|
"Köyhä sen todeksi luuli" Kyntäjä 6-7/1954 Ensimmäisenä helluntaipäivänä olin lupautunut puhumaan maalaisliiton Lapin piirin ja M[aaseudun]N[uorten]L[iito]:n Lapin piirin yhteisessä kesäjuhlassa, joka piti järjestää Auttikönkäällä. Auttiköngäs on harvinaisen kaunis luonnonnähtävyys keskellä korpea n. 80 kilometriä Rovaniemeltä kaakkoon. Helluntaisin tapaa Lapin väestöä kerääntyä suurin joukoin Auttikönkäälle ja tätä vanhaa pitämystä aikoi maalaisliitto käyttää hyväkseen suuren ulkoilmajuhlan järjestämiseksi. Mutta kun heräsin helluntaiaamuna Rovaniemellä, vallitsi ankara lumimyrsky, joka oli alkanut jo 3 aikaan aamuyöstä. Arvelin, että suunniteltu ulkoilmajuhla näissä olosuhteissa peruutetaan. Pian saapuivat piirin toimihenkilöt kuitenkin luokseni ja hoputtivat lähtemään matkaan, koska Auttiniemen kylässä oli ennen juhlaa vielä tavattava kylän miehiä, joilla oli eräs silta-asia sydämellään. Koko matkan Rovaniemeltä Auttikönkäälle myrskysi ja satoi lunta. Maa oli metsäseuduilla kymmenisen senttiä vahvassa lumipeitteessä. Olin varma, että perille saavuttua saan tietää juhlan peruutetuksi, sillä kuka tällaisella koiranilmalla lähtee ulos tuvastaan. Mutta kun Auttiniemen kylään oli päästy ja kylän miesten kanssa oli juotu kahvit, tuli Auttikönkäältä tieto, että juhlat järjestetään sovitussa paikassa. Lapissa ei auta, oli järjestäjien seisovana tunnuksena. Ei muuta kuin matkaan. Auttikönkäälle on maantieltä vielä kuljettava kapeaa polkua pitkin toista kilometriä ja tie ei todella ollut asfalttinen pitkäaikaisen lumituiskun jälkeen. Juhlapaikka on syvässä kanjonissa pauhaavan kosken partaalla, komeassa kuusikossa. Juhlapaikalle kertyi vähitellen nelisensataa henkeä. Se oli jotakin aivan käsittämätöntä. Etelä-Suomessa ei moisella säällä varmaan olisi vastaavanlaiselle paikalle tarponut edes ohjelmansuorittajia. Ja niin se juhla pidettiin. Puhuin avopäin puhujakorokkeen äärellä seisovalle yleisölle sankassa lumisateessa. Harvoin olen tavannut uskollisempaa ja hartaampaa kuulijakuntaa. Saatoin puheessani sanoa, että me läsnäolijat saamme eräässä mielessä olla tyytyväisiä todella epäsuotuisaan ilmaan, sillä tämä ulkoilmajuhla jää meille osanottajille ainaisiksi ajoiksi muistiin. Ja kun tämä juhla jää ulkonaisten olosuhteiden vuoksi pysyvästi mieleen, niin lausuin toivomuksen, että se sanoma, jonka tässä juhlassa esitän ja joka koskee maalaisliiton toimintaa Pohjois-Suomen väestön hyväksi, myös jäisi lähtemättömästi mieleen ja vahvistaisi tahtoamme työskennellä maalaisliiton kautta Pohjois-Suomen hyväksi. Erityisesti käsittelin puheessani lisämaakysymystä, joka Pohjois-Suomen maaseutuväestölle on merkitykseltään tärkeä. Matkalla Auttikönkäälle minulle kerrottiin, että Auttikönkään välittömässä läheisyydessä on parikin suurehkoa asutusaluetta, joissa väestön toimeentulo on vaikeaa, kun peltopinta-alat ovat pieniä ja omaa metsää on riittämättömästi. Tällaisilla tienoilla tiedetään, mitä lisämaalain hylkääminen on merkinnyt. Koetin puheessani valaa kuulijoiden mieliin luottamusta siihen, että asiaa ei ole vielä menetetty, vaan että maalaisliitto tekee parhaansa sen vahingon korjaamiseksi, minkä oikeiston ja sosialidemokraattien yhteisrintama ja nurja kannanotto on tuhansille maaseudun köyhille perheille aiheuttanut. Kun seisoin lumimyrskyssä puhumassa täytti mieleni voimakas kiitollisuus sitä väestöä kohtaan, jonka parissa minulla on onni työskennellä. Pohjois-Suomen maalaisliittolaiset tuntevat lujaa luottamusta puoluettaan kohtaan ja antavat puolueelle tukensa siinä vakaassa käsityksessä, että olosuhteet Pohjois-Suomessa saadaan maalaisliiton avulla paranemaan. En tule koskaan unohtamaan sitä onnellista, lämmintä kiitollisuutta, jota tunsin Auttikönkäällä lumisateessa seisovaa kuulijakuntaani kohtaan. Yksi tuollainen täyteläinen elämys kykenee vakuuttamaan, että työ, jota me maalaisliitossa olemme tehneet, on tavannut vastakaikua, se riittää hyvittämään vastustajien valheet ja ilkeämielisyydet vuosien ajoilta. Kun aamulla herättyäni olin ikkunasta nähnyt helluntaisen lumimyrskyn, tulvahtivat mieleeni Eino Leinon säkeet runossa "Näin unta kesästä kerran". Lopetinkin puheeni Auttikönkäällä tällä runolla. En luule tekeväni väärin, jos lainaan koko kauniin runon tähän kirjoitukseni loppuun. "Näin unta kesästä kerran, kuinka paistoi päivä Herran paistoi mulle, paistoi muille paistoi köyhänkin pihoille vihersi tuhannen virvet sinersi sataiset järvet iloitsi ihanat nummet tarinoivat metsän tammet, puu puheli, kukka kuuli köyhä sen todeksi luuli. Luuli tullehen kesänsä aukaisi povensa auki suven hellän hellitellä ilman lintujen iloita - vingahti vihainen tuuli ulvahti saloilla hukka taivas viskoi talven lunta kylä kylmiä sanoja En ma kerran sen perästä ole nähnyt kesästä unta. Tämän vuoden alkukesänä on sekä luonnossa että politiikassa ollut takatalvi. Poliittista takatalvea on erityisesti merkinnyt lisämaalain hylkääminen Pohjois-Suomen ja itäisen rajaseudun vähäväkisille ihmisille. "Taivas viskoi talven lunta, kylä kylmiä sanoja." Mutta me emme yhdy runoilijan alistuneeseen lopputoteamukseen. Takatalvesta huolimatta, poliittisista vastoinkäymisistä huolimatta maaseudun väestö uskoo tulevaisuuteen ja tekee työtä sen puolesta. Maaseudun väestö ei luovu toiveistaan, jotka liittyvät parempaan huomeneen. Luottamus maalaisliittoon pitää yllä sen toivoa siitä, että Herran päivä loisi lämmittävää paistettaan köyhänkin pihoille. Urho Kekkonen |