Saksan pienviljelijät ovat vaikeassa asemassa.

Hallituksen talouspolitiikka suosii suurviljelijöitä.

Hindenburgilla on suurimmat mahdollisuudet tulla uudelleen valituksi.

"Kainuun Sanomain" Saksan kirjeenvaihtajalta.

On totisesti epäkiitollista kirjoittaa nykypäivien Saksasta kaukana pohjoisessa asuvalle lukijakunnalle, sillä asiat ovat voineet postin vihdoin päästyä perille, kehittyä aivan odottamattomaan suuntaan. Niin valmis yllätyksiin tuntuu Saksan julkinen ja taloudellinen elämä olevan.

Saksan hallituksen viime joulukuussa toimeenpanema

*diktatoorinen pakkojärjestely,*

jolla pyritään alentamaan hintataso maassa noin 10. prosentilla, ei vastaavasti rahan arvoa alentamalla, vaan alentamalla kautta linjan hintoja, palkkoja, korkoja, vuokria y.m.s., on mielenkiintoisimpia taloudellisia kokeiluja, joita koskaan on tehty. Voiko valtiovalta määrätä, miten paljon maassa saa jostakin tuotantovastikkeesta ottaa hintaa, voiko valtiovalta pakkomääräyksillä ohjata taloudellisen elämän kulkua ja sen omia lakeja, se saadaan nähdä kun on selvillä, onko valtakunnankansleri Brüning onnistunut lujasuuntaisessa taloudellisessa ohjelmassaan.

*Tähän mennessä ei epäonnistumista ainakaan julkisuudessa ole ilmentynyt.*

Asetettu hintakomissaari määrää mitä leipä, liha, maito y.m.s. saa maksaa ja hänen viimeisin toimenpiteensä näyttää olevan oluen hinnan alentaminen, iloksi lujalle kuluttajapiirille, ravintoloitsijain esittäessä jyrkkiä vastalauseita.

*Samalla kertaa pyrkii hallitus - välittämättä tehdyistä sopimuksista - kohottamaan varsinkin maataloustuotteiden tulleja.*

Voitullin koroitushan on Suomessakin herättänyt oikeutettua suuttumusta. Mutta hallituksen maatalouspolitiikkaan ei sittenkään olla suinkaan tyytyväisiä. Se on suuntautunut - eräitä poikkeuksia lukuunottamatta - yksipuolisesti suurmaanomistajien etujen vaalimiseen, kun sen sijaan pien- ja keskiviljelijät eivät ole siitä erikoisesti aikaisemmin sanottavasti hyötyneet.

*Laaja maaseutu on tämän vuoksi joutunut vaikeaan asemaan,*

ja tyytymättömyys hallituksen suurviljelijöitä suosivaan maatalouspolitiikkaan on yleinen. Osoituksena siitä suunnasta, mitä maatalouden etujen vaalimisessa on noudatettu, poimin eräitä lukuja tänään julkaistusta vertailevasta taulukosta ennen sotaa ja nyt vallallaolevista hinnoista. V. 1913 maksoi Berlinissä tonni vehnäjauhoja 191 Saksanmarkkaa. Kuluvan kuun 5. päivänä se maksoi 242 markkaa. Rukiin vastaavat hinnat olivat 155 ja 193. Sen sijaan sianliha, jonka hinta 50. kilolta v. 1913 oli n. 70 Saksanmarkkaa, maksoi 5.2.1932 52:50. Keskimäärin voidaan sanoa, että vilja- ja kasvitarhatuotteet ovat, jos indeksi v. 1913 pidetään 100:na, nyt nousseet n. 115. ja eläintuotteet taas alentuneet indeksiluvussa 100:sta 66. Kun vilja- ja kasvitarhatuotteet ovat etupäässä suurviljelijöiden tuotantotalouksista ja teuraskarja sekä karjatuotteetkin osaksi taas pientalouksista, voidaan havaita, millä tuloksilla hallituksen suuromistajia suosiva maatalouspolitiikka on suoriutunut.

Vapaamielisessä lehdistössä kuvataan joltisellakin katkeruudella oloja maaseudulla.

*Tilanne muistuttaa suuresti vastaavia oloja Suomessa.*

Täällä ovat säilyneet velattomina ensi sijassa vain vanhaan, totuttuun tapaan toimineet maanviljelijät, jotka ovat pitäneet tuotantokustannukset alhaisina, pyrkimättä ylitehokkuuteen, kun sen sijaan edistyshaluiset, uudistusmieliset talonpojat, jotka ovat uskoneet annettuja kehoituksia ja koroittaneet tuotantokustannuksiaan, siten kehittäen taloutensa sen ajan olojen mukaisesti paremmin kannattavaksi, joutuvat nyt korkojen kanssa painiskellessaan pois konnuiltaan. Se on aikamme tragiikka, niin siellä kuin täälläkin. Mutta se antanee hyödyllisiä varoituksia, mihin suuntaan kehitystä ei saa ohjata maataloudellisen tuotantotoiminnan alalla, ei ainakaan ottamatta huomioon niitä mahdollisuuksia, joita pahimmassa tapauksessa voi olla edessä.

