Sota idässä.

Neuvostoliiton sotilaallisen voiman murskaamisen toinen, ja kuten näyttää, lopullinen vaihe on nyt käsillä. Kuluvan heinäkuun alusta käyntiin pantu saksalaisten suurhyökkäys Etelä-Venäjällä on vajaan kuukauden kuluessa vienyt rintaman Donille ja johtanut saksalaiset joukot jo pitkälle sen ylikin. Minä päivänä tahansa voimme saada luettavaksemme tiedonannon saksalaisen panssariarmeijan etenemisestä Volgan varrelle. Rostovin valloitus lienee tätä luettaessa jo vanha uutinen.

Saksalaisten hyökkäys on vyörynyt eteenpäin lujaa vauhtia. Ryssien vahvasti varustetut asemat murrettiin ilmiömäisen nopeasti, ja pian oli perääntyvien neuvostojoukkojen hellittämätön takaa-ajo käynnissä. Etenemisen nopeus on suunnilleen sama kuin vuosi sitten, mutta itse sotaretken luonne on nyt kokonaan toisenlainen. Muistamme varmaankin, kuinka nopeasti saksalaisten suuret tuhoamistaistelut viime kesänä vietiin perille. Bialystokin motti selvitettiin suurhyökkäyksen yhdeksäntenä päivänä, 30. kesäkuuta, ja Minskin motti viikkoa myöhemmin. Näistä moteista kerättiin 324 000 vankia, ja niistä saadun sotasaaliin määrä oli tavaton. Tällä kertaa eivät venäläiset joukot ole noudattaneet samaa strategiaa, joka viime kesänä johti heidät niin suunnattomiin tappioihin. Marsalkka Timoshenko, jonka vastuulla ovat Bialystokin ja Minskin motit, muun muassa, on nyt omaksunut uuden strategian. Sen sijaan, että antoi aikaisemmin joukkojensa taistella viimeiseen mieheen puolustusasemissa ja siellä, minne ne oli tungettu, on hän nyt vetänyt joukkojaan sitä mukaa taaemmas, liuta edemmäs vihollinen on päässyt. On luonnollista, että heikontuneen ryssäläisen upseeriston johtamana tällainen irroittautuminen helposti saa kaaoksen luonteen, ja niin on Donin alueella ollut todella asianlaita. Perääntyminen on aiheuttanut ryssille raskaita tappioita, ja vaikka heidän miehistömenetyksensä eivät lienekään tähän mennessä tuhoavan suuret, on varsinkin raskaan materiaalin menetys ollut valtava.

Saksalaisten nyt käynnissä olevan hyökkäyksen tavoitteet lienevät nämä kolme: 1) eteneminen Volgalle ja Venäjän eteläisen armeijan eristäminen sen keskisestä armeijasta; 2) lähtökohtien haltuunsaaminen Moskovan saartamista varten etelästä pitäen; sekä 3) Kaukaasian valloittaminen. Ensimmäinen tavoite on pian saavutettu. Sen mukana ei mene poikki ainoastaan venäläisten armeijojen yhteys, vaan samalla katkeaa Venäjän taloudelle ja sodankäynnille elintärkeä Volgan laivaliikenne. Volgan liikennetien joutuminen vihollisen valvontaan on pitkän päälle suurempi tappio venäläisille kuin monen taistelun menettäminen.

Samalla aikaa kuin Timoshenko on etelässä tähän mennessä välttänyt ratkaisevaan taisteluun ryhtymistä, on sitä vastoin pohjoisella taistelulohkolla ryssäläisten vastarinta ollut lujaa. Voroneshin suunnalla ovat taistelut olleet sitkeitä, eikä saksalaisten hyökkäys siellä ole alkumenestysten jälkeen sanottavasti edistynyt. Moskovaa kaakosta uhkaava vaara ei näin ollen vielä ole tullut ajankohtaiseksi. Mutta ilmeiseltä näyttääkin että saksalaiset ovat Voroneskin valloitettuaan tarkoituksellisesti jääneet tällä lohkolla puolustuskannalle.

