattu.

   Mutta tämä ei Turkin puolelta ollut suinkaan pelkkää hämäystä. Turkki oli todella päättänyt hyökätä Kyprokselle, jos sen vaatimuksiin ei suostuta. Todennäköistä on sekin, että Mr. Vancelle oli annettu ultimatiivinen määräaika, johon mennessä Kreikan on hyväksyttävä muuttamattomina Turkin ehdot.

   Ja niin sitten kävi, että sopimus saatiin aikaan Turkin ja Kreikan välillä. Kreikka joutui käytännöllisesti katsoen antautumaan. Se, mitä Vance saattoi tehdä Kreikan hyväksi, oli korkeintaan kasvojen pelastaminen, mikäli sitäkään. Kreikan sotilasyksiköt poistetaan Kyprokselta ja jäljelle jää vain vanhan sopimuksen mukaiset vajaat 1000 miestä.

   Mutta Turkki ja Kreikka olivat Yhdysvaltojen puheenjohdolla ilmeisesti sopineet myös itsenäisen tasavallan Kyproksen kansalliskaartin hajottamisesta. Tämän 10 000 miehen suuruisen sotilasjoukon kotiuttaminen riippuu tietenkin presidentti Makarioksesta. On selvää, että tämä kysymys aiheuttaa vielä paljon hankaluuksia, sillä arkkipiispa ja presidentti Makarios ei ole niitä helpoimmin liikuteltavia miehiä. Mutta kun hän on menettänyt kreikkalaisen selkänojan, on tuskin luultavaa, että hän voi yksikseen joutuneena estää kansalliskaartinsa hajottamista tai sen miesluvun vähentämistä. Varmana voitaneen pitää, että voitonmakuun päässyt Turkki uhkaa sotilaallisilla toimenpiteillä, jollei Kypros taivu. Kaikki seikat puhuvat sen puolesta, että rauha säilyy Kyproksella Turkin asettamilla ehdoilla. Jos joku olisi ennustanut tällaista tulosta Kyproksen kriisissä viime marraskuun alussa, häntä olisi lähinnä pidetty huonosti informoituna kolpakkostrategina.

   Kun asia päättyi näin, voidaan todeta, että Enosis-ohjelma, siis Kyproksen liittäminen Kreikkaan, on inhimillisesti katsoen kärsinyt lopullisen haaksirikon. Onko ovela kirkonmies Makarios sitä enää presidentiksi tultuaan vakavissaan ajatellut, on kysymys, joka jää Makarioksen salaisuudeksi. Mutta Kreikan sotilasjuntalle Kyproksen asian saama käänne on mitä raskain vastoinkäyminen. Onko Yhdysvaltojen valtuutettu joutunut sotilasjuntan taivuttamiseksi lupaamaan sille poliittista tukea ja lisää sotilaallista apua, kuten yleisesti ounastellaan, sen tulevaisuus osoittaa.

   Kyllä suomalainen runoilija oli kaukonäköinen, kun hän lausahti: "Hetken työ tuhatvuosihin vaikuttaa jne."