Virkanimityksistä.

Hallitusmuotomme mukaan yleiset ylennysperusteet valtion virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Näillä tarkoitetaan niitä perusteita, joiden mukaan samaan virkaan pyrkivien eri ehdokkaiden kelpoisuutta vertailevasti arvostellaan ja etusija heidän välillään määrätään. Laissa ei kuitenkaan ole tarkemmin määrätty kunkin ylennysperusteen arvioimistapaa eikä myöskään niiden keskinäistä suhdetta. Ne jäävät riippumaan nimittävän viranomaisen harkinnasta, mikä edellyttää tunnollisuutta ja puolueettomuutta.

Kun julkiset tehtävät ovat viime vuosina suuresti paisuneet lähinnä yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen johdosta, on virkakoneisto sitä mukaa laajentunut. Tämän vuoksi ja koska suurella osalla virkamieskuntaa on lailla turvattu oikeus pysyä virassaan, on myös virkaylennysperiaatteiden tinkimättömän objektiivisella ja asiallisella soveltamisella entisestään suurempi periaatteellinen ja käytännöllinen merkitys sekä valtion että yksityisten kansalaisten kannalta katsoen. Vain ylennysperusteiden asiallisella ja oikeudenmukaisella soveltamisella voidaan julkisiin tehtäviin saada kunkin tehtävän edellyttämää tietoa ja taitoa, ja vain työmäärää ja vastuuta vastaavalla palkalla voidaan näissä tehtävissä myös pysyttää pätevät henkilöt. Vain täten voidaan virkatehtävät saada asianmukaisimmalla tavalla suoritetuiksi.

Puoluepoliittisten tekijäin vaikutusta virkanimityksiin on, mitään ryhmää erityisesti syyttämättä, kuitenkin usein ollut havaittavissa. Koeteltu kansalaiskunto on tällöin ollut miltei samaa kuin koeteltu puoluekunto. Ja niin on tälläkin hetkellä korkeissa viroissa henkilöitä, jotka ovat enemmän poliitikkoja kuin virkamiehiä. Joku heistä voi siirtyä virkamiehen pallilta jopa oman ministeriönsä ministerin tuolille, joku taas ministerin tuolilta suoraan hyvälle virkapaikalle, kun tuulet politiikan huipuilla ovat käyneet liian koviksi. Kaikille näille henkilöille on kuitenkin yhteistä heidän ehkä omaamansa koetellun kansalaiskunnon lisäksi koeteltu puoluekunto, mikä - ihmeellistä kyllä - ulkopuoliselle saattaa antaa tietyn leiman ja värin jopa koko hänen johtamalleen tai edustamalleen hallinnonhaaralle ja sen palveluksessa oleville virkamiehille. Jos jotkut piirit tai poliittiset ryhmät sitten joko syystä tai syyttä katsovat, että tuolla napamiehellä onkin sitä koeteltua puoluekuntoa ja -politiikan taitoa enemmän kuin kansalaiskuntoa, ajatellaan: Millainen herra, sellainen palvelija.

Näin onkin ilmeisesti käynyt mm. asutustoimintaan osallistuneiden virkamiesten suhteen, asutusasioiden ympärillähän politiikan laineet aina kuohuvat. Ja mikä valitettavinta: tällainen ajatustapa näyttää pesiytyneen myös valtion virastoihin ja laitoksiin, kuten eräisiin keskusvirastoihin, joiden johdon edellyttäisi osoittavan tässä suhteessa riittävän asiallista suhtautumista ja politiikasta vapaata harkintaa.

Niinpä eräskin keskusvirasto on virkaehdotuksia tehdessään eräissä tapauksissa täysin perusteettomasti syrjäyttänyt paitsi virkaiältään vanhempia myös muutenkin ansioituneempia maanmittausinsinöörejä, jotka ovat osallistuneet asutustoimintaan. Tällainen suhtautuminen on sitäkin epäasiallisempaa kun nämä lähinnä maanlunastuslautakuntien puheenjohtajina toimineet insinöörit eivät lain nimenomaisen säännöksen mukaan edes ole voineet näistä tehtävistä kieltäytyä. Yksi poikkeus kuitenkin on todettava, nimittäin asutustoimintaa tutkivan ns. Hetemäen komitean asiantuntijana toimineen maanmittausinsinööri Aapo Seppälän kohdalla, hänelle kun luettiin osallistuminen asutustoimintaan nimenomaiseksi ansioksi.

Helsingin herrojen esimerkkiä näyttää seuratun myös maaseudulla. Kerrotaanpa erään metsänhoitolautakunnan päämetsänhoitajan sanoneen - metsänhoitolautakunnan asutusmetsänhoitajan tointa täytettäessä, josta toimesta palkan maksaa valtio - että sellaista miestä, joka on kauan ollut ASO:n palveluksessa, ei periaatteessa oteta. Ja niin tuo virkaa hakenut yli 8 vuotta valtiota ansiokkaasti palvellut metsänhoitaja, josta tällöin oli puhe, häikäilemättömästi syrjäytettiin ja toimeen valittiin vain muutaman kuukauden metsänhoitajakokemuksen omaava henkilö. Nämä eivät ole ainoita tapauksia laatuaan.

Sellaista ajatustapaa, josta edellä yhden hallinnonhaaran kohdalla on mainittu esimerkkejä, näyttää esiintyvän myös muillakin aloilla. Tosin perustuslaeissa turvattuja oikeuksia on jouduttu sodan aikana ja poikkeuksellisissa oloissa eräissä suhteissa lainsäädännöllä rajoittamaan, mutta ei edes siloin ole ollut tarvetta poiketa alussa mainitusta hallitusmuodon määräyksestä. Sitä oudompaa on, että virkamiesten oikeuksia loukkaavaa menettelyä on alkanut säännöllisissä oloissa virkanimitysten yhteydessä ilmetä. Aiheellista on asianomaisen silloin Nummisuutarien Karrin isännän lailla lausua: "Minä olen rauhallinen mies ja juuri sen tähden lain arvossa pidän, ja tiedänpä sen voimaan vedota, jos joku mun oikeuttani häiritä mielii."