Puhe sotakorvaustoimitusten päättäjäisjuhlassa Messuhallissa 23.9.1952

Korkeasti kunnioitettu Herra Tasavallan Presidentti.

Kunnioitetut neuvostoliittolaiset vieraamme ja muut ulkovaltojen edustajat.

Hyvät naiset ja herrat.

Kun Suomen hallitus on sotakorvauskauden päättymisen yhteydessä järjestänyt tämän juhlatilaisuuden, emme ole tehneet sitä omahyväisesti korostaaksemme suorituksen arvoa, vaan esittääksemme valtiovallan vilpittömän kiitoksen siitä maalle tärkeästä työstä, jonka sotakorvauksista vastanneet ja niihin osallistuneet ovat tehneet. Samalla pyydämme valtiovallan nimissä esittää SNTL:n hallitukselle kiitoksemme niistä suuriarvoisista helpotuksista, joita vuosien mittaan olemme saaneet sotakorvausvelvollisuudessamme sekä erikseen kiitokset sotakorvaustoimitusten valvonnassa ja vastaanotossa toimineille Neuvostoliiton edustajille hyvästä yhteistyöstä.

Mutta ehkäpä vielä tärkeämpää kuin se, mitä olen edellä esittänyt, on juhlaamme liittyvä kolmas tarkoitus: luoda katsaus talouselämämme tulevaisuuteen ja tarkastella sitä niiden näköalojen valossa, joita tarjoavat sotakorvausvelvollisuuden loppuminen ja sotakorvausteollisuuden vapautuminen siitä tehtävästä, johon se on ollut sidottu ja jota varten se suurelta osalta on suorastaan rakennettu.

Jo varsin aikaisessa vaiheessa ennen kuin sotakorvauksien loppuminen oli läheisessä näköpiirissä, ryhdyttiin Suomessa harkitsemaan, mihin sotakorvausteollisuutta sen jälkeen voitaisiin käyttää. Metalliteollisuutemme oli sotakorvaustoimituksia varten laajentunut niin paljon, että oman maan tarve ei niille tulisi riittämään. Jollei uusia markkinoita kyettäisi saamaan, olisi edessä ollut suuria pääomia vaatineiden tehdaslaitosten kylmilleen jättäminen ja kymmentuhantisen taitavan ammattityöväestön siirtäminen muihin tehtäviin. Kysymys askarrutti ei vain teollisuutta ja talouselämämme johtomiehiä, vaan myöskin sotakorvausteollisuuden suurta työntekijäkuntaa. Meillä oli kyllä tiedossa Neuvostoliiton taholta annettu ilmoitus siitä, että Neuvostoliiton markkinat olisivat avoimet teollisuudellemme sotakorvaussuoritusten jälkeen, mutta asiasta ei ollut ehditty sopia. Kun keväällä 1950 suoritettiin neuvotteluja Moskovassa vuoden 1950 kauppasopimuksesta, Neuvostoliiton taholta esitettiin, että ajankohta olisi sopiva pitempiaikaisen sopimuksen solmimiselle. Tämä toi toivotun ratkaisun sotakorvauksia varten rakennetun teollisuuden jatkuvalle käynnissäpitämiselle ja työllisyysprobleemalle koko metalliteollisuutemme piirissä. Kesäkuun 13 päivänä 1950 Moskovassa solmittu viisivuotissopimus oli laadittu sitä silmälläpitäen, että metalliteollisuutemme sitä mukaa, kun se vapautuisi sotakorvaustoimituksista, voisi asteittain enenevässä määrin sijoittaa tuotteitaan Neuvostoliiton markkinoille. Tämä sopimus on nyt ollut voimassa puoliväliin kolmatta vuotta. Voimme todeta, että Suomi on tämän sopimuksen puitteissa myynyt vv. 1951-52 Neuvostoliittoon metalliteollisuuden tuotteita 14 mrd. markan arvosta, mistä lähes 90 % tuotteita, joita on sisältynyt myös sotakorvaustoimituksiin. Sotakorvauksiin kuului myös metsäteollisuuden tuotteita. Viisivuotissopimuksen pohjalla olemme vv. 1951-52 Neuvostoliittoon myyneet sahatavaraa, kartonkia, puutaloja, paperia sekä paperi- ja kartonkijalosteita yhteensä 23 mrd. markan arvosta, joten myös näille tuotteille on Neuvostoliitossa avautunut huomattavat markkinat.

