Helsingin yliopiston kirjasto, Suomen kansalliskirjasto
kansi   lukijalle   esipuhe   kirjoittajat   galleria


Kirja  tietoverkkojen maailmassa

 «

    aihepiirit    

  I  

  II  

  III  

  IV  

  V  

  VI  

» 




Hyvinvointivaltion uhkakuvat


Kirjastot kansalaisoikeutena
1 Oikeus ja velvollisuus
2 Laki, moraali, tapa
3 Perustuslaki ja hyvinvointivaltio - kansalaisuuden raamit
4 Hyvinvointivaltion uhkakuvat
5 Kansalaisuus vielä kerran
tulosta Tulostettava versio
Toinen kansalaisoikeuksia vauhdittanut asia on ollut hyvinvointivaltion olemassaolon ehtojen muutokset. Näitä ehtoja (uhkia) on kahdenlaisia: taloudellisia ja sosiaalisia.

Oleellista on, että kirjastot osaavat työssään priorisoida sen, mikä on kansalaisoikeuksien toteuttamiselle tärkeää. Kirjastot ovat mieluusti viljelleet termiä "asiakas" ja asiakkuus", korostaakseen "otto-anto-suhdetta" kirjaston työntekijän ja kansalaisen välillä. Termi on puolustanut paikkaansa esimerkiksi "lainaaja" käsitteen suppeuden osoittamisessa.

Mutta asiakkuus käsite tai asiakastoiminta ei koskaan korvaa tai ylitä kansalaisuuden käsitettä. Asiakkuus muodostuu toimenpiteistä, kansalaisuus on universaali ilmaus ihmisen suhteesta toisiinsa, yhteiskuntaan ja valtioon kokonaisuudessaan.

Kirjastot ovat monin tavoin hyötyneet kansalaisliikkeistä hyvinvointivaltion puolesta. Kansalaiset ovat tarkkoja kirjastojen maksuttomuudesta. Kirjastojen suurin asiakasryhmä ovat lapset ja nuoret. Heidän kasvuaan ja kehitystään ei pidä maksuilla hankaloittaa tai estää. Suomessa kirjastojen maksuttomuuden paras tae on poliittinen yksimielisyys asiasta. Kansalaiset rakastavat kirjastojaan niin varauksettomasti, että suositullakaan poliitikolla ei ole vara julkisesti ajaa kirjastoja ahtaalle. Ei edes hyvin suosittu valtiovarainministeri Niinistö onnistunut kahta päivää pitempään pitämään kirjastojen maksullisuutta tarpeellisena.

Uhka kirjastojen maksullisuuteen ei tule kansalaisista. Suomessa katsotaan maksuttoman kirjastonkäytön olevan kansalaisoikeus. Ja poliitikkojen on kuultava kansan ääntä. Uhka maksullisuuteen tulee kirjastoalan sisältä. Asiakkuus on sivuuttanut kansalaisuuden alan ammattilaisten arvomaailmassa. Pikkumaksujen vaikutus on kuin eroosion. Maksu kerrallaan syödään kansalaisten luottamusta kirjastoon ja luodaan "asiakkuusluottamusta". Asiakkuus-ajatteluun sopii hyvin usein kuultu lause: "Hinnat nostavat kirjastolaitoksen arvostusta". Mutta kirjastot eivät tarvitse lisää arvostusta. Ne ovat jo nyt arvostetuin julkinen instituutio poliisin rinnalla. Kirjastojen ei tarvitse haalia lisää arvostusta vaan keskittyä olemaan arvostuksen arvoisia. Kalleuden ja arvostuksen yhdistäminen perustuu analogiaan makkarasta. Kallis makkara on arvostetumpaa kuin halpa makkara. Mutta kirjastolaitos ei ole makkara.


«  1  2  3  4  5  »
URN:NBN:fi-fe20031609