|
|||||||||||||||||||||||
Kerran Ateenassa
Elämä tulee ongelmaksi 400-luvulla eKr., Kreikan niin sanottuna valistusaikana. Relativismi yleistyy etiikkaa ja tietoteoriaa koskevissa käsityksissä. Herodotos tarinoi historiateoksessaan vieraiden kansojen omituisista tavoista, moraalista. Hän osaa opettaa ja viehättää. Luonnonfilosofit jäytävät Homerokselta ja myös Hesiodokselta perinnöksi saatua olympolaista jumaluskoa. Yksi tämän tradition edustajista on Demokritos, materialisti ja ateisti. Hän saapuu Ateenaan inkognito. Siellä Platon lausuu julki toiveensa, että kaikki Demokritoksen useat kymmenet teokset poltettaisiin. Ja sama Platon vaikenee "hermeettisesti" Demokritoksen materialistisesta ideaopista. Platon vaikenee myös Demokritoksen etiikasta, joka muistuttaa suuresti hänen omaa etiikkaansa. Platon ei materialistien harmiksi mainitse teoksissaan Demokritosta nimeltä kertaakaan. - Emme tiedä, vainottiinko Demokritosta sen kummemmin Ateenassa tai Kreikassa yleensäkään, mutta pitkässä juoksussa Demokritoksen sanotaan perineen voiton Platonista; todellisuuden perusta on aineellinen eikä henkinen, kuten tieteen viimeinen sana nykyisin kuuluu. 400-luvun Ateenassa myös draamakirjailijat kyseenalaistavat arvoja. He koettelevat omalle tyylilleen lojaalisina yleisön rajoja. - Moraalista ja tieto-opillista relativismia, skepsistä, agnostisismia ja jopa nihilismiä levittävät sofistit, maksulliset ja kiertelevät filosofian ja retoriikan opettajat. Filosofiasta on siten tullut länsimaissa ammatti, ja Platon ei sitä hyväksy. Mutta sofistit päätyvät mielellään Ateenaan tai ainakin oleskelevat siellä pitkiä aikoja. Raha ratkaisee – ja sanomisen tarve ja vallanhalu. Ateenan edistykselliset piirit epäilevät avoimesti uskontoa. Sofisti Prodikos pitää rukoilemista seinille puhumisena samoin kuin Herakleitos Efesoksessa noin 500 eKr. Viranomaisten sanotaan sulkeneen Prodikoksen koulun. Tästä ei ole varmuutta, kuten ei yleensäkään siitä, miten laajoja ja järjestelmällisiä sensuuritoimet olivat ja keihin ne sattuivat kohdistumaan. Sensuurimielialaa näyttää esiintyneen koko ajan poliksen sisään rakennettuna, yhteishengen ja kansalaistietoisuuden olemuspuolena. Samainen Prodikos puhui kaiketi nuorisolle sopimattomista aiheista. Hänen tiedetään rationalisoineen jumalat luonnonvoimien, esimerkiksi myrskyn, tuulen ja viljankasvun personoitumiksi. Voimapoliitikko Kritias vakuutteli - ilman että häntä siitä rankaistiin - että muinaisajan älykkäät hallitsijat olivat keksineet uskonnon hallitakseen sen avulla tietämätöntä väkeä. Yhteiskuntasuunnittelu olisi tehnyt tulosta ja huijaus mennyt täydestä. Muuan Diagoras pilkkasi jumalia täydestä sydämestään. Hänet karkotettiin Ateenasta, sikäli kuin perinteeseen on luottaminen. Sofisti Gorgias, tunteisiin vetoavan, paatosretoriikan teoreetikko, tuli Ateenaan 427 eKr. Hän häikäisi ateenalaiset suggestiivisilla puheillaan. Gorgias sai tiettävästi opettaa ja rikastua kaikessa rauhassa. Hän kehtasi saarnata, ettei mitään ole; ja jos jotakin olisi, niin siitä ei voisi saada tietoa; mutta jos siitä silti voisi saada tietoa, niin tietoa ei kuitenkaan voitaisi välittää lajitovereille. Luultavasti tämä Gorgias oli tarkoittanut nihilistisen argumenttinsa vain retoriseksi harjoitukseksi. Yhtä kaikki, julkinen lausahdus siitä, ettei mitään ole olemassa, lienee paljon siedettävämpi loukkaus ja älyllisempi haaste kuin väite, ettei jumalia ole olemassakaan. – Uskonnollinen yhteisö, jonka henkiset kyvyt ovat rajalliset, suvaitsee kai joskus paremmin nihilismiä kuin ateismia. URN:NBN:fi-fe20031631 |
|||||||||||||||||||||||