*Poliittinen kiihoitus maalaisväestön keskuudessa*

on saanut pienviljelijäin pulan vuoksi laajaa jalansijaa. Varsinkin kansallissosialistit käyttävät pulaa hyväkseen ja esittävät uusia maataloudellisia ohjelmia, jotka päättyvät aina siihen, että syynä huonoon aikaan on ollut `systeemi`, kansanvaltainen valtiojärjestelmä. Taaskin aivan vastaava ilmiö, johon Suomessa on saatu tutustua. Perusteet on muutettava, `järjestelmä on kaikkeen syypää`, kuten `remontteeraajien` ja niiden, joiden hyväksi he työskentelevät, iskulause kuuluu. Mutta se, mikä saa tavattoman laajuuden Saksassa, se ei tule Suomessa menestymään, sillä kansanluonteilla on sentään suuri ero ja Suomessa puuttuu se, mikä täällä on tehnyt kansallissosialistien ja kansanvallanvastaisen liikkeen vahvaksi: ulkopoliittinen momentti, Versaillesin pakkorauhan ja sotakorvausten maksamisen vastustaminen.

*Poliittisen elämän suuri kysymys nyt on: kuka presidentiksi?

Siinä asiassa ovat kansallissosialistit ja oikeisto joutuneet varsin ikävään asemaan, kun heidän on vaikea asettaa vastaehdokkaita Hindenburgille, joka tulee olemaan vasemmiston - tietysti kommunisteja lukuunottamatta - ja keskustan sekä suuren osan oikeistoa ehdokas. Sitä paitsi natsit ja saksalaiskansalliset eivät ole voineet sopia yhteisestä ehdokkaasta. Monarkistinen saksalaiskansallinen puolue ei uskalla hyväksyä kansallissosialistien leiriin kuuluvaa ehdokasta, puolueen, jolla on ohjelmassa pankkien kansallistuttaminen, maan lunastukseton pakko-otto ja monia muita kommunistien kanssa yhdenmukaisia ohjelmakohtia, olkoonpa, että johto ei enää niistä pidäkään kiinni. Ja kansallissosialistit suurempana neuvottelukumppanina taas eivät ole suostuneet edes jonkin luottamusta nauttivan näiden puolueiden ulkopuolella olevan ehdokkaan taakse (kenraali Secktiä lienee ajateltu), vaan ovat vaatineet oman miehensä yhteiseksi ehdokkaaksi. Ja näin on rintama hajalla. Par`aikaa käy, kautta maan puolueiden ulkopuolella järjestetty toiminta Hindenburgin presidenttiyden hyväksi ja todennäköistä on, että hän, eikä kukaan muu, tulee presidentiksi valituksi. On vähän luultavaa, että hänelle tulee muita vastaehdokkaita kuin kommunistien Thälmann, joka silloin tulee kuitenkin saamaan paljon runsaammin ääniä kuin ollessaan viimeksi ehdokkaana.

*Hindenburgin presidenttikauden uusiminen on raskas isku natseille ja saksalaiskansallisille.*

Se tietää Brüningin diktatuurin jatkumista ja natsien valtaanpääsyn viivästymistä. Elleivät nyt Preussin maapäivävaalit toukokuussa ole niin yllättävät, että nykyinen suunta ei voi jatkua. Tosin hallituksen politiikassa on ollut lievä suuntautuminen oikealle havaittavissa, mutta Brüning on niin vihattu nimi natsien kesken, että liittoa hänen ja Hitlerin välillä tuskin voi tulla.

*Presidenttikysymys ei ole jäänyt huvittavaa momenttia vaille.*

Thüringenin osavaltiossa syntyi pari vuotta sitten hallituskokoomus oikeiston, natsien ja eräiden keskustan edustajain kesken. Natsit saivat sisä- ja opetusministerin paikan ja siihen lähetettiin Münchenistä, siis kokonaan toisesta osavaltiosta, viranhoitajaksi tri Frick, entinen Münchenin apulaispoliisimestari, joka oli joutunut Hitler-kaappauksen yhteydessä vankilaan ja pois virastaan. Hän oli, ja on edelleen, Hitlerin luotetuimpia apulaisia. Kun Hitler ei ole Saksan kansalainen eikä ilmeisesti tavallista tietä halua siksi hakea ja kun hän ei siksi voi tulla valtiopäiville eikä - presidentiksi, nimitti Frick hänet santarmikomissaarin virkaan Hildburghausin kaupunkiin ja antoi samalla hänelle eron. Saksan kansalaiseksi pääsee automaattisesti, jos on nimitetty valtion virkaan. Nyt on tämä tekonimitys saatettu julkisuuteen ja vasemmiston sekä keskustan lehdillä on riittänyt iloa Hildburghausin santarmikomissaarista. Hitler on antanut selityksen, että asia on tapahtunut hänen tietämättään ja hän ei sitä hyväksy. Selitys on otettu ilolla vastaan:

