Armahduskysymys ja sosialistien jarrutus

Kajaanin Lehti 145/20.12.1920

Vuoden 1918 kapina jätti mielettömyyteensä kukistuttuaan itsenäistyneelle Suomelle perinnöksi monia arkaluontoisia ja tärkeitä kysymyksiä, joiden onnellinen ratkaisu edellytti kansaltamme suurta tahdikkuutta ja erikoista kaukonäköisyyttä, ja joiden saattaminen onnellisesti pois päivän suurten kysymysten joukosta olisi merkinnyt suunnatonta voittoa valtakunnan menestykselle. Eräs tällainen arkaluontoinen kysymys oli kapinallisten armahtaminen.

Se suuri kansalaisjoukko, joka oli tavalla tai toisella sekaantunut punakapinaan ja senjälkeen joutunut vankiloihin, oli noussut maan laillista hallitusta vastaan ja oli siis lain mukaan vapausrangaistukseen syypää. Mutta ne olosuhteet, joiden aikana liittyminen maan vihollisiin oli tapahtunut, rikollisten paljous ynnä monet muut seikat pakottivat kapinallisia tuomitessa ottamaan huomioon lieventäviä seikkoja. Monilla laajoilla yleisarmahduksilla on kapinallisten rangaistuksia lievennetty ja viime talvena annettu armahdus ulottui jo erittäin pitkälle.

Siitä huolimatta on vankiloissa vielä jälellä muudan tuhat kapinallista, jotka eivät tähänkään armahdukseen sisältyneet: kapinan pääjohtajia, murhiin ja ryöstöihin syyllisiä. Nyt on sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä jo aikaisemmin kaikkien kapinavankien armahtamista vaadittuaan, ryhtynyt eduskunnassa kaikin tavoin toimimaan siten, että hallituksen olisi pakko antaa uusi esitys laajasta armahduksesta. Siihen päästäkseen on sosialistinen eduskuntaryhmä päättänyt ryhtyä jarruttamaan eduskunnan työtä juuri nyt kun valtion raha-asioiden käsittely on parhaillaan ja eduskunta juuri niitä varten on jatkanut jo ennestäänkin pitentynyttä istuntokauttaan.

Eduskuntatöiden jarruttamiseen ovat vastustuspuolueet ennenkin useiden maiden parlamenteissa turvautuneet huomatessaan, etteivät voi muutenkaan päästä vaatimiinsa tuloksiin. Kuuluksihan ovat tulleet Unkarin eduskunnan istunnot aikoinaan, joissa vastuspuolueen jäsenet saattoivat työn jarrutukseksi pitää toistakinkymmentä tuntia pitkiä puheita.

Mutta yhtä usein kun vähemmistöpuolueet ovat tämänkaltaiseen jarrutukseen turvautuneet, yhtä usein ovat he epäonnistuneet saada tahtonsa lävitse. Kuta suurempi oppositsioniryhmä on, sitä suurempaa kiusaa voi se tasaisesti eteenpäin kulkevalle lainsäädäntö- ja maan hallintatyölle saattaa, mutta kokemus on opettanut, ettei se sinänsä voi toivottuihin tuloksiin saattaa.

Sosialistit ovat nyt jarrutukselleen valinneet onnistumiseksi sangen sopivan ajan, mutta tähän asti on heidän sensuuntainen toiminta ollut tuloksetonta. Lisäksi on se ollut niin poikamaista ja suurimmaksi osaksi komediaa muistuttavaa, ettei sitä voi vielä ainakaan ottaa vakavasti. Valiokuntien istunnoissa puhuvat he mahdollisimman pitkään, lukevat vanhoja eduskuntapöytäkirjoja, laajoja tilastoja y.m.s. tyhjänpäiväistä. Kaikessa tässä ovat he kuitenkin menetelleet niin taitamattomasti ja lapsellisen suurella touhulla, että se on herättänyt enemmän huvia ja harmia kuin vakavaa huolestumista.

Porvaripuolueiden tarmokas ja yhtenäinen tällaisen mielettömyyden vastustaminen on ainoa keino, millä jarruttajat voidaan saada järkiinsä. Luultavaa on, että sosialistien pian luopuvat turhasta ja typerästä mielenosotuksestaan huomatessaan sen kokonaan tuloksettomaksi.

On kokonaan eri asia armahduksen laajentaminen. Kun Suomen ja Neuvosto-Venäjän välisen rauhansopimuksen perusteella Venäjällä oleville kapinallisille on erinäisin poikkeuksin myönnetty täydellinen armahdus, on todellakin epäjohdonmukaista, että kotimaassa vankeina olleisiin kapinallisiin nähden on voimassa toisenlaiset ja ankarammat säädökset. Jos hallitus on katsonut voivansa suostua laajaan armahdukseen Venäjällä oleviin kapinallisiin nähden, voi se tasapuolisuuden nimessä suoda Suomessa oleville samallaiset oikeudet. Mutta missään tapauksessa ei armahdusesitys saa johtua sosialistiryhmän jarrutuksesta, sillä jos kerran siihen suostuu, voi se tulla vastaisuudessa tavaksi eduskunnassa. Ja sellaista on kaikin tavoin vältettävä.

Sosialistien päätös, ryhtyä jarruttamaan nyt valtiolle erittäin tärkeiden asioiden käsittelyn aikana osottaa selvästi, miten kevyellä tavalla sosialistit suhtautuvat maan menestykseen. Heille on kaiken määrääjänä puoluenäkökohtansa ja ryhmäedut. Mutta osottakoon porvaripuolueiden jyrkkä esiintyminen heille jarrutuksensa mielettömyyden. Suostumalla sosialistien vaatimukseen annettaisiin heille tuulta siipien alle ja verraton halu toistekin samalla keinoin kiristää hallitusta. Mutta sellaiseen ei ole asioita päästettävä.