|
Liiketoimintamallien kehitys avainasemassa
Digitalisoituminen kasvattaa liiketoimintamallien kirjoa ja tekijänoikeuksien merkitys korostuu, erityisesti sisällön tuotannon rahoitusta ja rahoitusinstrumentteja luotaessa. Tätä todistaa myös viimeksi kulunut vuosikymmen, jolloin cd-rom ja verkkojulkaisut tulivat ensin ryminällä ja sitten osittain häipyivät. Vaikka pysyvät muutokset ovat hitaita, on multimedia vakiintunut perinteisen kirjaformaatin ohella yhdeksi vaihtoehdoksi. Internet ja verkkojulkaisut ovat osaltaan vieneet kehitystä pois staattisesta cd-rom-formaatista jatkuvasti päivittyvän julkaisun suunnitteluun. Vaikka mitään vallankumousta ei ainakaan toistaiseksi ole tapahtunut, ovat kehittyvien globaalien ja digitalisoituvien tuotteiden pelisäännöt erilaiset kuin mihin arvoketjutoimijat ovat menneinä aikoina tottuneet.
Lisensiointi kasvattaa merkitystään suurtenkin yritysten oheistuotteiden konseptisuunnittelussa. Seuraavat asiat ovat merkityksellisiä kansainvälisyyteen pyrittäessä:
- Sopimuksellisten ja tuotannollisten mallien löytäminen
- Monistettavuus
- Kasvupotentiaali
- Kansainvälistymismahdollisuudet yhdistettynä innovatiiviseen ideaan
- Tuotannollisen ja markkinoinnillisen arvoverkon luominen
- Partnerointi
- Brandin luominen
- Immateriaaliset sopimusoikeudet.
URN:NBN:fi-fe20031617
|
|