Helsingin yliopiston kirjasto, Suomen kansalliskirjasto
kansi   lukijalle   esipuhe   kirjoittajat   galleria


Kirja  tietoverkkojen maailmassa

 «

    aihepiirit    

  I  

  II  

  III  

  IV  

  V  

  VI  

» 




Kansalliskirjaston kehittäminen yliopiston yhteydessä


Kansalliskirjasto elämäntehtävänä
1 Aina kansalliskirjasto
2 Kansalliskirjaston kehittäminen yliopiston yhteydessä
3 Kansallisten palvelujen kehittäminen alkaa
4 Kirjastoverkon suurhankkeet
5 Kaikkea ei silti saavutettu
6 Yhteistyö kirjastojen ideologiana
7 Kansalliskirjasto ja yleiset kirjastot
8 Paikallispalvelujen kehittäminen
9 Palvelukapasiteetti kasvaa
10 Verkkokäyttöiset luettelot
11 Kansalliskirjasto on kulttuurilaitos
12 Kansainvälistä yhteistyötä
13 Johtajana asiantuntijaorganisaatiossa
14 Kokonaisuuden etu
tulosta Tulostettava versio
Kirjaston suhde yliopistoon on ollut ja näyttää edelleenkin olevan ongelmallinen. Hallinnollisesti yliopisto ei ole kansalliskirjaston kokoiselle laitokselle riittävän stabiili kehysorganisaatio, sillä sen käyttäytyminen ei ole ennustettavissa. Yliopisto on sisäisten jännitteiden muodostama voimakenttä, eikä kansallisesta infrastruktuurista vastaavalle kansalliskirjastolle ole terveellistä joutua siinä vallitsevien jännitteiden heiteltäväksi, niin kuin kävi sen jälkeen, kun yliopistot siirtyivät nykyiseen budjettikäytäntöön. Siihen asti kirjasto oli ollut yliopiston ja sen johdon ylpeyden aihe ja yksi keskeisistä argumenteista, joilla yliopisto perusteli valtakunnallisuuttaan. Budjettiuudistuksen myötä asenteet muuttuivat, ilman että todellisuus olisi mitenkään muuttunut. Entisestä ylpeyden aiheesta tuli yhtäkkiä pelkkä taakka, jonka elämä muuttui turvattomaksi. Vuotuiset budjettikahnaukset olivat turhauttavia, varsinkin kun yliopiston linja muuttui vuodesta toiseen ja kun kävi ilmi, ettei yliopisto olisi halunnut maksaa saamistaan palveluista.

Ensimmäisessä Universitas renovata -raportissa kirjaston suuret ulkomaiset kokoelmat, eli ns. humanistinen keskuskirjasto, haluttiin siirtää humanistiseen tiedekuntaan ymmärtämättä, että tuloksena olisi ollut kaksi totaalista torsoa. Raportöörit eivät tienneet, mitä olivat tekemässä, eivät edes sitä, oliko ehdotus ylimalkaan toteutettavissa. Selvästi oli kuviteltu, että humanistisen keskuskirjaston nimeä kantanut osasto oli erillinen kirjasto, eikä kuvitelmien todenperäisyyttä vaivauduttu varmistamaan. Tämä oli mielikuvien politiikkaa jos mikä. Voimme vain kuvitella, millainen valitus kirjastomenojen kohtuuttomuudesta kuuluisi humanistisesta tiedekunnasta nyt, jos ehdotus olisi toteutunut. Ainoa konkreetti seuraus ehdotuksesta oli kirjaston toiminnan häiriintyminen, henkilösuhteiden kärsiminen kirjaston ja yliopiston johdon välillä sekä henkilökunnan suuri levottomuus.

Jonkin verran myöhemmin nousi esille kysymys siitä, pitäisikö kirjaston kuulua lainkaan yliopistoon. Yliopiston halun erottaa kirjasto yliopistosta ilmoitti yksi rehtoreista julkisessa tilaisuudessa ilman, että ehdotuksesta oli kirjaston kanssa puhuttu etukäteen mitään. Näin menettelee osuuskauppaväki, tokaisi muistaakseni Erkki Raatikainen. Sama erottamisajatus oli kaiketi syötetty myös yliopiston kirjastotoimen ulkomaiselle arviointiryhmälle, vaikka sen selvityksen ei ollutkaan määrä koskea kansalliskirjastoa.

