|
» | ||||||||||||||||||||||
Muut äänitteet
1930-luvulla oli periaatteessa käytettävissä kolme eri menetelmää äänen tallentamiseen: magneettinen, optinen ja mekaaninen. Magneettinen ääninauha oli vielä lapsenkengissään, ja esimerkiksi Yleisradioon ensimmäiset nauhurit hankittiin vasta vuonna 1939 Helsinkiin suunniteltuja olympialaisia ajatellen. Optista tallennusta käytettiin äänielokuvissa. 1930-luvun suomalaisissa elokuvissa onkin monia näytteitä aikakauden tanssiorkestereiden soitosta. Kokoillan elokuvien musiikkiesitykset on yksityiskohtaisesti kirjattu Suomen elokuva-arkiston filmografioihin, mutta jazzin kannalta mielenkiintoista aineistoa niistä ei näytä löytyvän. Lyhytfilmeissä saattaa hyvinkin olla jazznäytteitä, niitä ei vielä ole dokumentoitu yhtä tarkasti. Äänilevytekniikka oli 1930-luvulla kallista ja raskasta, tarkoitettu lähinnä äänen teollista monistamista varten. 1930-luvun puoleen väliin mennessä markkinoille oli kuitenkin tullut uusi, kevyempi levyleikkuri, jonka avulla voitiin tallentaa 3 - 5 minuutin mittaisia ääninäytteitä ns. pikalevyille, lakkapintaisille metallilevyille. Levyjen laatu oli lähes yhtä hyvä kuin kaupallisten äänilevyjen, mutta levyt eivät kestäneet kulutusta. Vuodesta 1935 lähtien pikalevytekniikkaa käytettiin Yleisradiossa yleisesti ohjelmien tallentamiseen lähinnä uusintoja varten. Vuosien mittaan suurin osa silloisista äänitteistä on kuitenkin joko tuhoutunut tai tuhottu. Aikakauden radiomusiikista on säilynyt vain muutamia näytteitä. Näiden joukossa on myös joitakin Rytmi-poikien esityksiä (julkaistu sittemmin Jazz- ja poparkiston sarjassa), jotka kiistatta osoittavat, että orkesteri osasi soittaa myös amerikkalaisvaikutteista rytmikästä tanssimusiikkia. Varsinaisia sooloja näiden joukosta ei löydy. Tallella on vain yksi lyhyt näyte, jossa on improvisoinnin tuntua: Fred Kiiaksen orkesterin Tiger rag vuodelta 1935, trumpetistina Eugen Malmstén (myös CD-levyllä). URN:NBN:fi-fe20031639 |
|||||||||||||||||||||||
