Verot köyhälistön verta juo

VELJENPOIKA

12/2 1949

Järjestynyt työväenliike on sukupolvi sukupolvelta täydestä ja vihaisesta sydämestä veisannut taisteluvirtensä säettä: "verot köyhälistön verta juo". Valta maailmassa oli silloin kun nuo sanat ensimmäisen kerran piirrettiin paperille "raharuhtinaiden, noiden röyhkeäin" - käyttääksemme vielä saman laulun sanoja - armottomissa käsissä, jotta ei ihme, jos he panivatkin verot köyhälistön kannettaviksi.

  Mutta, kysyy nokkela lukijamme, tarvitseeko nyt enää veisata samaa virttä esim. Suomessa, jossa hallitusvallan enemmistö on vuodesta 1945 lähtien ollut varmasti köyhälistön itsensä känsäisissä käsissä. Neljän vuoden aikana olisi toki ollut mahdollisuus huolehtia siitä, että porvareiden laatimat verolait olisi uusittu ja verot pantu vuorostaan juomaan raharuhtinaiden sakeaa verta. Neljässä vuodessa sen hyvin olisi ehtinyt tehdä, sillä "hetken työ tuhatvuosihin vaikuttaa", sen sanoo runoilijamme.

  Näin voi tietenkin tuumailla, mutta tosiasia on nyt kerta kaikkiaan niin, että tällä kertaa Suomessa verotus kohdistuu armottomampana kuin porvarikomennon aikana juuri vähäväkisiin ja ns. köyhälistöön. Tarkastelkaamme tilannetta esim. valtion verotuksen valaistuksessa.

  V. 1939 olivat verosta vapaat valtion verotuksessa kaikki ne, joiden veronalaiset tulot eivät kohonneet 10 000 mk:n yläpuolelle vuodessa. Tänä vuonna, siis v. 1949, on verotettavan nettotulon alin raja 50 000 a 75 000 veroluokasta riippuen. Tiedetään, että rahan arvo on vuodesta 1939 lähtien alentunut yhteen kymmenesosaan. Jos siis meillä verolainsäädännössä olisi haluttu pienituloisimmat pitää edes yhtä edullisessa asemassa kuin ennen sotia, tulisi verovapaan tulon määrän olla pyöreästi 100 000 mk. Ja jos olisi tahdottu verotus tehdä, vasemmiston määrätessä hallituksessa, ns. köyhälistölle helpommaksi kuin porvareiden hoitamassa maailmassa, olisi verovapaan tulon yläraja pitänyt nostaa hyvän joukon toiselle sadalle tuhannelle.

  Sama suhde vallitsee omaisuusverotuksen suhteen: V. 1939 alkoi omaisuusveron nostaminen 100 000 markan omaisuudesta, nyt se alkaa 500 000 markan omaisuudesta. Tässäkin kehitys on ollut takaperoinen. Verovapaan omaisuuden ylärajan pitäisi olla - jos edes vanhat suhteet olisi haluttu säilyttää - siis 1 miljoona markkaa. Puhumattakaan nyt II omaisuudenluovutusverosta, jossa verovelvollisuus on tähän mennessä kohdannut jo 80 000 markan omaisuutta.

  Näin ollen on niille, jotka nokkelan lukijamme tavoin kyselevät, tarvitseeko enää Suomessa laulaa "verot köyhälistön verta juo", kun maassa on köyhälistöllä itsellään ollut niin pitkän aikaa hallitusohjat, vastattava, että nyt vasta tuo laulu onkin paikallaan. Meillä saavat tätä nykyä maksaa veroa köyhemmät kuin v. 1939. Verovelvollisuus kohdistuu nyt laajoihin väestöpiireihin, jotka olivat tulojensa ja omaisuutensa pienuuden takia v. 1939 kokonaan vapautetut veron maksamisesta. Sillä tavalla meillä on kehitys mennyt eteenpäin.

