Puheenvuoro SVUL:n liittokokouksessa 15.4.1939

Päätös oli valitettava, sillä se näyttää tosiasiassa merkitsevän sitä, että yhteistoiminta SVUL:n ja TUL:n välillä lykkäytyy epämääräiseen aikaan, joka tapauksessa olympiakisojen tuolle puolen. Niistä lausunnoista, joita kokouksessa on esitetty, näyttää voitavan päätellä, että käytännölliseltä lopputulokseltaan kielteinen päätös aiheutuu eräältä osalta yhteistoimintaa sellaisenaan vastustavista mielipiteistä. Ratkaisevaksi seikaksi selitettiin seura- ja piiriottelujen puuttuminen TUL:n hyväksymästä sopimuksesta. Kuitenkin on huomattava, että tähänastisessa keskustelussa on yhteistoimintaa vaadittu yksinomaan yhteisen ulkomaisen edustuksen aikaansaamiselle. Siinä on ollut yhteistoiminnan pääkysymys, jonka vuoksi yleinen mielipide ei voi ymmärtää, että porvarillisella taholla yhteistoiminta pannaan nyt riippuvaksi jostakin toisarvoisesta seikasta. Varmaa onkin, että vetäytyminen seura- ja piiriottelujen poistamisen taakse tosiasiassa kielteisen kannan perustelemiseksi, on vain läpinäkyvä esivaate sellaisenaan kielteisen kannan verhoamiseksi.

Meikäläiseltä taholta on vuosien mittaan tavan takaa vaadittu, että TUL:n tulee antaa miehensä ulkomaisen urheiluedustuksemme käytettäväksi. Se olisi mielestämme nytkin riittänyt. Nyt on TUL:n taholta oltu valmiit tähän vaatimukseen suostumaan. Maan urheiluelämän kokonaisuuden kannalta katsoen olisi tällainen päätös ollut mitä otollisin. Kun porvarillisen urheiluelämän johdon enemmistö on asettunut toiselle kannalle, kantaa se vastuun urheiluelämän jatkuvasta kahtiajakaantumisesta. SVUL:n puheenjohtaja, pankinjohtaja Rangell on epäitsekkäästi ja tarmokkaasti ajanut yhteistoiminnan aikaansaamista. Kun hänen johtamansa järjestö nyt asettui kannalle, joka tosiasiassa merkitsee yhteistoiminta-ajatuksen hautaamista, oli johdonmukaista, että hän jätti paikkansa järjestön puheenjohtajana. Maan urheiluelämän kannalta hänen poistumisensa oli mitä valitettavinta, sillä urheilumme olisi välttämättä tarvinnut hänen kaltaistaan arvovaltaista ja tarmokasta miestä, joka tasapuolisuudessaan on kyennyt tähän saakka tasoittamaan monia vastakohtaisuuksia.

Eräs SVUL:n liittokokousedustaja on lausunut, että tähän saakka on syytelty TUL:n johtoa haluttomuudesta yhteistoimintaan, mutta nyt näyttää sama syytös voitavan kohdistaa SVUL:nkin eräisiin johtomiehiin. Näyttää, että tämä pitää eräältä osalta paikkansa. Politiikka on tavalla tai toisella tullut tältä taholta vedetyksi urheiluun.