Ed. Kekkonen: Se moite, jonka herra valtiovarainministeri kohdisti suurta valiokuntaa kohtaan tulo- ja omaisuusverolain käsittelyn yhteydessä, pitää kyllä paikkansa. Suuri valiokunta jätti kyllä lakiehdotuksen epäkypsänä käsistään. Mutta on otettava huomioon, että suuren valiokunnan jaosto, jossa asia valmisteltiin, asettui hallituksen esityksen kannalle, silloinkuin oli kysymys aviopuolisoiden verottamisesta. Näin ollen ei jaostossa ollut syytä ryhtyä harkitsemaan, mitä muutoksia aviopuolisoiden erikseen verottaminen aiheuttaisi lain muihin kohtiin, koskapa valtovarainvaliokunnassakaan ei aviopuolisoiden erikseen verottamisen kannalla ollut muuta kuin pari edustajaa. Kun ed. Lehtokoski kohdisti moitteen jaostokäsittelyä vastaan, on moite näin ollen väärä ja kohtuuton. Kun asia sitten tuli jaostosta suureen valiokuntaan, sai erikseen verottamista koskeva ehdotus 11 §:n kohdalla yllättävästi yhden äänen enemmistön ja tämän perusteella lakiehdotuksen toisetkin kohdat sitten laadittiin. Mutta kun tämän suuren valiokunnan silloin omaksuman kannanoton jälkeen on asiaa tutkittu, on havaittu, että suuren valiokunnan ehdotus tältä osalta on sellainen, että se teknillisesti ei ollut moitteeton, vaan lakiin oli jäänyt pahoja aukkoja. Tämä havaitaan nimenomaan siitä, että suuressa valiokunnassa kun asiaa siellä toisen kerran käsiteltiin, oli verotusasiaintuntijain laatima uusi ehdotus, jossa varsin useaan lain pykälään esitettiin muutoksia tehtäväksi siinä tapauksessa, että suuri valiokunta pysyy aikaisemmin tekemässään päätöksessä. Kun suuri valiokunta kuitenkin asettui asian uudelleen käsitellessään varsin suurella enemmistöllä hallituksen esityksen kannalle, ei näitä muutosehdotuksia luonnollisesti voitu ottaa huomioon. Nyt kun asia on eduskunnan käsiteltävänä, ei täällä enää ole mahdollisuutta tehdä mitään muutoksia, täytyy joko hyväksyä suuren valiokunnan ja eduskunnan asiassa ennen tekemä päätös tai se kanta, jonka suuri valiokunta nyt viimeisessä istunnossa on hyväksynyt, ja sen vuoksi lakiteknillisesti näyttää ainoalta mahdollisuudelta hyväksyä suuren valiokunnan viimeksi ottama kanta. Jos nimittäin palataan suuren valiokunnan aikaisemmin tekemään päätökseen, silloin joudutaan sellaisiin ristiriitaisuuksiin, että saattaa olla kyseenalaista, voiko tätä lakia esittää vahvistettavaksi.