Vahvin muoto kansalaisoikeuden takaamiseen on lainsäädäntö. Jos oikeus säädetään lailla, seuraa siitä kansalaisoikeuden sanktioiminen. Ellei lakisääteinen oikeus toteudu, siitä on ennakkoon sovitut seuraukset. Kun lasten päivähoito säädettiin subjektiiviseksi oikeudeksi, (jokaisella tietyt ehdot täyttävällä yksilöllä on ko. oikeus), taattiin yhteiskunnan palvelu lapselle henkilönä. Mielenkiintoista on, että oikeuden rikkomisesta vetivät (hyvin koulutetut) äidit kunnan oikeuteen.

Suuri osa "oikeuksista" ei ole lakisääteisiä vaan niiden perustana ovat moraali tai kunkin yhteiskunnan traditiot ja historia (tapa). Moraali ja tapa ovat tietenkin yhteiskuntaa ja yksilöä sitovia siinä missä lakiperustakin. Kun talvella sunnuntaikävelyllä kuulimme mieheni kanssa kovaa hätäistä melua lasten leikkipaikalta, kiiruhdimme äänten suuntaan. Pieni tyttö oli lasten kertomuksen mukaan lyönyt päänsä liukumäessä ja istui itkien hangessa. Kannoimme lapsen kotiin, lapsijoukon seuratessa helminauhana perässä ja neuvoessa touhukkaasti tietä. Pienellä tytöllä oli sekä lasten että meidän mielestämme "oikeus" saada turvaa ja huolenpitoa. Moraalikoodi ohjaa toimintaa sekä tietoisesti että alitajuisesti, myös lasten toimintaa.

Suomalaisen yhteiskunnan traditio ja historia ohjaavat jokaista meistä käyttäytymään "oikein". Kun nautimme luonnossa liikkumisen "jokamiehen oikeuksista", sosiaalinen yhteisömme tuottaa oikeaa käytöstä kertomusten muodossa. Kaikki Kain ikäiset ovat kuulleet tarinoita, kuinka ymmärtämättömiä saksalaiset jokamiehen oikeuksien suhteen olivat. Kertomuksista opimme ymmärtämään, kuinka meidän suomalaisten tulee sosiaalisessa yhteisössämme käyttäytyä.

Kirjastolaitos on kansalaisoikeuskeskustelussa vahvoilla. Sekä lakiperusta, yhteiskuntamoraali että maan kulttuuri ja tavat tukevat ajatusta "Kirjasto - kansalaisoikeus".


Laki

Lakitasolla Suomessa on ollut aina ajanmukainen hyvä kirjastolaki. Viimeinen on vuodelta 1998 (nro 904). Lainsäädäntö on säännöllisesti uusittu vastaamaan kulloistakin yhteiskunnallista tilannetta. Laissa on aina turvattu kansalaisten oikeus kulttuuriin ja tietoon, yksilön kehitykseen ja sivistykseen. Eri sanamuodoin on ilmaistu, että yhteiskunta on sitoutunut ylläpitämään pysyvästi ja kaikkialle maahan ulottuvaa instituutiota, jonka erilaiset palvelut ovat kansalaisoikeus. Viimeisin laki ilmaisee asian seuraavasti: "Yleisten kirjastojen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen ja elinikäiseen oppimiseen. Kirjastotoiminnassa tavoitteena on edistää myös virtuaalisten ja vuorovaikutteisten verkkopalvelujen ja niiden sivistyksellisten sisältöjen kehittymistä."

On vahinko, että laki määrittää kansalaisoikeudeksi vain yleiset kirjastot. Laki voisi kattaa kaikki kirjastot, sillä niillä kaikilla on kulttuurin, sivistyksen ja tiedonvälityksen tehtävä. Syy, miksi laki ei ole yhteinen, on raha ja isäntäorganisaatio, ei eri kirjastojen merkityksen erilaisuus yhteiskunnalle. Kirjastoilla on eri funktiot ja sovitut toiminta-alueet, mutta yhteiskunnallinen tehtävä on sama.

Yleisten kirjastojen asema on lain, moraalin ja historian mielessä Suomessa niin vahva, että siitä ovat hyötyneet myös tieteelliset, erikois- ja yrityskirjastot. Kansalaiset eivät miellä kirjastotyyppejä erillisiksi - luojan kiitos. Suomen omaksuma periaate: kaikki kirjastot ovat kaikille avoimia, on ylläpitänyt tätä myönteistä myyttiä ja tuottanut todellakin "oikeuden tietoon kirjastotyypistä riippumatta".

