Yhteistoimintakysymys maamme urheiluliittojen välillä.

Olemme saaneet julkaistavaksemme seuraavan kirjoituksen:

Vihdoinkin on tehty kauan kaivattu aloite kahteen leiriin jakautuneen urheiluväkemme lähentämiseksi toisiinsa. Varmaankin tosiurheilijat molemmissa leireissä tervehtivät ilolla tätä Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton aktiivista toimenpidettä neuvottelujen alkamiseksi.

Kun urheiluliikkeessämme tapahtui kahtiajako jo kohta vuosikymmen sitten, niin tuskinpa asianomaisissa piireissä osattiin aavistaakaan miten turmiolliset sen seuraukset tulisivat olemaan varsinkin maaseudun urheiluelämälle. Suuremmissa kaupungeissa tuskin kahtiajakoa huomattiinkaan, mutta monelle pienelle maaseutupaikkakunnalle se tiesi kokonaan kaiken urheiluseuratoiminnan pysähtymistä. Oli maaseutupaikkakuntia, joitten seurat olivat piirin parhaita ja jäseniä niissä aina sataan nouseva joukko. Jakautumisen jälkeen ei ole riittänyt voimia kahteen seuraan ja niin ollen on urheiluelämä sammunut seuran mukana. Niillä maaseutupaikkakunnilla, joissa on koetettu jatkaa kahdessa leirissä, on toiminta ollut verrattain laimeaa ja vähäveristä.

Ei voida kieltää myöskään sitä tosiseikkaa että maamme onneton urheiluelämän repeytymä ja sitä seurannut lamaannus on ollut huomattava tekijä yhä yltyvän huliganismin levenemiseen varsinkin maaseudulla. Kun nuorisolla ei ole ollut parempaa ajanvietettä on se tarttunut pahempiin ja seuraukset ovat suorastaan peloittavat. Vanha sananlasku "Sopu rakentaa, riita kalvaa" pitää paikkansa varsin todistettavasti tässäkin tapauksessa.

Puhtaan urheiluaatteen kannalta katsottuna tuntuu suorastaan käsittämättömältä mitä tekemistä politiikalla on urheilussa. Hyvän fyysillisen kunnonhan luulisi olevan yhtä tärkeän "mustalle" porvarille kuin "tulipalopunasellekin" ja niin ollen pitäisi tässä suhteessa molemmilla olla samat päämäärät ja ideat.

Normaalioloissa tuskin näin täydellistä kahtiajakoa olisi koskaan tullut, mutta vuoden 1918 tapahtumat kantavat tästäkin vastuun.

Ryhdyttäessä jälleenrakennustyöhön ei kannata lähteä kaivelemaan senaikuisia tapahtumia, sillä niistä toista tai toista syyttelemällä voidaan kaunis ajatus yhteistyöstä sammuttaa alkuunsa ja nurjaa tilannetta jatkuisi yhä ties kuinka kauan.

Paras on koettaa rakentaa niistä aineksista, jotka ovat käsillä.

Mitään täydellistä urheiluväen yhteenliittymistä emme tietysti voi näissä oloissa odottaakaan, mutta joitakin mahdollisuuksia sentään lienee olemassa alkuun päästäksemme.

Erikoisesti olisi koetettava saada tilanne sellaiseksi että maaseudulla - siellähän asuu yli 4/5 kansastamme - saataisiin urheiluseuratoiminnalle lisäedellytyksiä. Maaseudun asujamistoon ei sentään luokkaviha ole niin piintynyt ettei se tulisi toimeen yhdessä seurassa ellei ylimmät orgaanit s.o. liittokysymys tekisi sitä mahdottomaksi.

Urheiluväkemme yhteistoiminnasta on ennenkin puhetta pidetty, mutta ei siitä ole ollut mitään näkyviä tuloksia. Pahimpia yhteistoiminnan vastustajia ovat olleet n.s. "penkkiurheilijat".

Kun nyt neuvotteluihin ryhdytään on kaikkien aktiiviurheilijain päästettävä mielipiteensä kuuluville yhteistoiminnan puolesta. Tulevaisuus viitoittakoon sille lähemmät toimintamuodot ja tien. Keinoja kyllä löytyy, jos löytyy hyvää tahtoa ja puhtaat urheiluaatteelliset näkökannat saavat määrätä.