Takaisinvalloitetun Karjalan kysymyksiä.

XVIII. Siirtoväen palaaminen Karjalaan.

Lokakuun puoliväliin mennessä oli takaisinvalloitettuun Karjalaan palannut noin 34.000 henkilöä. Puoli kuukautta myöhemmin, marraskuun 1 päivänä oli palanneiden lukumäärä kohonnut 44.000:een ja 15/11 oli vastaava luku lähes 54.000. Voidaan siis havaita, että kuukauden kuluessa lokakuun puolivälistä lähtien palanneen siirtoväen lukumäärä on lisääntynyt 20.000. Lienee paikallaan luetella eräitä pitäjiä, joiden väenlisäys on tämän kuukauden aikana ollut suurin:  Jä ä s k i, lisäys n. 1.350 (palannut asukasmäärä 15/11 kaikkiaan 3.495),  I m p i l a h t i, vastaavat luvut n. 1.100 (2.697),  V i i p u r i n  k a u p u n k i  1.050 (2.185),  S o r t a v a l a n  m a a l a i s k u n t a  1.000 (2.104),  A n t r e a  900 (2.609),  H a r l u  800 (2.201),  H i i t o l a  800 (1.725),  K i r v u  800 (2.476),  S ä k k i j ä r v i  800 (2.055),  V i i p u r i n  m a a l a i s k u n t a  800 (1.603),  R ä i s ä l ä  700 (1.417),  J a a k k i m a  600 (1.796),  P y h ä j ä r v i  600 (1.214),  S a l m i  600 (1.437),  V i r o l a h t i  600 (1.245),  K u r k i j o k i  500 (1.779) ja  V u o k s e n r a n t a  500 (1.244).

Paluulupia on annettu arvattavasti lähes kaksi kertaa se määrä, mikä on palanneen siirtoväen lukumäärä. Missään vaiheessa siirtymisen alusta lukien ei palaamisen hitaus ole johtunut palaamislupien puutteesta, sillä säännönmukaisesti on palaamislupia ollut riittävästi ulkona. Siirtymistä viivästyttivät aluksi siihenastisissa sijoituskunnissa tehtävät maataloustyöt ja palaamisen yhteydessä olevat muut järjestelyt sekä nyt myöhemmin kuljetusneuvojen puute.

Vaunujen saanti rautateillä siirtoväen kotiinpaluuta varten on kohdannut voittamattomia vaikeuksia. Kun tiedetään, että elintarvikkeistakin saattaa olla huonojen kuljetusmahdollisuuksien vuoksi puutetta, voi ymmärtää, että vaunujen saanti siirtoväkeä varten on ollut vaikeaa. Niinpä tiedetäänkin tapauksia, että jotkut siirtoväkiperheet ovat joutuneet odottamaan kaksikin kuukautta vaunuja - ja odottavat vieläkin. Kun he monessa tapauksessa kohta paluuluvan saatuaan matkustivat rautatieasemalle ja sijoittuivat siellä tilapäisiin asumuksiin odottamaan tilattuja vaunuja, ovat he eläneet sekä aineellisesti että henkisesti kestämättömissä oloissa. Moni perhe osti lisäksi ehkä vallan viimeisillä rahoillaan lehmän tai pari Karjalaan viedäkseen, sekä hankki sille matkaa varten rehut, mutta nyt pitkän odotusajan kuluessa ovat rehut tulleet syötetyiksi eikä uutta saa eräillä seuduilla rahallakaan, ja mistä taas saisi, hinta on niin korkea, että köyhän sotasiirtolaisen rahat eivät siihen riitä. Tilanne on todellakin murheellinen, ei vähiten sen kärsimättömyyden ja mielenmasennuksen vuoksi, mihin kotiseudulleen paluuta odottava siirtoväki on joutunut. Siirtoväellä on ollut vaikeutensa ja murheensa sekä evakuoinnin, että sen jälkeisen, muun Suomen väestön keskuudessa viettämänsä ajan kuluessa, mutta surullisinta on, että se saa osakseen vielä niin suuret kärsimykset kotiinpaluunsa kynnyksellä. Juuri silloin, kun pääsy takaisin menetetyksi luultuun kotiin on jo luvassa, tulee eteen esteitä, joita ei näytä kyettävän poistamaan.

