Toinen rintama.

Kun toisesta rintamasta alettiin Venäjän sotaretken ensimmäisinä kuukausina keskustella, varustettiin nuo sanat sekä kirjallisessa että suullisessa käsittelyssä yleensä lainausmerkeillä. Dieppen epäonnistunut maihinnousuyritys antoi aiheen olettaa, että noita lainausmerkkejä ei koskaan poistettaisikaan. Näin jatkui puhe toisesta rintamasta paremminkin leikillisessä äänilajissa aina vuoden 1943 kesään saakka. Sisiliaan ja etelä-Italiaan tehtyjen maihinnousujen onnistuminen antoi kuitenkin vakavan muistutuksen myös sen toisen rintaman mahdollisuudesta, mikä oli tarkoitettu avattavaksi itse manner-Euroopassa. Ja niin alkoivat saksalaiset propagandassaan puhua odotettavissa olevasta invasiosta, minkä sotilasjohto oli jo kohta 1940 ottanut huomioon ryhtyessään Euroopan rannikkojen suuripiirteiseen linnoittamiseen.

Angloamerikkalaisten suorittamat valtavat varustelut osoittivat, että heidän sotasuunnitelmaansa kuului kiinteästi maihinnousu Eurooppaan. Saksalaisella taholla oltiin tästä myös hyvin selvillä. Saksan kansaa varustettiin ottamaan vastaan taistelu lännessä ja sille osattiin asettaa jo varma ajankohtakin: jolloinkin toukokuussa. Nämä arvioinnit esitettiin niin vakuuttavasti, että kun toukokuu loppui ilman invasiota, tuntui se aiheuttavan suorastaan hämminkiä ja epävarmuutta. Sen poistamiseksi saksalainen propaganda ryhtyi etsimään syitä, miksi maihinnousun luonnollinen aika olisi vasta keski- tai loppukesällä.

Maihinnousu alkoi sitten 6/6 Normandian rannikolla. Saksalaisia ei yllätetty, mutta hyökkäys oli sittenkin odottamaton ajankohtaan nähden. Nyt on kulunut invasion alkamisesta jo yli 3 viikkoa ja sotatoimet jatkuvat. Liittoutuneiden joukot pääsivät maihin ja ovat siitä lähtien hankkineet itselleen lujan sillanpääaseman, jossa heillä on käytettävissään Ranskan toiseksi suurin merisatama Cherbourg. Cotentinin niemimaan kohdalla sillanpäällä on myöskin riittävästi syvyyttä.

Maihinnousua käsittelevistä ammattimiesten kirjoituksista olemme oppineet, että maihinnousussa on kolme vaihetta: itse maihin pääseminen, sillanpääaseman saavuttaminen ja varmistaminen sekä lopuksi tunkeutuminen sillanpäästä ulos ja taistelun siirtäminen sisämaahan. Liittoutuneet ovat tähän mennessä selviytyneet kahdesta ensimmäisestä vaiheesta, joten voitaisiin ehkä sanoa, että he ovat saavuttaneet alkuerissä pistevoiton. Kolmas ja ratkaiseva erä on jäljellä. Tämä ottelu on saanut sellaisen luonteen, ettei tasapeli eikä liioin pistevoittokaan tule kysymykseen, vaan vasta tyrmäys tuo ratkaisun.

Ensimmäisessä erässä perustui liittoutuneiden menestys ensi sijassa laivastoon ja ilmavoimiin. Niiden yhdistynyt tulivoima raivasi tarpeelliset aukot puolustusrintamaan, ja maavoimat pääsivät siten kiinni rannikkoon. Laskuvarjo- ja ilmakuljetusjoukkoja käytettiin myös suuressa määrin. Maihinnousun ensimmäinen erä osoitti, kuinka invasio meren yli voidaan tehdä ainoastaan sillä edellytyksellä, että hyökkääjällä on täydellinen meren herruus ja selvä ilmaylivoima.

Toisen erän onnistuminen, sillanpääaseman saavuttaminen ja lujittaminen, on sekin suurelta osalta laivaston ansiota. Pitkin rannikkoa sijoittuneen laivaston tuli murskasi voimallaan kaiken vastarinnan siltä alalta, jonne se ulottui. Tähän enemmänkin kuin panssariaseeseen ovat angloamerikkalaiset voineet turvautua sillanpäätä laajentaessaan ja lujittaessaan.

Kolmannelle erälle tulee maa- ja ilmavoimien toiminta olemaan luonteenomaista. Laivasto ei voi enää antaa tulitukeaan, joten taistelujen paino joutuu maa-armeijan harteille. On tarpeetonta mennä ennustelemaan, miten äijän käy, kuten on tapana sanoa. Tosiasiat puhuvat siitä aikanaan oma kieltään.

