Kirje osastopäällikkö Bruno Nybergille 19.2.1963

Hyvä Veli,

Luin tämän päivän lehdistä suureksi kummastuksekseni, että Sinut on järjestetyn junttauksen avulla pyritty kampeamaan pois Painonnostoliiton puheenjohtajan paikalta. Jos niitä perusteluja on käytetty, joita eräissä lehdissä on mainittu, näyttävät kaiken takana olleen urheilun keskusjärjestön SVUL:n tietyt johtohenkilöt.

Olen niin sydämistynyt tällaisesta juonittelusta, että lähetän Sinulle terveiseni. Samalla sanon, että olet  a i n o a  nykyisistä urheilujohtajista, joka on ollut tyhjästä luomassa uutta urheilunalaa Suomessa, joka on itse aktiivina ollut alansa kärjessä, joka on vuosikymmenien tarmokkaalla työllä kaikki vaikeudet voittaen kasvattanut korkeinta luokkaa olevat edustusurheilijat ja rakentanut vahvan liiton sekä sitä taitavasti johtanut, joka tänä päivänäkin tuntee johtamansa urheilualan teknillisesti yhtä hyvin kuin aktiiviurheilijat ja joka on ollut kansainvälisessä urheiluelämässä urheilualansa korkeimmalla johtopaikalla. Lisäksi olet mies, joka on uhrautuvaisuudellaan ja innostuksellaan ollut esimerkillinen urheilujohtaja. Ja tällaista miestä yritetään sivullisin voimin erottaa paikaltaan! Ruman yrityksen takana arvaan olevan miehiä, joiden todellisia ansioita Suomen urheilussa en pysty oikein arvioimaan, mutta kun otetaan huomioon esimerkiksi äskeisen nyrkkeilyottelun Mäki-Musso lopputulos, ovat mm. vastuussa siitä, että Suomi menetti ainakin yhden kultamitalin Rooman olympiakisoissa.

Olen iloinen, että painonnostoväki pysyi takanasi ja että saat jatkaa  u r h e i l u t y ö t ä s i luomasi liiton johdossa. Siinä toivotan Sinulle vilpittömästi jatkuvaa menestystä. Tyhjästä olet nostanut suomalaisen painonnoston maailman kärkeen. Se ei ole tapahtunut määkimällä yhteen ääneen toisten käskyn mukaan, vaan itsenäisellä, alansa tuntevalla, innostavalla työllä. Hyvää jatkoa.