Meidän ei ole syytä ryhtyä moittimaan niitä viranomaisia, jotka huolehtivat kuljetuksista. Sodan aikana heillä on arvatenkin ylivoimaisen vaikea tehtävä, sillä kalusto on vähäinen ja oikeutettuja tarpeita on paljon. Lisäksi on tiedossa, että kuljetuksesta huolehtivat viranomaiset ovat siirtoväen kuljetuksiin antaneet kaksi kertaa niin paljon vaunuja kuin aikoinaan vahvistettu suunnitelma vaunujen jakamisesta eri tarkoituksiin edellytti. Ja siitä huolimatta saavat tuhannet siirtoväkeen kuuluvat miehet, naiset ja lapset odottaa viikkokausia kuljetuksia.

On todennäköistä, että tilanne ei lähiviikkoina, ehkä ei lähikuukausinakaan nykyisestään parane. Siirtoväen kuljetuksiin käytettävää vaunumäärää ei voitane lisätä. Kysytään: mitä on nyt tehtävä?

Tätä nykyä on siis siirtoväen parissa käyttämättömiä paluulupia ehkä lähes 50.000 henkilölle. Kaikki paluuluvan saaneet eivät arvatenkaan lähde talven selkään, vaan jäävät odottamaan kevättä Karjalaan palatakseen. Vihdoinkin on näet alkanut siirtoväen tänne jääneiden johtohenkilöiden taholla kuulua varoittavia ääniä, ettei Karjalaan pidä palata, ennenkuin on selvitetty toimeentulomahdollisuudet siellä. Mutta sittenkin suuri osa paluuluvan saaneista halunnee nyt muuttaa kotiseudulleen. Jos oletamme, että heitä on noin 25.000 henkilöä, kestää heidän palaamisensa kuluvan vuoden loppuun saakka, olettaen, että kuljetusmahdollisuudet eivät nykyisestään parane.

Tilanne palaamassa olevien parissa ei parane, jos paluulupia annetaan jatkuvasti lisää, vaikka jo tähän asti annettujen paluulupien perusteella palaamaan oikeutettujen kuljettaminen Karjalaan kestää yli kuukauden. Sen vuoksi tuntuisi luonnolliselta ratkaisulta tässä vaiheessa se, että kunnanesikunnat kiellettäisiin toistaiseksi antamasta uusia paluulupia. Sitten kuin pahin ruuhka kotialueen rautatieasemille kerääntyneen siirtoväen keskuudessa on tullut selvitetyksi, voidaan uusia lupia ryhtyä antamaan. Varmaa on, että tällainen toimenpide saattaisi helpottaa tilannetta odottavien parissa ja rauhoittaa heitä, kun uudet siirtyjät eivät enää pakkaisi päälle. Kerrotaan, että mieliala niiden parissa, jotka ovat joutuneet viikkokausia odottamaan rautatieasemien läheisyydessä, alkaa jo olla kiehumapisteessä.

Yleiseltäkin kannalta on tärkeää huolehtia siitä, että suuret työkykyiset ihmisjoukot eivät joudu oleskelemaan toimettomina. Niin on kuitenkin suurelta osalta asianlaita niiden suhteen, jotka paluuluvan saatuaan jättivät toimi- ja palveluspaikkansa ja lähtivät matkalle Karjalaan. Asemaseuduille saavuttuaan he eivät siellä ole osanneet mitään pysyväisempää työtä itselleen hankkia, sillä kuka tietää, milloin he sattuvat pääsemään matkalle. Tällä tavoin on mennyt moni hyödyllinen työpäivä hukkaan ja menee edelleenkin niin kauan kunnes nyt kuljetuksia odottamaan alkanut siirtoväki pääsee kotiseudulleen. Mutta tätä verrattaessa ei ole mitään syytä antaa aina uusia ja uusia paluulupia, jotka aiheuttavat saman liikehtimisen asemille ja odottavien armeijan muodostumisen niille.

Paluulupien antamisen keskeyttämisestä ei tosin ole varsin suurta apua enää, sillä nyt vuoroaan odottavan siirtoväen matkustamismahdollisuuksia se ei lisää. Mutta itselleen siirtoväelle siitä ei ole vahinkoakaan, sillä olosuhteet Karjalassa ovat sentään sikäli heikot, että siellä ei kyetä elättämään kovin paljon enempää kuin mitä sinne on palannut ja lähiaikoina palaa. Asuntojen puolesta siellä arvatenkin parhaiten sittenkin voidaan selvitä, mutta elintarviketilanne on jo huonompi. Kun lehmien vienti sinne nyt on keskeytetty, tuottaa varsinkin lasten ravitseminen monin paikoin ylivoimaisia vaikeuksia.