|
» | ||||||||||||||||||||||
Pekka GronowMilloin improvisoitu jazz tuli Suomeen?
Improvisoinnin ideologiaa Jazzin leviäminen Eurooppaan oli yksi 1900-luvun kulttuurin monista murroksista. Muoti-ilmiönä 1920-luvulla alkanut jazzin harrastus muuttui seuraavalla vuosikymmenellä musiikilliseksi ja maailmankatsomukselliseksi liikkeeksi. Jazz oli ensimmäinen suuri musiikkivirtaus, jonka kehityksessä äänilevyllä oli keskeinen rooli. Äänilevyn ansiosta uusi musiikki tuli nopeasti tunnetuksi myös Euroopan laidoilla, kuten Suomessa ja Kreikassa, missä kansainvälisesti tunnettuja jazzmuusikoita ei useinkaan päästy kuulemaan elävinä. Uuden musiikin äänenkannattajina toimivia aikakauslehtiä, kuten ranskalaista Le Jazz Hot'ia ja englantilaista Melody Makeria, luettiin laajalti omien maittensa ulkopuolellakin. Muistamme, että nuori Toivo Kärki voitti vuonna 1939 Melody Maker -lehden kansainvälisen sävellyskilpailun. Kilpailuun osallistui myös virolainen Raimond Valgre, joka ilmeisesti tappion lannistamana ryhtyi säveltämään Saarenmaalla valsseja… Jazzin ideologian keskeisiä piirteitä olivat kansainvälisyys sekä rajanveto toisaalta taidemusiikkiin ja toisaalta kaupallisena pidettyyn iskelmämusiikkiin. Kansalliset piirteet musiikissa nähtiin yksinomaan negatiivisina, mikä poikkesi selkeästi aikakauden vallitsevista käsityksistä. Vuonna 1949 Olli Häme (Hämäläinen) vertaili Euroopan eri maiden tanssimusiikkia ja arvioi, että "Belgia, Hollanti, Tanska ja Skandinavia ovat säästyneet kokonaan kansallistumiseltä. Meidän maamme on luettavissa myös viimeksimainittujen joukkoon, sillä täällä pyritään mahdollisuuksien mukaan seuraamaan afroamerikkalaista linjaa. Iskelmämusiikki tosin on tyypillisesti kansallista, mutta sehän ei kuulu tämän luvun aihepiiriin" (Häme 1949: 158-9). Jazzin musiikillisia erityispiirteitä ei tässä tarvitse ryhtyä läpikäymään. Voidaan sanoa, että sen tärkein innovaatio oli improvisaation palauttaminen musiikin keskeiseksi elementiksi. Kolmekymmenluvulla Suomessa muusikkopiireissä puhuttiin "hot-soitosta", johon sisältyivät sekä improvisaatio että jazzilla ominainen fraseeraus ja äänenmuodostus (Malmsten 1934). Jazz teki muusikosta luovan taiteilijan, ja juuri tästä syystä monista tanssimuusikoista tuli enemmän tai vähemmän aktiivisia jazzin ihailijoita. Jazzin ja äänilevyn suhteessa piilee paradoksi. Äänilevy välitti kuulijoille tunnettujen jazzmuusikoiden improvisoituja sooloja. Nuoret muusikot eri puolilla Eurooppaa kuuntelivat näitä levyjä ja yrittivät poimia niistä ideoita omaan soittoonsa. Mutta levytetty soolo on kivettynyt: jokaisella soittokerralla levyltä kuuluu sama esitys. Itse asiassa emme edes voi olla täysin varmoja siitä, onko kyseessä spontaani improvisaatio - voihan olla, että muusikko on suunnitellut kaiken huolellisesti etukäteen ja esittää saman soolon joka ilta. Tästä onkin olemassa esimerkkejä, mutta käytännössä tottunut kuulija pystyy yleensä erottamaan levytetyn improvisaation valmistellusta soolonumerosta pienten yksityiskohtien perusteella. Samalla tavoinhan pystymme yleensä erottamaan luetun tekstin vapaasta puheesta, jos kuulemme niitä nauhalta. Joissakin tapauksissa muusikot ovat myös levyttäneet useita otoksia samoista kappaleista, jolloin voimme arvioida, mikä oli ennalta suunniteltua, mikä spontaania. URN:NBN:fi-fe20031639 |
|||||||||||||||||||||||
