Sotilasmenoja tuntuvasti vähennettävä.

Maamme sosialistit, ovatpa ne olleet sitten parlamenttarismin kannalla olevia oikeistolaisia tai kommunismia suosivia vasemmistolaisia, ovat aina siitä lähtien kun Suomi oli pakotettu itsenäisyyden saavutettuaan ottamaan päälleen m.m. sotilasrasituksen, koettaneet kaikin keinoin kaataa maan puolustuslaitosta ja siihen läheisesti liittyvää suojeluskuntajärjestöä.

Tämä heidän puolustustarpeen väheksyminen johtunee kai siitä, että he, periaatteessa ollen anti militaristeja, ovat pakotetut oman ohjelmansa mukaan toimimaan, mutta syynä tähän erikoisen kiihkeästi ja huomattavalla antaumuksella ajamaansa puolustuslaitoksen kaatamiseen, on ollut myös vallassaolevien porvaripuolueiden sallimat kohtuuden yli menevät sotilasmenot. Erikoisesti tulee tämän johtopäätöksen tehneeksi silmätessään nykyisen oikeistovärisen hallituksen eduskunnalle jättämää tulevan vuoden budjettiehdotusta.

Sen mukaanhan nousevat sotamenot noin 23 % kaikista valtion menoista ja kun tähän ryhmään lisätään itärajan turvaamiseksi ehdotettu 24 miljoonaa, yleisen järjestyksen palauttamiseen 30 miljoonaa, niin kohoaa sotamenojen prosenttimäärä 25 prosenttiin. Tämä saavutus ei voi olla herättämättä erikoista huomiota. Monessa nimenomaan sotilasvaltioksi kutsutussa valtakunnassa ei sotilasmenot kohoa näin korkealle. Mainitaksemme vain muutamia numeroita päättyy Englannissa, maassa, jota tätä nykyä voi hyvällä syyllä kutsua sotilasvaltioksi, tulevan vuoden bujettiehdotukseen kuuluva sotamenojen loppusumma noin 20 prosenttiin koko menoista. Siis Englannissakin ollaan enemmän rauhan kannalla kuin juuri ainoan sotansa jälkeen miekkansa tuppeen pistäneessä Suomessa.

Ruotsissa, naapurimaassamme Pohjanlahden tuolla puolen, jossa juuri tätä nykyä katsellaan erikoisen halukkaasti Ahvenanmaata, kohoavat sotilasmenot 18,5 prosenttiin ja sen naapurimaassa Norjassa on sotamenojen ehdotus vain 13,6 prosenttia.

Nämä muutamat numerot ovat omiaan osottamaan, että ollaan kehittymässä liiaksi militarismin kannalle. Tätä emme sano suinkaan siinä mielessä, että puolustuslaitos yleensä olisi hävitettävä, vaan tarkotamme sitä tosiseikkaa, että tulevan vuoden budjetissa on annettu ehdottomasti liian keskeinen sija juuri sotilasmenoille. Vertauksen vuoksi mainittakoon, että maan kirkollis- ja opetustoimeen, sivistys- ja sivistyttämistyöhön kannattaa meillä uhrata vain 5,7 prosenttia ja yhteiskunnallisten uudistusten toteuttamiseen, sosiaalipoliittisiin tarkotuksiin vain 1,5 prosenttia. Ruotsissa on edellisen pääluokan menot 12,5 prosenttia koko menoista ja Tanskassa 20,9 prosenttia ja jälkimäisen pääluokan menot Ruotsissa 9,7 prosenttia. Kun näiden lukujen perusteena katsoo meidän sotilasmenojamme, jotka yllättävällä suuruudellaan pakottavat erittäin ahtaassa taloudellisessa asemassa olevan valtion syrjäyttämään sivistyksellisen ja yhteiskunnallisen toiminnan, niin joutuu pakostakin ajattelemaan, etteikö voisi sotilasmenoja supistaa jokseenkin huomattavalla erällä.

