|
|||||||||||||||||||||||
Ideaalinen valtio
Platon tuntuu suorastaan pelkäävän, ettei sensuuri toteudu kyllin tehokkaasti. 'Valtio'-teoksessa Platonin roolihahmo Sokrates hahmottelee sensuuria suhteessa kansalaiskasvatukseen, paideiaan. Musiikin, runouden ja muun kirjallisuuden tulee edistää hyveitä kuten viisaus, rohkeus, kohtuus, oikeudenmukaisuus ja sokraattinen hurskaus jumalia kohtaan. Moraalisesti turmelevat taidemuodot kielletään. Platon arvostelee murhaavasti Homeroksen runoutta, mikä on ehkä perintöä historian Sokrateelta, ehkä ei. - Se kertoo jumalten paheista. Nämä antropomorfiset kuvatukset eivät tunne lainkaan estoja ja ovat siksi nuorisolle turmiollisia esikuvia. Sama moraalin puute sattuu silmiin tarkasteltaessa tarusankareita. - Heistä seksuaalisesti aktiivinen Odysseus ja seksuaalisesti passiivisen, joskin uskollisen Penelopen aviomies, kuuluu, tai ei kuulu tasa-arvokeskusteluun. Ahne soturi Akhilleus häpäisi surmaamansa Hektorin ruumista. Hän suostui luovuttamaan sen pois lunnasrahat saatuaan. - Moderni ajatus, että voitto täytyy maksimoida joka tilanteessa, olisi ollut Platonille kauhistus. Luemme, että perinteinen taidekirjallisuus vetoaa sielun ja analogisesti valtion alempiin osiin, affekteihin ja intohimoihin. Platonin tavoin Aristoteles torjuu ne taidemuodot, jotka vetoavat vain ihmisen tunneolemukseen. Sekä Platon että Aristoteles hyväksyvät periaatteessa ainoastaan logosentrisen, järkeen vetoavan retoriikan. Sokrates (Platon) penää jonkinlaista "sosiaalista realismia". Sen avainkäsitteitä lienevät yhteishenki ja myönteisyys, optimismi kansalaiskasvatuksessa: niinpä vain isänmaallisesti kannustavat musiikkiesitykset sallitaan. Platon oli itse kirjoitellut runoja. Sitten hänestä tuli filosofi. Kuitenkaan Platon ei lakannut olemasta myös runoilija. Hän ei näet halunnut ideaalivaltioon eksynyttä runoilijaa kohdeltavan kovakouraisesti. Ensin pitää varmistaa se, kykeneekö runoilija kukaties auttamaan isänmaan asiaa, yhteishenkeä. Jos niin ei ole, häntä kohtaan pitää osoittaa palvovaa huomiota. Sitten runoilijalle ilmoitetaan kohteliaasti, että hän on valtiossa "persona non grata". Hän saa mennä aiheuttamaan vahinkoa johonkin toiseen poliittiseen yhteisöön Platonin ihannevaltion hyväksi: "Kun ensin voitelemme runoilijan pään hajuvoiteella ja seppelöimme hänet Yhtä kaikki, Sokrates on saanut pysyvän paikan filosofian historiassa. Hän eli ja kuoli niin kuin opetti. Luettaessa Platonia saattaa saada sen väärinkäsityksen, että Platon sekä vastusti että kannatti sensuuria. Jos hän olisi muodostanut sensuurista kaksi eri kantaa, hän olisi kai nuoremmalla iällä luonnostellut poliittisen vapauden ja ilmaisunvapauden teoriaa. Se on hyvin epätodennäköistä! Platon oli kollektivisti, ei individualisti. Ja Platonille Sokrateen kuolema seurasi niistä kollektivistisista, Nomoksen eli Lain vaatimista periaatteista, joita oppimestari toteutti eläessään ja lähdön hetkellä. Joka tapauksessa Platon loi perustaa sensuurille turvatoimena myöhäisissä teoksissaan 'Valtio' ja 'Lait'. URN:NBN:fi-fe20031631 |
|||||||||||||||||||||||
