Helsingin yliopiston kirjasto, Suomen kansalliskirjasto
kansi   lukijalle   esipuhe   kirjoittajat   galleria


Kirja  tietoverkkojen maailmassa

 «

    aihepiirit    

  I  

  II  

  III  

  IV  

  V  

  VI  

» 




Kopiointiperinteen murusia ja täydentämisyrityksiä


Johdatusta antiikin sensuuriin
1 Aluksi
2 Suuria linjoja
3 Kopiointiperinteen murusia ja täydentämisyrityksiä
4 Vanhan ajan Polis
5 Ideaalinen valtio
6 Kerran Ateenassa
7 Avoin kaupunki?
8 Lopuksi
tulosta Tulostettava versio
Jälkipolville on säilynyt enintään yksi prosentti kaikesta kreikkalaisten ja roomalaisten 1400 vuoden aikana tuottamasta kirjallisuudesta (noin 800 eKr. - 600 jKr.). Se ei ole paljon. Ennen Sokratesta kreikkalaiset kirjoittivat satoja teoksia filosofian alalta. Kaikki ne ovat hukassa. Fragmentteja on parin niteen verran. Kaikki vanhimpien stoalaisten filosofien kirjoittamat teokset - yli tuhat professori Jussi Tenkun mukaan - ovat hävinneet katkelmia lukuun ottamatta.

Italian renessanssista on 200 vuoden ajalta (1300-1500) pelastunut enemmän latinankielisiä runoja kuin koko antiikista kreikaksi ja latinaksi yhteensä. Usealla renessanssin humanistilla riitti energiaa toimia plagiaattorina tai väärentäjänä. Sellaisia olivat Michelangelo ja tutkijat Lionardo Bruni, Aeneas Sylvius, Sigonius Modenalainen ja ilmeisesti jopa Lorenzo Valla, lähdekritiikin sankari. Me emme kuulemma saisi tuomita heitä: meidän tiukaksi väitettyä moraalikoodiamme ei sovi projisoida entisiin tyylikausiin. Renessanssi-ihminen muistetaan joustavasta moraalistaan.

Meidän ei tarvitse sietää aikalaistemme moitteita siitä, että moralisoimme, jos osaamme rajoittua renessanssi-ihmisen triumfeihin ja olla kyselemättä hänen aikasidonnaisen moraalinsa perään. - Joka haluaa, voi huomauttaa, että me ihmiset emme yksinkertaisesti pääse eroon moraalikysymyksistä, “arvoarvostelmista”. Kenties sensuurin historia on ensisijaisesti moralisoivaa historiaa eikä vain osa moraalin tai moraalikäsitysten historiaa.

Jesuiitta Jean Hardouin (1646 - 1729) uurasti "Aurinkokuningas" Ludvig XIV:n kirjastonhoitajana. Hardouin menetti uskonsa kopiointitraditioon. "Ilkeät" italialaiset humanistit olisivat joskus vuosien 1350 - 1480 välillä tehtailleet lähes kaiken niin kutsutun antiikin kirjallisuuden kuten "Vergiliuksen" 'Aeneidin' ja "Horatiuksen" 'Oodikirjat'.

Hardouin meni luvattoman pitkälle epäilyksissään. Hänet diagnosoidaan historiankirjoituksen historiassa oppineeksi hulluksi. Hardouinin tutkimus 'Ad censuram scriptorum veterum prolegomena' vuodelta 1690 (Johdatus vanhojen kirjailijoiden torjuntaan) edustaa humanistisen tutkimuksen yöpuolta. Kollegat pimittivät Hardouinin teesit. Ne pääsivät julkisuuteen vasta esittäjän kuoleman jälkeen. Ajan mittaan Hardouin taisi kostaa. Hän kirjasi postuumin voiton näköalattomista vastustajistaan. Nykyisin Vergiliuksen 'Aeneis', Horatiuksen 'Oodit' ja kaikki antiikin kirjatuotanto elää kituuttaa klassikkojen marginaalissa jos siinäkään.


«  1  2  3  4  5  6  7  8  »
URN:NBN:fi-fe20031631