Mutta tapahtuneen perusteella on syytä tarkastella, vastaavatko suoritetut sotatoimet sitä kuvaa, minkä niistä ennakkoon oli itselleen luonut. Itse maihinpääseminen on ollut helpompaa kuin oli olettanut, mutta saksalaisten vastarinta myöhemmässä vaiheessa on ollut yhtä raivoisan kovaa, kuin miksi se voitiin edeltäkäsin kuvitella. Suurin kysymysmerkki sotatointen kulussa on kuitenkin ollut se odottelu, joka on sillanpääasemien muodostumisen jälkeen ollut puolin ja toisin havaittavissa. Olisi näet luullut, että Saksa olisi kohta taistelujen alkuvaiheessa pannut kaikki voimansa likoon ehkäistäkseen sillanpään lujittumisen ja heittääkseen invasiojoukot armotta mereen. Samaten olisi odottanut, että Montgomery olisi käyttänyt havaitsemaansa puolustajien passiivisuutta hyväkseen hankkiakseen häikäilemättömällä hyökkäyksellä lisää maa-alaa. Kumpaakaan ei ole tapahtunut. Miksi?

Liittoutuneiden odotteluun on luonnollinen selitys: varovaisuus. Montgomeryn kaikissa operatioissa on ollut hallitsevana piirteenä huolellisuus ja varmuus. Koko Afrikan sotaretki El Alameinista Cap Bonin niemelle on tästä todistuksena. Maataistelut Italiassa syksyllä 1943 suoritettiin saman kaavan mukaan, vaikka uhkarohkeampi, häikäilemätön eteneminen olisi antanutkin paremman tuloksen, seikka, minkä Churchill eräässä parlamenttipuheessaan avoimesti tunnusti. Montgomery on ollut oma itsensä Normandiassakin: hän varmistaa saavutetun ja varustautuu huolellisesti, vaikkapa hitaastikin, uuteen iskuun.

Saksalaisten odottelu taas johtuu sotatilanteen kokonaisarvioinnista. Saksalaisilla täytyy olla selvillä, että maihinnousu Normandiaan ei ole ainoa eikä ehkä vaarallisinkaan. Toinen tai toisia maihinnousuja on lähiaikoina odotettavissa. Eisenhowerin tarkoituksena ilmeisesti on sitoa saksalaisten strategiset reservit Normandiaan, jotta pääisku voitaisiin mahdollisimman tuhoisana ja tuloksellisena kohdistaa muualle. Sen vuoksi saksalaiset ovat tyytyneet torjumaan liittoutuneiden etenemisyritykset sisämaahan käsin vetämättä puolustusjoukkojensa päävoimia Normandiaan. Tämä on strategisena syynä taistelujen suhteelliseen laimeuteen maihinnousurintaman ulkosivustoilla. Taktillisena syynä saksalaisten pidättyväisyyteen on kunnioitus liittoutuneiden laivaston tykistöä kohtaan.

Liittoutuneiden taholta ennen invasiota esitetyissä propagandajutuissa yleensä selitettiin, että tulossa ei ole suinkaan yksi maihinnousu, vaan useita. Tarkoituksena oli tietenkin pakottaa saksalaiset kaikkialla pitämään yllä tasaisen vahvoja puolustusjoukkoja. Todennäköisenä täytyykin pitää, että nyt avattu maihinnousurintama ei jää ainoaksi, siitä huolimatta, että se on nyt saatu hyvin `ajetuksi sisään`. Montgomeryllä arvellaan olevan käytettävänään enintään kolmasosa, tuskin sitäkään, niistä arviolta 80:stä divisioonasta, jotka on koulutettu invasiota varten ja ovat koottuina Englannissa. Niistä tarvitaan tietenkin osa täydennyksiksi Normandiaan, mutta Amerikasta saadaan samaan aikaan uutta väkeä. On ilmeistä, että toinen aalto pannaan piammiten liikkeelle, ja todennäköisenä voidaan pitää, että se on ensimmäistä suurempi. Minne se suunnataan, sitä on vaikea sanoa, mutta joko se sijoitetaan niin, että se voi kehityttyään yhdistyä Normandian taistelualueeseen, taikka se kohdistetaan etelä-Ranskaan. Ei olisikaan ihmeteltävää, jos juuri Ranska saisi vastaanottaa toisenkin maihinnousun, sillä siten arvellaan Ranskan vastarintaliikkeen laajenevan täyteen tehoonsa. Jos hyökkäys suunnataan etelä-Ranskaan, pääsisivät de Gaullen joukot mukaan, mikä poliittisista syistä olisi tietenkin tärkeää.

Mutta sen lisäksi on otettava huomioon, että lähi-Idässä ovat 9:s ja 10:s armeija saaneet nauttia työttömyydestä Syyrian miniatyyrisotaretkestä lähtien. Kauan odotettu maihinnousu Balkanille saattaa tapahtua samaan aikaan, kun Venäjä aloittaa offensiivin toiselta sivustalta Romaniaa vastaan. Sillä enää ei pitäisi olla epäselvyyttä angloamerikkalaisten ja venäläisten kesken noudatettavasta yhteisestä strategisesta suunnitelmasta. Suomeen kohdistetun punaisen offensiivin arveltiin osoittavan, että Venäjä noudattaa omaa ohjelmaansa ja jättää liittolaisensa taistelemaan yksin Saksaa vastaan. Keskisellä rintamalla aloitettu laajasuuntainen offensiivi on kuitenkin todistuksena jatkuvasta yhteispelistä.

Valtavat sotilaalliset tapahtumat täyttävät verisen kesän 1944. Tästä lähtien taistelu jatkuu yhtämittaisena katkeraan loppuun saakka. Luovia taukoja ei enää pääse syntymään.

29.6.1944.