Viime tiedot kertovat, että saksalaiset ovat menneet Donin yli sen alajuoksun kohdalla, joten he uhkaavat Rostovia idästä ja pian kaakostakin. Rostovin valloituksen jälkeen jatkuu matka Kaukaasiaan pohjoisesta käsin, mihin ryssät tuskin ovat varustautuneet. Jos saksalaisten onnistuu saada Kaukaasian rikkaat öljykentät käsiinsä, saattaa siihen sisältyä suorastaan sodan ratkaisu. Mutta venäläisten vastarinnan voimakkuudesta on jo yli vuoden mittaan saatu se opetus, että ei olisi sittenkään ihme, vaikka taistelujen sitkeys ja kovuus kasvaisivat, kuta lähemmäs Kaukaasiaa tullaan. Sama lienee laita myös Volgalle pyrittäessä. Kaukaasia on kuitenkin siinä suhteessa erikoisasemassa, että Turkin asenne saattaa muuttaa siellä sotilaallisen tilanteen aivan yhdellä iskulla.

Meillä on nyt tiedossamme, mihin saksalaisten kesähyökkäys suuntautui ja miten se on alkuun edistynyt. Kuten uskottavaa olikin, se keskitettiin tärkeimmäksi katsotulle alueelle, ja sellaisena pidettiin Etelä-Venäjää. Ratkaisu ei ole ollut millään tavoin yllättävä, se on noudattanut klassillista linjaa: vihollinen on tuhottava siellä, missä edellytykset siihen ovat parhaat ja missä vihollisen tuho tehokkaimmin vaikuttaa vastustajan sotapotentiaalin heikkenemiseen. Maasto Donin alueella on panssariarmeijalle suorastaan ihanteellinen. Kun maastovoitot tällä suunnalla merkitsevät tärkeiden teollisuuskeskusten ja maatalousalueiden sekä elintärkeiden raaka-ainelähteiden joutumista hyökkääjän käsiin, on hyökkäysalueen valinta ollut niin luonnollinen, että venäläisten on täytynyt osata valmistautua sen varalta. Jos Timoshenko on alunperin suunnitellut noudattavansa tällä odotetulla hyökkäysalueella joustavaa puolustusta, täytyisi hänellä olla päävoimat Donin vaiheilla, mutta siihen ei ole taistelujen kulusta tähän mennessä saatu todistuksia.

Muilla Venäjän rintaman osilla onkin ollut suhteellisen rauhallista. Suoraan Moskovaan lännestä käsin tehty hyökkäysyritys ei jatkunut; se mahtoikin olla vain harhauttamismanööveri. Moskovasta luoteeseen on puhdistettu joitakin ryssäläisiä motteja, samoin Olhavanjoella. Mutta Pietari on saanut olla suurin piirtein entisissä oloissaan.

Eräässä aikaisemmassa kirjoituksessamme esitimme sen olettamuksen, että paitsi Kaukaasian suunnan tulisi saksalaisten sotaretki tänä kesänä käsittämään myöskin Pietarin valloittamisen. Hyökkäys Kaukaasiaa kohti on nyt alkanut, mutta Pietarin saarroksissa olon vuosipäivä sitä vastoin lähenee kaikessa rauhassa. Saattoi näyttää siltä, että kun kevättalvella näin suomalaiselta taholta esitettiin olettamus Saksan kesähyökkäyksen kohdistumisesta Pietariin, siinä olisi ollut määräävänä suomalainen toiveajattelu. Olkoon, että sen vaikutusta ei ehkä voida kokonaan eliminoida, kuitenkin haluamme uudistaa käsityksemme, että tärkeät strateegiset näkökohdat tukivat silloin - ja tukevat edelleenkin - sellaista olettamusta, että saksalaisten on vielä tänä kesänä valloitettava Pietari. Sitä ennen ei sotatoimia Moskovan pohjoispuolella voida saattaa käyntiin siinä laajuudessa, minkä Venäjän tällä alueella olevien voimien tuhoaminen edellyttää. Lisäksi on huomattava, että Venäjän kyky jatkaa sodankäyntiä on yhä enemmän riippuvaa liittolaisten materiaaliavusta. Sen tulon lopettaminen tapahtuu tehokkaimmin Arkangelin rautatien katkaisemisella. Mutta se ei ole mahdollista suorittaa ilman Pietarin valloitusta. Vapaa meritie Pietariin ja siitä eteenpäin Laatokan kanavia pitkin helpottaa niin suuressa määrin Vologdaan kohdistuvan suurhyökkäyksen tarvitsemia jälkikuljetuksia, että se on saatava auki.