Viisivuotissopimus sellaisena kuin se keväällä 1950 allekirjoitettiin, käsitettiin vain minimiohjelmaksi maittemme välisessä kauppavaihdossa ja molemmin puolin esitettiin se toivomus, että kauppaa voitaisiin lisätä. Niin onkin tapahtunut. Suurella tyydytyksellä on tässä suhteessa aihetta mainita, että tänä syksynä Moskovassa käytyjen kauppaneuvottelujen tuloksena on tänään Helsingissä allekirjoitettu erittäin tärkeä lisäsopimus, joka merkitsee runsaasti 4 miljardiin markkaan nousevaa vientiä Neuvostoliittoon v. 1952 ja vastavuoroisesti tuontia sieltä. Ajankohtana, jolloin yleiset vientisuhdanteet ovat varsin heikot, otetaan tämä lisäsopimus meillä vastaan erityisellä mielihyvällä, varsinkin kun myös muita kuin metalliteollisuuden tuotteita käsittävää vientiämme vastaan Neuvostoliitosta saamme välttämättömyystavaroita, joita valuutan puuttumisen vuoksi emme muualta helposti voisi saada. Kun tähän lisäämme, että äskettäin on allekirjoitettu suomalais-kiinalainen kauppasopimus, joka läheisesti liittyy pyrkimyksiimme laajentaa vientirintamaamme, voimme olla varsin tyytyväisiä näihin saavutuksiin. Juuri päättyneet neuvottelut Moskovassa olivat myös sikäli suurimerkityksiset, että niissä voitiin sopia jo eräistä tärkeistä lisäyksistä viisivuotiskauden jäljellä olevien vuosien toimituksiin. Pyrkimys kauppavaihdon laajentamiseen on täten saanut käytännöllisiä toteuttamismuotoja, ja Suomen taholta ollaan luonnollisesti valmiit vastaisuudessakin lisäämään kaupankäyntiämme niin paljon kuin kapasiteettimme, jota toivomme raaka-ainepohjan laajentamisella voivamme kohottaa, suinkin edellyttää. Tuotantokoneistomme käynnissäpitäminen ja työllisyyden turvaaminen voidaan siten parhaiten turvata.

Kun sellainen suuri tehtävä, mitä sotakorvaus on merkinnyt, on lopullisesti toteutettu, näyttää tapahtuma antaneen eräillä tahoilla aiheen laatia horoskooppeja siitä, mitä tämä tulee merkitsemään Suomen politiikkaan. Lienee syytä sanoa, että sellainen ulkonainen tapahtuma kuin sotakorvauksen päättyminen ei tietenkään vaikuta millään tavalla Suomen omaksumaan ulkopolitiikkaan. Maamme elinedut vaativat - se on kansamme yleinen, vakiintunut mielipide - Suomen ja Neuvostoliiton välisen ystävyyspolitiikan tinkimätöntä noudattamista niiden suuntaviivojen mukaan, jotka sisältyvät maittemme väliseen rauhansopimukseen, ystävyys- ja avunantosopimukseen sekä viisivuotiseen kauppasopimukseen. Kun me tämän toteamme, meidän on mieluisaa palauttaa muistiimme, mitä generalissimus Stalin lausui puheessaan 7.4.1948 Suomen ja Neuvostoliiton välisestä ystävyys- ja avunantosopimuksesta. Se on solmittu molempien osapuolten täydellisen tasa-arvoisuuden perustalle, lausui hän, ja esitti käsityksenään, että tämän sopimuksen tarkoituksena on aikaansaada suuri käänne luottamukseen ja ystävyyteen kansojemme kesken sekä luoda uusi pohja kansojemme välisille suhteille. Kuluneet vuodet ovat osoituksena siitä, että tämä käsitys on ollut oikea. Suomi on omalta osaltaan pyrkinyt ja pyrkii toimimaan sopimustemme mukaisessa hengessä yhteisymmärrystä ja yhteistyötä kehittäen.

Me emme ota sotakorvauksemme loppuunsaattamista minään erityisenä sankaritekona. Se on tosin ollut vaativa voimanponnistus, mutta meidän kannaltamme luonnollinen asia, koska rauhan aikaansaamiseksi siihen olimme sitoutuneet. Me olemme tyytyväisiä, että tehtävä on nyt suoritettu, mutta olen varma siitä, että myös Neuvostoliitossa nähdään mielihyvin sotakorvausten päättyminen. Näiden kahden naapurimaan suhteet, se on vakaumukseni, vain paranevat, kun sodan ajoilta periytyneet taloudelliset velvoitukset saadaan onnellisesti loppumaan ja koko huomio voidaan sen jälkeen kohdistaa niiden rakentavien tekijöiden vahvistamiseen, joitten pohjalle maittemme välinen hyvä, yhä lujittuva yhteistyö perustuu. Me näemme Teidän saapumisessa maahamme, ministeri Kumykin, - me panemme sille erittäin suuren arvon - todistuksena siitä, että Neuvostoliitto antaa arvon Suomen vilpittömälle tahdolle ylläpitää ja kehittää luottamuksellisia suhteita Neuvostoliittoon.

Hyvät kansalaiset.

Vuoden kaikki päivät ovat sopivia kansojen välisen rauhallisen yhteistyön merkityksen korostamiseen. Mutta erityisen sopiva päivä tähän tarjoutuu silloin, kun tietty sodan aiheuttama jälkiselvitys on päättynyt ja entiset riitaveljet vapaina ja tasavertaisina ryhtyvät rakentamaan tulevaisuutta normaalille perustalle. Suomen ja Neuvostoliiton välinen politiikka vastaa kansojen sydämissä asuvaa palavaa toivoa silloin kun se turvaa rauhan, joka on kansojen hyvinvoinnin ja onnellisen elämän perusedellytys.