Viime vuosina on ns. rahapaineissa näkynyt halukkuutta rajata kirjaston palvelut koskemaan vain kehysorganisaation asiakkaita. Tämä on erittäin lyhytnäköistä ja tuhoisaa politiikkaa. Onneksi se ei ole saanut juurikaan kannattajia. Kirjastolaitoksen voima on sen yhteisyydessä, ei erillisyydessä. Suomen kannattaisi myös kirjastolainsäädännössä pyrkiä tiennäyttäjäksi maailmalle ja vaatia kaikki kirjastot kattavaa uutta kirjastolakia.


Moraali

Kirjastojen yhteiskuntamoraalinen pohja on tärkeä perusta "Kirjasto - kansalaisoikeus" ajattelussa. Meillä vallitsee konsensus tiedon, sivistyksen ja osaamisen merkityksestä koko kansakunnalle. Se on kirjattu niin perustuslakiin kuin hallitusohjelmaankin. Opillisten yhteiskuntapoliittisten tavoitteiden toteuttaminen edellyttää periaatetta tukevien instituutioiden olemassaoloa. Koululaitos ja kirjastolaitos ovat tuon politiikan keskeisimmät instituutiot. Kirjastot (yleiset) olivat ensimmäisen kerran esillä edellisen hallituksen hallitusohjelmassa samoin kuin nykyisessäkin ohjelmassa, joten niiden merkitys tietoyhteiskunnan keskeisenä toimijana on korkeimmalla mahdollisella poliittisella tasolla tunnustettu.

Yhteiskunnan ilmapiiri on niin koulutusmyönteinen ja koulutukseen tukeutuva, että voi kai puhua oppivelvollisuudesta myös abstraktissa mielessä. Tätä ilmentää tarina, jonka usein kuulee eri sukupolvien kertomuksena ensimmäisistä kirjastokokemuksista. Niin Kaita edeltänyt sukupolvi kuin Kain oma sukupolvi kertoo luulleensa, että kaikki kirjastosta lainatut kirjat pitää lukea ja että kirjastonhoitaja näkee, jos ei ole lukenut. Voin paljastaa, että näinhän se onkin: kyllä kirjastonhoitaja näkee, jos kirjat ovat jääneet lukematta.


Tapa

Kaikkien suomalaisten elämään kuuluu kirjastossa käynti ja kirjastossa oleskelu. Tapa lähteä kirjastoon on Suomessa lähes yhtä vanha kuin lukutaito. Kun englantilaisten olohuoneena on korttelipubi, on se Suomessa kirjasto.

Kukaan ei pidä tuhlauksena, että Suomessa on upeita suuria tiloja ympäri maata. Kirkko ja kirjasto ovat aina keskellä kylää, keskellä elämää. Yliopistot kutsuvat kirjastoa yliopiston sydämeksi. Aalto piirsi eduskuntataloluonnoksessaan (joka ei voittanut, eikä toteutunut) eduskunnalle kirjaston, joka olisi ollut noin puolet eduskunnan tilasta. Suomalainen kirjastoarkkitehtuuri on maailmankuulua. Ulkomaalaisia kiertää bussilasti toisensa jälkeen näitä temppeleitä katsomassa ja ihailemassa.

Eivätkä nämä upeat kirjastorakennukset seiso tyhjillään. Ne ovat täynnä aineistoja ja asiakkaita. Suomen kirjastot ovat maailman käytetyimpiä.

Poikkesin tätä kirjoittaessani huippuhelteen uuvuttamana ostamaan jäätelöä. Kun menin ulos Eduskunnan kirjaston pääovesta, kadulla oli kesälomalla oleva äiti noin kymmenvuotiaan poikansa kanssa. Poika kysyi: "Miksi eduskunnassa on kirjasto?" Ja äiti vastasi: "Kaikki ihmiset tarvitsevat tietoa ja sitä saa kirjastosta". Selkeämmin ei olisi voinut kuvittaa ajatusta: kirjastot ovat vahvoilla kansalaisten elämässä. Ne ovat maan tapa.