On vaikea ennustaa, millaiseksi Venäjän sodan jatkuminen tämän kesän sotatointen päätyttyä muodostuu. Mutta jo yksin maantieteelliset tekijät edellyttävät, että jonkinlainen talvisota jossakin on edessä. Pohjois-Venäjällä suoritettava talvisota sitoo sitä vähemmän voimia, kuta lähempänä huoltosatamat ovat. Vaikka meritie Pietariin ei olekaan koko talvea auki, on sen merkitys huoltosatamana pitkän syksyn aikana erittäin tärkeä.

Pietarin valloittamiselle ovat edellytykset olleet olemassa jo viime syksystä lähtien. Kaupungin varsinaiset puolustuslaitteet ovat tykistötulella tuhottavissa, ja itse kaupunkikin on raskaan tykistön ulottuvilla. Sevastopolin valloittaminen on todistuksena siitä, että kaikkein parhaitenkin varustettu linnoitus voidaan valloittaa. Vaikka Pietaria suojaamassa on - tosin pahoin runneltu - punainen Itämeren laivasto, voitaneen otaksua, että Pietari ei kykenisi tarjoamaan yhtä lujaa vastarintaa kuin Sevastopol kallioon hakattuine linnakkeineen. Samalla voitaisiin olettaa, että puolustajien taistelukelpoisuus on piirityksen vaikeina kuukausina heikentynyt. Tätä olettamusta vastaan kuitenkin sotii ryssien aivan viime päivinä Pietarin motissa osoittama poikkeuksellinen aktiivisuus.

Nämä ja monet muut samaan suuntaan vaikuttavat sotilaalliset näkökohdat puhuvat Pietarin valloittamisen puolesta. Saattaa olla, että niiden merkitys on värittynyt toiveajattelusta. Mutta kukaan ei voine kieltää, etteikö Pietarin valloittamisella olisi ratkaiseva merkitys sotatointen kehitykselle Pohjois-Euroopassa.

Mainitsimme edellä, kuinka tärkeäksi liittoutuneiden apu ryssien sodankäynnin jatkamiselle ennen pitkää muodostuu. Sitä mukaa kasvaa myös Muurmannin radan merkitys. Kesän aikana suuntautuu laivasaattueiden matka tosin Arkangeliin, joten Muurmannin radan käyttäminen siltä osalta vähenee, mutta kesä on Arkangelissa lyhyt. Kun lähdemme siitä, että talvisota käy jossakin muodossa välttämättömäksi, on Muurmannin rata ensi talvena ehkä arvokkaampikin ryssille kuin viime talvena. Tämä on varsin järkeenmenevää asiaa, ja niinpä saatammekin olettaa, että angloamerikkalaiset saattueet havaitsevat hyödyttömäksi saapua ensi talvena Muurmanskiin, mikäli se vielä on ryssillä. Ilmeisesti tie sieltä etelään jo on poikki.

Olemme nyt varsin päällisinpuolisessa katsauksessa kulkeneet itärintaman eteläisestä siivestä sen pohjoiselle, Jäämeren äärille. Valtavat taistelut riehuvat Donin laaksossa ja lähenevät Kaukaasiaa ja Volgaa. Von Bock ja Timoshenko ovat siellä päivän nimiä. Samat miehet olivat vastakkain toista vuotta sitten Bialystokissa ja Minskissä. Silloin päättyi taistelu Timoshenkon ratkaisevaan tappioon, niin kuin monasti jälkeenkin päin. Samaten on käyvä nytkin, mutta mottien mittasuhteet, kunhan sille asteelle päästään, ovat varmaankin entistä suuremmat. Donin laaksoon sekä Kaukaasian ja Volgan puolustukseen on kerätty voimakkaat venäläisosastot, jotka tuskin voivat välttää tuhoaan. Kun tämä on tapahtunut, saattaa Saksa aloittaa hyökkäyksensä uudella lohkolla, jonka puolustusteho Etelä-Venäjän menetyksen jälkeen on huomattavasti heikentynyt.

Niin katoaa suurina paloina mureten Venäjän rintama suursodan mittasuhteiden mukaisena voimatekijänä. Jollei Englanti muodosta `toista rintamaa` ennen sen murenemista, ei enää puhutakaan `toisesta rintamasta`, vaan uudesta Dunkerque`sta, joku voi sanoa, että se on tuon toisen rintaman nimi joka tapauksessa. Niin onkin ainakin siinä tapauksessa, että Englannin on pakko ryssän hädän takia yrittää sitä ennen kuin on omasta mielestään valmis.

23.7.1942.