Kekkosen oikaisu juorujen johdosta.

Vuosien mittaan ovat minusta levitetyt jutut ja huhut olleet ehtymättömät. Milloin mustasukkainen mies on ampunut minua tai lyönyt puukolla vatsaan. Milloin olen ollut mukana tappelussa, joka on johtanut toisen osapuolen itsemurhaan. Milloin olen virkatoimesta ottanut kymmenien miljoonien markkojen lahjukset. Milloin tunnetun henkilön kuolema on aiheutunut kallonmurtumasta, jonka olen hänelle tuottanut, eräitä mainitakseni. En ole katsonut tarpeelliseksi kumota tällaisia tuulesta temmattuja täysin perusteettomia juoruja. Nyt on tiedetty kertoa, että jokin aika sitten olen ottanut osaa veriseen tappeluun loistohotellissa. En ole ollut mukana missään tappelussa, en hotellissa enkä muualla, mutta tälläkään kertaa en ole tähän mennessä pitänyt tarpeellisena puuttua keskusteluun, koska hyvin tiedän, että pahansuopa huhu on kuin satapäinen käärme: jos siltä katkaisee yhden pään, kasvaa kymmenen tilalle. Kun huhujen levittäminen - ei vain minun osaltani - näyttää nyt synnyttäneen maassa jonkinlaista noitavainopsykoosia, olen pitänyt tarpeellisena lyhyesti esittää kannanottoni. Tämän jälkeen en puutu asiaan.