Joulua vahtituvassa

Kajaanin Lehti 147/29.12.1919

Joulupäivä alkaa kallistua kohti iltaansa. Se on ollut kirkas ja kuulas, ilma on ollut reipas, ei liian pakkanen eikä veltostavan leuto, vallan parahultainen jouluilma. Nyt alkaa se hämärtyä ja kaupungeissa sytytetään valot.

Lähellä Helsinkiä, Seurasaaren liepeillä on vahtitupa, pieni ja epäsiistihkö, kooltaan 5 x 4 x 2, johon olen joutunut jouluani viettämään. Paikka ei ole vallan viehättävä, olosuhteet eivät ole niin edulliset, ettei voisi toivoa saavansa paremmin varustetussa talossa jouluaikansa kuluttavan.

Keskellä huonetta on kamiini, joka levittää huoneeseen tukahduttavan kuumuuden. Miehet repivät nukkuessaan liikoja vaatteita päältään, kuumuus on sietämätön.

Avaan oven ja jään portaalle katselemaan valkopeitteistä metsää. Vasemmalla kohoa-       vat korkeat kalliot, oikealla kulkee tie, jota myöten pitkin päivää on ollut mitä vilkkain     liike. Tuossa ajaa automobiililla herrasväki, tuossa kulkevat nuoret jalan; jotkut ratsasta-      vat ja vetävät suksilla liukuvaa neitosta perässään ja kaikkien kasvoilla loistaa suloinen jouluilo.

Ja minä! Täällä, tukahduttavan kuumassa pöksässä, hien hajussa, saan viettää jouluni, vuoden suurimman juhlan. - Mitä? Eikö mieli nouse kapinalliseksi moisesta? - Ei sentään isosti, jonkunhan täällä olisi ollut täytynyt kuitenkin, se vain surullisinta, että tuo kaikki lankesi minun nieltäväksi.

Seison ovella ja kuuntelen. Kaukaa edessäni kuuluu kohina kuin etäisen kosken pauhu, humina kuin tuulten korkeassa hongikossa. Siellä kohisee pääkaupunki, siellä sykkäilee Suomen pää. On kuin kuuluisi sen valtimon iskut tänne asti. Ei koskaan se saa rauhaa. Kuin koski, se väsymättä kohisee, öin hiljemmin, vaimeammin kiihtyen päivällä. Ei joulunakaan se levähdä, suurkaupungilla ei ole aikaa ajatella joulua. Se kohisee vain. - Eikö tee mieli sinne, pois pahalta tuoksuvasta vahtituvasta? - Eipä niinkään. Onnellinen ken ei konsaan suurkaupunkiin tutustu.

Vilu tahtoo puistattaa. Kirkkaasti alkavat kirkonkellot soida kaupungissa, ilmoittaen jouluillan olevan käsissä. Ne soittavat sen vahtimiehillekin: vapahtaja on syntynyt.

Vedän oven kiinni ja astun tupaan. Siellä on pimeää. Koetan sytyttää öljylampun valaisemaan, mutta se on epäkunnossa, valoa ei saa mitenkään. Päreellä koetetaan tuhrata mikäli tarve valoisaa vaatii.

Joulu, valon ja valkeuden juhla pimeässä vahtikämpässä!

-nen.