*Hitler ei ole siis Saksan kansalainen, hän ei voi tulla ehdokkaaksi presidentinvaaliin,*

kuten vasemmisto ja keskusta ilmeisesti ovat pelänneet. Jos tuollainen `teerenpeli` sattuisi jonkin muun puolueen johtajalle, niin kannatus pois, mutta natsien johtajalle se ei merkitse mitään. Joukot uskovat fanaattisesti asiaansa ja `suureen johtajaansa`. Heidän lehtensä kirjoittavat: "Taas valheita Hitleristä", ja asia on sillä unohdettu, niin paljon kuin vastustajat koettavatkin juttua jatkaa ja levittää.

*Pari pientä kuvaavaa piirrettä täkäläisistä oloista.*

Valtiopäivien rikosvaliokunta käsittelee uutta rikoslakiehdotusta. Valiokunnan puheenjohtajana on vapaamielinen, täysinpalvellut professori Kohl, joka on maan tunnetuimpia, ellei tunnetuin, nyt elävistä rikosoikeusoppineista. Hän on aina tähän saakka ollut jyrkkä kuolemanrangaistuksen vastustaja, mutta nyt hän on muuttanut käsitystään ja kannattaa kuolemanrangaistusta. Raa`at murhat ovat tulleet niin tavallisiksi, ettei muuta rangaistuskeinoa ole, jotapaitsi yleinen mielipide sitä vaatii. Hän viittasi joukkomurhaaja Kiirtenin tapaukseen, jolloin kuolemantuomio pantiin täytäntöön, vaikka oikeusministeri Schmidt, jonka esittelystä asia riippui, oli periaatteeltaan kuolemanrangaistuksen vastustaja.

*Radiosta käydään täällä alituista suurta sotaa.*

Suomeen se on, täkäläisiä oloja esikuvana käyttäen, juuri tuotu, kuten lehdet kertovat. `Ettei tuli sammuisi`, kerron, että täällä on radiotaistelua varten olemassa erikoinen `kansallissosialististen radiokuuntelijain valtakunnanliitto` ja samallainen saksalaiskansallisilla.

*Vielä maatalouteen palatakseni - Berlinissä vietetään vuosittain n.s. vihreä viikko.*

jolloin on järjestetty suuri Saksan maa- ja metsätaloutta ja siihen liittyviä elinkeinohaaroja käsittävä näyttely. Erikoisesti saattoi panna merkille sen vallan valtaviin mittasuhteisiin kehittyneen kotimaisen tuotannon propageeraamisen, jota jokaisessa mahdollisessa yhteydessä harjoitettiin. Mielenkiintoisimpia näytteitä siitä oli kansakoululasten piirustukset. Kouluissa oli lapsille annettu piirrettäväksi jokin sananparsi tai lause, esim.: `Antakaa meille saksalaista voita!`, `Ei ole mitään syytä suosia ulkolaisia, osta vain saksalaista tavaraa`. `Saksalainen talonpoika on hädässä, osta siis vain saksalaista leipää` j.n.e. Kouluopetuksen yhteydessä jo juurrutetaan lapsiin käsitys kotimaisen suosimisesta. Sitä olisi täysi syy tietysti juuri Suomessa harrastaa. - Havainnolliset taulukot, joissa osoitettiin laji lajilta kuinka paljon Saksaan on tuotu ulkoa eri maa- ja metsätaloustuotteita, sekä vakuutettiin, että kotimaisellakin tullaan toimeen, olivat myös erikoisen mielenkiintoiset.

*Eräs pikkuseikka pisti näin suomalaisen silmään.*

Näyttely oli saksalaisen tuotannon näyttely, mutta yksi ulkolainen bensiini- ja autoöljyliike oli näyttelyssä saanut huomattavan paikan. Tietysti neuvostovenäläinen. Sen kauasnäkyvä mainos sisälsi seuraavaa: Saksan maatalouden kriisiä lievittää suuret venäläiset tilaukset. Vuonna 1931 vietiin Saksasta Venäjälle 10. miljoonan Saksanmarkan arvosta (n. 150 miljoonaa markkaa) maataloudellisia tuotteita (niistä 8. milj. Saksanmarkan arvosta elävää karjaa). Hyvät taloudelliset suhteet molempien maiden välillä ovat siis tärkeät. Osta maataloudessasi venäläistä bensiiniä ja öljyä!` Ja viereisessä osastossa julistettiin: `Käytä autossasi Laakabensiiniä, siten annat vuoden aikana työtä saksalaiselle työmiehelle 14. päiväksi.` Tästä rinnastuksesta voi päätellä, mikä arvo täällä pannaan Venäjän kaupalle.

Berlin, helmik. 6. pnä 1932.