Kovin suurta kiitosta kansalliskirjaston aseman järjestämisestä en osaa antaa opetusministeriöllekään, sen soutamisesta ja huopaamisesta vuosien mittaan. En ymmärrä, miksei kirjaston kokonaisrahoitusta ole haluttu turvata ja vapauttaa kirjastoa vuotuisesta nahistelusta yliopiston kanssa. Valtakunnallinen etuhan vaatii, että myös tietyt ulkomaisen kirjallisuuden perushankinnat taataan ilman, että niiden rahoitus on riippuvainen Helsingin yliopiston kulloisistakin mieltymyksistä. Tietysti myös yliopiston on syytä mennä itseensä. Tällainen kiistely ministeriön kanssa ei edistä yliopiston toimintaa eikä liioin saa ministeriötä hyväksymään yliopiston omista palvelutarpeista aiheutuvia kuluja kansalliskirjastomenoiksi.

Edellä sanotun jälkeen olisi ilmeisesti viisaampaa olla miettimättä lainkaan sitä, millainen virka Helsingin yliopiston kirjaston ylikirjastonhoitajan virka oli. Ulkopuolisten silmissä siihen liittyi ilmeisesti melkoista hohtoa, onhan kirjasto maamme vanhin yksittäinen kulttuurilaitos. Viranhaltijan kannalta paikka oli jännittävä, mielenkiintoinen ja monipuolinen. Lisäksi se oli karaiseva, sillä joitakin harvinaisia poikkeuksia lukuun ottamatta oma kehysorganisaatio ei etenkään viimeksi kuluneiden kymmenen virkavuoteni aikana tarjonnut ylikirjastonhoitajalle minkäänlaista selustatukea, pikemminkin päinvastoin; oli oltava jatkuvasti varuillaan. Jos olen jo alun alkujaankin ollut luonteeltani itsepäinen, istuminen monen tulen välissä on varmasti kehittänyt tätä jaloa ominaisuutta edelleen.

Mutta kaiken edellä sanotun vastapainoksi yliopisto on ollut myös suurenmoinen toimintaympäristö. Parhaimmillaan se on antanut taloudellista ja hallinnollista tukea, mutta ennen kaikkea sen intellektuaaliset voimavarat, tutkijat ja opettajat, ovat olleet monella tavalla kirjaston tukena, ja mitä yllättävimmät tahot yliopiston sisällä ovat osoittaneet kiintymystä kirjastoonsa. Olen edelleen sitä mieltä, että jos talouteen liittyvät tarpeettomat konfliktit puretaan - mikä ei ole ylivoimaista, jos halua vain on - kirjaston olisi onnellisinta pysyä yliopiston yhteydessä ja jopa säilyttää entinen nimensä. Silloin se saisi kiistattomasti pitää myös oman historiansa.

On myös oikein ja kohtuullista todeta, ettei yliopisto ole sekaantunut kirjaston kansalliskirjastotehtävien hoitoon, vaan on luottanut kirjaston johtoon. Toisaalta on totta sekin, ettei rehtori ole enää ylikirjastonhoitajan esimies, vaan sen aseman on perinyt kirjaston johtokunta ja sen puheenjohtaja. Kansalliskirjastona kirjastolla on ollut täysi toimintavapaus eikä organisatorisiakaan ongelmia ole ollut sen jälkeen, kun kirjaston erillisyys tunnustettiin, rahaongelmia kylläkin. Käytännön ongelmaksi on jäänyt itse asiassa vain se, ettei yliopistolla ole ollut tarjottavanaan kansalliskirjastolle sellaista tahoa neuvottelukumppaniksi, joka olisi edustanut yliopiston omaa kirjastolaitosta.


«  1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  14  »
URN:NBN:fi-fe20031605