|
Paperin ja Infocomin yhdistelmä - Hybridimedia
Tietotekniikka alkaa vähentää paperiin perustuvaa viestintää. Paper Industry Management Association etsii parhaillaan keinoja, joiden avulla paperiteollisuus voi paremmin hyödyntää informaatiotekniikkaa, koska se tähän mennessä on hyödyntänyt mm. internetiä varsin vähän. Tietotekniikan kehitys luo kysyntää uusille paperituotteille. Toimistopapereiden ja erityisesti digitaaliseen väritulostukseen soveltuvien paperilaatujen kulutus tulee kasvamaan merkittävästi.
Suomen kannalta tärkeänä kehityspolkuna nähdään paperin integroiminen digitaalisen median kanssa. Painotuotteeseen voidaan jatkossa myös uudelleen kirjoittaa tai päivittää tietoa. Painotuotteen voi korvata myös elektroninen paperi, jolloin elektroniset kertakäyttötuotteet astuvat mukaan kuvaan. Jopa cd-kiekon voisi painaa paperille. Tällöin voidaan puhua tulevaisuuden lukutuotteista. Mediavaihtoehtojen lisääntyessä yksittäinen kuluttaja käyttää enenevästi useaa viestintäkanavaa ja päätelaitetta rinnakkain ja peräkkäin; media-annos muodostuu kasvavasta lukumäärästä pieneneviä kokonaisuuksia. Median käytön tehokkuus ja miellyttävyys synnyttävät vaatimuksen päätelaitteiden ja kanavien yhteensopivuudelle, viestintäalustojen keskinäiselle kommunikoinnille.
Tietotekniikan kehitys myös nopeuttaa paperin kulutuksen painopisteen siirtymistä uusille markkinoille Pohjois-Amerikasta ja Länsi-Euroopasta Aasiaan, Etelä-Amerikkaan ja Itä-Eurooppaan. Uusilla kasvualueilla paperin kulutus sekä tietotekniikan ja internetin käyttö ovat vielä hyvin pientä. Kun digitaaliseen teknologiaan perustuvaa viestintää aletaan pitää selkeänä vaihtoehtona painetulle viestinnälle, tullaan sitä suosimaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.
Internetin suurkuluttajat etsivät itseään kiinnostavaa tietoa monista lähteistä, myös aikakauslehdistä. Mitä monipuolisemmin internetiä käyttää, sitä enemmän välineen käytöllä on yhteyksiä aikakauslehtien lukemisen kanssa. Siitä, mikä erityisesti kiinnostaa, haetaan tietoja monenlaisista lähteistä. Internetistä tietoa etsivät hakevat sitä myös aikakauslehdistä. Toisin sanoen internet ja aikakauslehdet voivat olla joko kilpailevia tai toisiaan täydentäviä lähteitä riippuen kummankin käyttötarkoituksesta käyttäjälle itselleen.
Kasvun vetureina ovat mm.
- Digipainatuksen kuluttajasovellukset, print-on-demandin ja sähköisen median yhdistelmät, uudentyyppiset jakelutiet
- Valokuvien yleistyvä kotitulostus. Suomella voisi olla jopa mahdollisuus luoda valokuvapaperin standardi tälle alueelle
- Elektronisen kirjan ja paperitulostuksen yhteensovittaminen voi tarjota mielenkiintoisia mahdollisuuksia aikaiselle soveltajalle
- Halpa, jokamiehen paperikäyttöliittymä, jossa paperipintaan kuuluvat myös elektroniset ja internet- komponentit
- Kuluttajien uudet paperilisäarvotuotteet ja sähköisen median palvelut
- Paperiteollisuuden tuotteiden ja logistiikan yhdistelmät. Vastaanottajan mukaan räätälöidyt kirjepalvelut; posti tutkii aluetta kehittäessään jokamiehen sähköpostiosoitetta, jossa vaihtoehtona olisi kirjeen manuaalinen perille toimittaminen
- Entistä tehokkaammat teksti- ja kuva-aineistojen hallintamenetelmät.
Digitaalisen median ja painoviestinnän rajapinnalle syntyy jatkuvasti uusia tarpeita. Suuri mahdollisuus onkin Suomen metsäteollisuuden ja informaatioteollisuuden yhdessä kehittämät sisältöalustayhdistelmät.
URN:NBN:fi-fe20031617
|
|