Herra Puhemies!

Suomen kansan edustajat!

Vuoden 1958 valtiopäivien päättäminen tapahtuu vuoden 1959 puolella, mikä johtuu siitä, että valtion tulo- ja menoarvion käsittelyä ei saatu valmiiksi ennen budjettivuoden alkua. Vuoden 1957 valtiopäivillä siirtyi vuoden 1958 tulo- ja menoarvion käsittely myös vuodenvaihteen yli. Kun eduskunta ei ole saanut syysistuntokautensa tärkeintä tehtävää, valtion talousarvion hyväksymistä, valmiiksi määräajassa, on ollut pakko kahtena perättäisenä vuotena turvautua tilapäisjärjestelyihin, että valtion säännöllinen toiminta ei olisi keskeytynyt. Vaikka tiedossa onkin, mitkä syyt ovat lähinnä aiheuttaneet talousarvion käsittelyn viivästymisen, niin on odotettava, että Eduskunta voi järjestää työskentelynsä niin, että kansanedustuslaitoksen perustehtävät tulevat ajoissa suoritetuiksi. Edellytyksiä siihen ei puutu.

Vuonna 1958 olivat valtion budjetoidut menot 346 mrd. markkaa. Työttömyyden torjumiseen käytettiin vuonna 1958 valtion varoja noin 40 mrd. markkaa, siis 11.5 prosenttia kaikista menoista. Valtion tuloveron tuotto vuonna 1958 oli, Alkoholiliikettä lukuun ottamatta, 52 mrd. markkaa, siitä puolet yksityisiltä henkilöiltä kannettua. Voimme todeta, että työttömyyden torjumiseen käytettiin yksityisiltä henkilöiltä kannettu tulovero kokonaan sekä puolet yhtiöverosta. Kun kunnissa työttömyysmenot kohottavat veroja keskimäärin 1-3 markkaa veroäyriä kohti, niin havaitsemme, minkälainen syöpä työttömyys on julkiselle taloudellemme.

Joukkotyöttömyys ja sen aiheuttama taloudellinen hätä ynnä epävarmuus ja turvattomuus työssä olevienkin keskuudessa ovat inhimilliseltä kannalta sellainen paha, jota vastaan on taisteltava kaikin käytettävissä olevin keinoin. Työttömyydellä on myös syvälle ulottuva yhteiskunnallinen tausta. Jos valtiovalta ei kykene huolehtimaan siitä, että kansalaisilla on omassa maassa riittävästi työtilaisuuksia, jos yhteiskunta ei voi taata kohtuullista toimeentuloa niille, jotka omalla työllään sen haluavat hankkia, voidaan joutua vaarallisen lähelle sitä rajaa, jonka toisella puolella kansalaisten luottamus yhteiskuntaa kohtaan alkaa horjua. Meidän tulee hoitaa työllisyyskysymyksemme tyydyttävällä tavalla; muutoin ei sodanjälkeisillä suurilla sosiaalisilla uudistuksilla ole sitä yhteiskuntaamme lujittavaa merkitystä, mikä on ollut silmämääränä, kun ne on toteutettu.

Avatessani vuoden 1958 valtiopäivät lausuin sen toivomuksen, että puolueiden väliset ja varsinkin henkilökohtaiset vastakohtaisuudet voitaisiin vaimentaa poliittisen elämämme piirissä. Tänään ei hyvällä omallatunnolla voida sanoa, että tämä toivomus olisi täyttynyt. Eduskunnan piirissä ei ole esiintynyt riittävästi halua tulla puolitiehen vastaan. Ja kuitenkin tuo erityisesti kuohunta-aikoina niin huonossa huudossa oleva "kompromissi" on hiljainen edellytys koko demokraattiselle järjestelmällemme ja varsinkin sille parlamentarismille, jonka monipuoluejärjestelmämme on kehittänyt.

Pitkäaikaisen hallituspulan ratkettua on toivottavaa, että saavutamme ainakin sen vähimmäismäärän yhteishenkeä, joka on välttämätön, jotta demokratialla ja parlamentarismilla olisi edellytykset kansakunnan tahdon mukaisesti toimia tässä maassa, joka jo maantieteellisen sijaintinsa vuoksi on herkkä maailmanpoliittisten virtausten vaikutuksille. Ainoastaan tältä pohjalta voimme käydä uudelleen rakentamaan luottamuksellisuutta Suomen ja Neuvostoliiton välisiin suhteisiin. Nämä suhteet muodostavat Suomen kohtalonkysymykseen. Sitä ei ole ollut eikä ole varaa missään olosuhteissa unohtaa.