IX Tasavallan Presidentti Urho Kekkosen virallinen valtiovierailu Italiaan 27.-29.1.1971

71. Tasavallan Presidentin puhe presidentti Saragatin illallisilla 27.1.1971

Herra Presidentti,

Pyydän saada kiittää Teitä ystävällisistä sanoistanne, joilla lausuitte minut ja seurueeni tervetulleeksi maahanne. Voin vakuuttaa Teille, että tunnen suurta iloa vierailukutsusta ja tyytyväisyyttä tilaisuudesta saada tutustua kauniiseen Italiaan, kauniin kielen maahan.

Italia on Euroopan maista erikoisasemassa. Kaikki Euroopan kansat, ja niinpä me suomalaisetkin tunnemme Italian kuin osaksi omaa itseämme. Tämä ehkä johtuu ennen kaikkea sivistysperinnöstänne. Erityisen arvokkaaksi vielä minun ikäpolveni koululaisille muodostui maamme kouluissa vuosisatoja viljelty latinankieli. Kuinka hyvin latinankieli päähämme jäikään, oli luonnollisesti yksilöllistä, mutta sen ajan kouluopetuksen perussäännöllä: "Gutta cavat lapidem non vi sed saepe cadendo" oli oma opetusta tehostava vaikutuksensa. Niinpä sekä latinankieli että historianopetus varmistivat mieliimme Rooman ja roomalaisuuden ensisijaisen merkityksen maanosamme historiassa.

Kulttuuriperinnön virta Italian ja Suomen välillä on ollut itse asiassa katkeamatonta. Monet suomalaiset opiskelijat ovat jo keskiajasta saakka saaneet suorittaa oppiarvoja Italian yliopistoissa.

Ei renessanssikausikaan mennyt Suomessa ohi ilman vaikutteita. 1500-luvun lopulla Suomea hallinneen Juhana III:n puoliso Katarina Jagellonica oli Milanon herttuan di Sforzan tyttären tytär. Hänen tuomisistaan on vieläkin Turun linnassa nähtävissä gobelineja, joissa vapaasti kuvataan mm. Pavian taistelua, ja Turun hovin keskustelukieli tuona aikana oli italia. Myös renessanssin arkkitehtuuri toi sekä suoraan että välillisen kerrannaisvaikutuksensa ansiosta panoksensa Suomen rakennustaiteeseen. Se on vieläkin näkyvissä jopa Suomen maaseudun rakennelmissa esimerkiksi eräässä kotimaakuntani puukirkossa erilaisina jäljitelminä.

Herra presidentti,

Italian ja Suomen kansoja eivät yhdistä toisiinsa kuitenkaan vain historia ja kulttuuri vaan ennen kaikkea nykyisyys ja nykyolot maanosassamme.

Elämme Euroopassa aikaa, jolloin toiveet maanosamme rauhanomaisesta kehityksestä ovat selkiytymässä. Poliittisia erimielisyyksiä luonnollisesti vallitsee niin kuin aina kansojen välisissä suhteissa, mutta pelko sodasta maanosassamme on loittonemassa kansojen ja heidän johtajiensa ajattelussa.

Historian kokemukset ovat kuitenkin parhaimpia opettajia meille siitä, että rauhalliset olot tai sodan pelon puute eivät sinänsä ole tulevaisuuden takeita eivätkä oikeuta hallituksia vähentämään ponnistelujaan poliittisten ristiriitojen ratkaisemiseksi ja yleisten turvallisuuden edellytysten parantamiseksi. Meillä Euroopassakaan ei ole muuta rationaalista tietä edessämme kuin jatkuva vastakohtien lieventäminen ja yhteisen maanosamme turvallisuutta koskevien ratkaisujen etsiminen.

Myös me Suomessa olemme katsoneet velvollisuudeksemme osallistua tähän yhteiseen työskentelyyn Euroopan rauhan puolesta omaksumalla aktiivisen roolin Euroopan turvallisuuden lujittamisessa. Eräänä sitä palvelevana keinona olemme nähneet Euroopan turvallisuuskonferenssin pitämisen luonnollisesti edellyttäen, että siitä päästään riittävän laajaan yhteisymmärrykseen.

Saatetaan kysyä, millä edellytyksillä puolueeton maa voi toimia ja ottaa kantaa asioissa, jotka helposti muodostuvat suurvaltain ja sotilaallisten liittoutumien poliittisten tavoitteiden kohteeksi. Puolueettomuushan edellyttää puuttumattomuutta ulkopuolisiin kiistakysymyksiin. Tämä on asianlaita Suomenkin osalta. Mutta aivan kuten meidän on vältettävä steriiliä teoretisointia kansainvälisessä politiikassa samoin kuin kuvitelmia, että itsenäinen valtio voisi tehdä mitä haluaa muista piittaamatta, aivan yhtä vähän puolueeton valtio Euroopassa voi olla eristettynä siitä dynaamisesta kokonaisuudesta, jonka maanosamme turvallisuus muodostaa.

Se, että emme kuulu mihinkään poliittiseen ryhmittymään, asettaa meille jo oman etummekin vuoksi käyttäytymisvelvoitteita, joista poikkeaminen helposti vaarantaa politiikkamme uskottavuuden. Mutta koska oman turvallisuutemme ja oman rauhamme suhteen emme voi olla puolueettomia, katsomme hyödylliseksi, täysin tietoisina siitä, että rauhanjärjestelyjen aikaansaaminen ei ole niin helppoa kuin niiden haluaminen, tarjota sellaisia rauhanpalveluksia, jotka kaikki osapuolet voisivat hyväksyä. Tähän mennessä noudattamamme politiikka lienee saavuttanut Euroopan hallitusten piirissä yleistä uskottavuutta siihen, että emme ole työskentelemässä yhden poliittisen ryhmittymän puolesta toista ryhmittymää vastaan, vaan toimimassa yhteisymmärryksen syntymiseksi kaikkien Euroopan turvallisuudesta vastuussa olevien hallitusten kesken. Jos Suomi tässä pyrkimyksessään - kuten oletamme - on onnistunut, se katsoo velvollisuudekseen jatkaa työskentelyään Euroopan turvallisuuskonferenssin aikaansaamiseksi.

Tiedän, että myös Italia pyrkii määrätietoisesti edistämään kansojen välistä ymmärtämystä nimenomaan Välimeren piirissä, jossa sillä on keskeinen asema. Tiedän myös, että Italia on viimeisten kymmenen vuoden aikana, joista suurimman osan Te olette ollut Italian presidenttinä, tehnyt valtavia edistysaskeleita taloudellisella alalla. Odotan siksi suurella mielenkiinnolla mahdollisuutta saada tutustua saavutuksiinne niin maanne pohjois- kuin eteläosassakin.

Herra Presidentti,

Pidämme Suomessa suuressa arvossa Teidän tärkeätä panostanne kansainvälisen yhteisymmärryksen lujittamiseksi sekä määrätietoista toimintaanne vapauden ja demokratian puolesta. Pyydän vielä kerran kiittää vierailukutsusta Italiaan ja jo tänä ensimmäisenä vierailupäivänä osakseni tulleesta suuresta vieraanvaraisuudesta. Kohotan maljani Teidän henkilökohtaiseksi ja Italian kansan menestykseksi ja onneksi sekä kansojemme välisen ystävyyden kunniaksi.