Kauan valmisteltu sopimus

LIIMATAINEN

26/10 1973

Viime kesänä parafoitu Suomen ja Euroopan talousyhteisön välinen vapaakauppasopimus on nyt siis allekirjoitettu ja esitys sen hyväksymisestä on annettu eduskunnan käsiteltäväksi. Viime vuosien eniten puheenaihetta ja riitaa aiheuttanut kysymys lähenee ratkaisuaan. Voitaneen jo sanoa, että asia saa myönteisen päätöksen.

  Silloin kun neuvottelut Suomen ja Euroopan talousyhteisön välillä alkoivat, tarkasteltiin kysymystä puhtaasti taloudellisena asiana. Kun Englanti ja Tanska olivat päättäneet liittyä jäseniksi talousyhteisöön, johti se siihen, että Suomi olisi joutunut näiden maiden markkinoilla epäedulliseen kilpailuasemaan. Suomi olisi näet saanut maksaa eräistä vientitavaroistaan tullia tai korkeampaa tullia kuin sen vaarallisimmat kilpailijat. Tämän välttämiseksi oli kaikki syy etsiä keinoja kilpailuasemamme turvaamiseksi. Tämä käsitys oli maassamme neuvottelujen alkaessa varsin yleinen. Jollei muisti petä, niin siinä hallituksessa, joka päätti neuvottelujen aloittamisesta Euroopan talousyhteisön kanssa, oli jäseninä kansandemokraatteja ja kommunisteja aivan äärimmäiseltä laidalta lähtien.

  Neuvottelujen aikana ja varsinkin neuvottelujen päätyttyä alkoi poliittisissa piireissä esiintyä jyrkkää arvostelua sopimusta vastaan. Se perustui käsitykseen, että sopimus on Suomelle taloudellisesti epäedullinen. Tällä linjalla ei kuitenkaan pysytty kovin kauan, vaan vähin erin voimakkain vastustus rakentui poliittisiin epäilyihin. Aseet olivatkin jykeviä, sillä sopimuksen väitettiin olevan ristiriidassa maan noudattaman ulkopolitiikan kanssa. Silloin nimenomaan viitattiin vuoden 1948 yya-sopimuksen siihen artiklaan, jossa Suomi sitoutuu olemaan osallistumatta mihinkään Neuvostoliittoa vastaan suunnattuun liittymään.

  Suomessa tiedettiin hyvin, että Neuvostoliitto suhtautui kielteisesti suljettuihin talousliittoihin. Siitä oli luonnollisena seurauksena, että Neuvostoliitossa ei suopein silmin tarkasteltu Suomen sopimusta Euroopan talousyhteisön kanssa. Epäilyksiä Suomen aikomaa askelta vastaan oli lisäämässä se, että Euroopan talousyhteisön nimissä korostettiin yhteisön poliittista luonnetta ja ennusteltiin, että jonkin ajan kuluttua yhteisöstä ilmeisesti kehitetään myös sotilaallinen liittoutuma. On pidettävä hyvin todennäköisenä, että ne äärivasemmiston ulkopuolella olevat järjestöt ja henkilöt, jotka asettuivat vastustamaan sopimusta Euroopan talousyhteisön kanssa, tekivät sen juuri poliittista luonnetta olevien näkökohtien perusteella. Ja tähän on tarpeen sanoa, että jos sopimus olisi ollut ristiriidassa yya-sopimuksen kanssa, sitä ei olisi saanut tehdä.