  Tämä uusi demokratia on hoitanut asiat muutenkin niin, että työläiset ovat joutuneet verotuksessa paremminkin veronmaksajien yläpäähän. Kun Helsingin verokalenteri v:lta 1947 ilmestyi, näki muuan viitsiväinen mies sen vaivan, että laski eri ammattiryhmien keskimääräisen nettotulon tuon luettelon perusteella. Hän otti luettelosta aakkosjärjestyksessä 40 kunkin ammatin harjoittajaa, paitsi lääkäreitä, juristeja, insinöörejä ja konttoripäälliköitä 80. Puutarhurit hän otti kaikki, 23, samoin kaikki 15 räätäliä. Ja tulos eri ryhmien nettotuloista v. 1947 muodostui seuraavaksi:

  1) lääkärit 609 000 mk, 2) puutarhurit 532 000 mk, 3) insinöörit 490 000 mk, juristit 451 000 mk, 5) räätälit 423 000 mk, 6) konttoripäälliköt 415 000 mk, 7) virkamiehet, konttoristit 329 000 mk, 8) autonkuljettajat 389 000 mk, 9) työläiset 386000 mk, 10) työnjohtajat 385000 mk, 11) toimittajat 384 500 mk ja 12) opettajat 384 300 mk.

  Siinä tämä nyt on. Me havaitsemme, että opettajaparat ovat pahasti junan alla, mutta myös sen, että toimittajat, joiden kunniakas ja edesvastuullinen tehtävä on pitää kansa ajan tasalla ja hoitaa koko neljäs valtiomahti, ovat yllätykseksemme ja pahaksi mieleksemme samaten palkka-asteikon alimmalla puolapuulla. On syytä kysyä yhteiskunnalta, onko sillä jatkuvasti varaa pitää opettajansa, jollaisia me toimittajatkin tavallaan olemme, kaikkein huonoimmassa asemassa palkanmaksupäivinä.

  Me havaitsemme tuossa luettelossa myös sen erikoislaatuisen piirteen, että työläiset ovat nettotulojensa puolesta nousseet varsin korkealle ja että työnjohtajat ovat palkan osalta työläisiä huonommassa asemassa. Ennen vanhaan tuo tuollainen olisi julistettu nurinkuriseksi, mutta nyt on tunnuslauseena, että paluuta vanhaan ei ole olemassa. Meillä tehdään hartiavoimin työtä ammattikoulutuksen hyväksi juuri pätevän työnjohtaja-aineksen saamiseksi, mutta palkkausolot eivät yllytä työnjohtolinjalle antautumasta, kun tavallisena työläisenä tienaa paremmin.

  Kun näistä verotuksen seikoista nyt on jouduttu puhumaan, niin on tietenkin lähdettävä siitä, että veronmaksu on kaikkein ikävimpiä, mutta toiselta puolen kaikkein hyödyllisimpiä yhteiskunnallisia velvollisuuksia. Jokainen siitä pyrkii selviytymään mahdollisimman vähällä. Veroasioista eduskunnassakin käydään aina aivan kiivaat väittelyt. Ihanteellinen verolainsäädäntö on tietenkin - paitsi sen täydellinen olemattomuus - sellainen, jossa kirkko on pantu keskelle kylää.

  Viime aikoina on erityisesti puhuttu maatalouden korkeasta verotuksesta. Palkkatulojen saajan tavallinen väite on, että maanviljelijä ei maksa veroa todellisten tulojensa määrästä. Ja sota-aikana, jolloin maaseudulla oli `mustanpörssin` toimintaa, ei tällaisten viljelijöiden todellisia tuloja saatu verolle. Mutta nyt näyttää siltä, että maatalouden rahatulot ovat niin roimasti alentuneet eräiden maataloustuotteiden hintojen romahtaessa, että entisestään kohonneiden verojen maksaminen alkaa tuottaa erityisesti pienissä talouksissa vakavaa vaikeutta. Kun tätä asiaa käydään tutkimaan, on toivottava, että kirkko voidaan tässäkin saada keskelle kylää.

  Fredrik Suurella oli preussilaisilleen kolme lyhyttä käskyä, joita jokaisen piti ehdottomasti noudattaa, nimittäin: 1) maksa verosi, 2) älä mukise vastaan, 3) ota kiinni karanneet rekryytit. Suomessa saadaan mukista vastaan, kokonainen laitos, eduskunta, on olemassa juuri sitä varten, että vastaanmukisemisoikeus olisi turvattu. Mutta Suomessakin on maksettava verot, sellaisina kuin ne laillisesti on määrätty.