Tosin on asiassa enemmän kuin yksi puoli puhumassa ehdotuksen suuruuden puolesta. Tosihan kyllä on, että kun nyt nuori valtio saa itsenäisyytensä ja sen mukanaan tuoman vastuun, ei armeijaa ja varsinkin sotalaitoksen teknillisiä apuneuvoja tyhjästä tehdä. Perustus on laskettava ja välttämättömimmät pohjaustyöt tehtävä, ennenkuin menot saavuttavat säännöllisen ja normaalin asteen. Suomella on nyt käsillä nämä perustyöt ja ne vaativat uhrauksia.

Tätä vastaan tulee huomauttaa, että armeijamme sai aseistuksensa ja suurimman osan teknillisiä apuneuvojaan venäläisiltä. Heidän jättämät varusteensa ja varastonsa ovat olleet antamassa hyvää pohjaa itsenäisen maamme sotaväelle. Venäläisten rakentamat linnoitukset ja puolustuslinjat ovat jotakuinkin hyvin pysyneet kunnossa ja niiden enentämistä on katsottava turhaksi.

Me olemme tehneet rauhan ainoan vihollisemme Venäjän kanssa. Rauha on sitova, hallitsipa siellä minkäväriset tahansa, punaisista mustiin.

Lisäksi me rauhan teossa olemme olleet valmiit hävittämään erinäiset tärkeät linnoituksemme Pietarin suunnalla ja olemme luopuneet muutamista sotilaallisista eduistamme. Miten on mahdollista, että tämä sama hallitus, joka toisella kädellään on valmis repimään alas entisiä puolustusvarustuksia, toisella kädellään niitä erikoisella innolla ryhtyy kuntoon saattamaan ja sotalaitosta kehittämään entistään taistelukuntoisemmaksi, sälyttämällä kansan harteille painavan verotaakan ja supistamalla tärkeät sivistykselliset menot mahdollisimman pieniksi.

Aina niiltä ajoilta saakka, jolloin asevelvollisuus-aika hyväksyttiin eduskunnassa yhdeksi vuodeksi, on maan sanomalehdissä näkynyt korkeamman sotilasjohdon taholta tulleita sisunpurkauksia kuinka muka palvelusajan lyhentäminen on aiheuttanut erikoisen suurta haittaa maan sotalaitokselle. Kapitulantteja pitää palkata aliupseereiksi ja erikoisjoukkoihin on palkattava pian sotilaatkin. Kaikella tällä tahdotaan kai saada aikaan, että yleinen mielipide tässä suhteessa muuttuisi heille suosiollisemmaksi. Mutta kun se ei ole tehonnut ja asevelvollisuusaika pysyy vuotena, koettavat sotapäällikkömme nyt erittäin suurilla määrärahoilla saada puolustuslaitoksen haluamaansa kuntoon.

Kuta parempi puolustuslaitos, sen parempi meille, mutta siihen on päästävä vähillä varoilla. On päästävä vähemmillä kuin mitä nyt on ehdotettu. Enemmän huomiota säästäväisyyteen on kiinnitettävä, sillä - mikäli olemme kuulleet ja tiedämme - voisi säästäväisyys valtion tavarain ja ruokavarojen hoidossa olla huolellisempikin.

Paljon kannattavampaa kuin sotaväen ylläpito olisi luonnollisesti suojeluskuntien avustaminen. Sehän satatuhat-lukuisena järjestönä on turvallisuutemme horjumaton puolustaja. Mutta yksin se ei ole riittävä, vakinainen sotaväki on tarpeen ja sille on tarpeellinen määräraha myönnettävä, mutta vain tarpeellinen. Yli 550 miljoonan menoerä on sille kohtuuttoman suuri. Ja suojeluskuntienkin toiminta tulisi perustaa kokonaan uudelle pohjalle, enemmän kohti vapaaehtoisuutta ja kauemmas pois liiallisesta virkakunnasta. Senmukaisesti voisi valtioapua antaa vallan tarvittavan määrän.