  Valtioiden välinen sopimus ei ole toisen osapuolen tulkittavissa, vaan molempien sopijapuolien tulkinnan on käytävä yksiin. Saatetaan siis hyvin ymmärtää, että kun kommunistit ja kansandemokraatit väittivät vapaakauppasopimuksen rikkovan yya-sopimuksen, tähän seikkaan oli syytä kiinnittää erittäin vakavaa huomiota. Tämä selittää sen, että hallitus liitti sopimuksen hyväksymistä tarkoittavan esityksensä perusteluihin laajan ensi sijassa poliittista luonnetta olevan lausuman. Siinä korostetun painokkaasti vakuutetaan, että Suomen ulkopoliittista peruslinjaa tullaan huolellisesti noudattamaan. Samalla ilmoitetaan, että mikäli nyt hyväksyttäväksi ehdotettua tullisopimusta sovellettaessa käy ilmi, että siitä aiheutuu merkittävää vahinkoa Suomen ja Neuvostoliiton väliselle yhteistyölle, Suomi tulee käyttämään oikeuttaan irtisanoa sopimus 3 kuukauden irtisanomisajalla.

  Eduskuntakäsittelyn aikana tullaan vapaakauppasopimuksesta vielä runsaasti keskustelemaan. Siinä tulee tietysti esille sopimuksen taloudelliset aspektit. Erimielisyyttä on siinäkin suhteessa esiintynyt. Varmaa on, että tämä sopimus ei ole paras mahdollinen; parempi meille olisi ollut säilyttää se kaupallinen asemamme, jonka olimme saavuttaneet EFTA-sopimuksessa. Mutta jos olisimme jääneet ilman sopimusta Euroopan talousyhteisön kanssa, olisi se ollut vielä huonompi vaihtoehto kuin nyt allekirjoitettu sopimus. Se olisi merkinnyt sitä, että puunjalostusteollisuutemme ei olisi voinut kehittää korkean jalostusasteen tuotantoa sitä uhkaavien korkeiden tullien takia. Yksin tämä seikka oli taloudellisesti riittävän merkittävä monen pienen epäkohdan vastapainoksi.

  Ns. Zavidovon vuodon yhteydessä tuli julkisuuteen Neuvostoliiton johdon epäilykset Suomen parafoimaa sopimusta kohtaan. Samalla kuitenkin kävi selville, että neuvostojohdon taholta todettiin sopimuksen solmimisen olevan Suomen tehtävä Suomen suvereniteettiin kuuluvana asiana. Kun Suomi nyt pitkän ja perusteellisen valmistelun jälkeen tulee hyväksymään sopimuksen, on pidettävä luonnollisena, että hallituksella on ollut syytä olettaa että sopimus ei aiheuta vahinkoa Suomen ja Neuvostoliiton väliselle yhteistyölle ja sen kehittymiselle. Peruskysymyksenä tässä on väitetty ristiriita vapaakauppasopimuksen ja yya-sopimuksen välillä. Jos meillä olisi ollut varmuus siitä, että Neuvostoliitto katsoo vapaakauppasopimuksen rikkovan yya-sopimuksen, olisi vapaakauppasopimus ollut jätettävä tekemättä. Niillä, jotka vastustavat vapaakauppasopimusta poliittisilla perusteilla, on hallituksen kannanoton jälkeen ikäänkuin todistusvelvollisuus, että hallitus on väärässä vakuuttaessaan, että Suomi noudattaa yya-sopimuksen mukaista ulkopolitiikkaa tullisopimuksen jälkeen.

  On vaikeaa sanoa, onko Euroopan talousyhteisön kanssa solmittu sopimus ollut propagandistisesti niin merkittävä kuin vastustajat ovat olettaneet. Sosiaalidemokraattien rivien hajottaminen on äärivasemmiston kannalta tietenkin hyvä saavutus. Mutta esim. puuliiton vaaleihin ei sopimus vaikuttanut kai lainkaan. Kommunistit ovat luvanneet jatkaa taistelua sopimusta vastaan sen ratifioinnin jälkeenkin. Tuskinpa asiasta mikään kovin vetävä valtti tulee. Varsinkin jos Neuvostoliitto ja SEV-yhteenliittymä aloittavat viralliset neuvottelut Euroopan talousyhteisön kanssa. Alustava kosketus on otettu ja yleisenä käsityksenä näyttää olevan, että Neuvostoliitto tuntee todellista kiinnostusta taloudellista yhteistyötä kohtaan.