Kirjoitus Myyntimiehet-lehdelle lokakuussa 1952

Eräitä näkökohtia Pohjois-Suomen talouselämän kehittämisestä

Se verraten laajoihin kansalaispiireihin iskeytynyt käsitys, ettei maamme pohjoisen osan talouselämää ole mahdollista saada elinkelpoiseksi eikä siellä sen vuoksi voida tarjota kansalaisille kunnollista toimeentuloa, perustuu eräisiin piintyneisiin harha-ajatuksiin, joiden perusteettomuutta ei ole aikaisempina aikoina vaivauduttu pätevästi todistamaan. Tämän vuoksi on Pohjois-Suomea näihin asti sovinnaisesti pidetty eräänlaisena takasuomalaisena siirtomaa-alueena, jonka kustannuksella kevytmielisimmät ovat jopa laskeneet leikkiä vihjaillen, että halvemmaksi tulisi siirtää pohjolan asukkaat Uudellemaalle ja elättää heidät siellä valtion varoin.

Onneksi nämä karmean leikkisät kuvitelmat ovat viime aikoina saaneet pahoja kolauksia, kun on vakavasti alettu keskustella siitä, että etelän asukkaiden tällaiset ajatukset Pohjois-Suomesta taitavatkin olla aiheettomia. Kiistattomien tutkimusten avulla on voitu todeta, että luonto on Pohjois-Suomelle antanut voimavaroja, joiden käyttämättä jättäminen olisi suuri kansallinen laiminlyönti. Pohjolan koskivoimat ovat jo tulleet koko maalle välttämättömiksi, ja kun on esitetty hämmentyneitä varoituksia laajentuvan puunjalostusteollisuutemme käyttämien metsävarojen mahdollisesta ehtymisestä, katseet ovat kohdistuneet Pohjois-Suomen mittaamattomiin korpiin.

Näin on herännyt kysymys, mikä on syynä siihen, ettei pohjolan käyttämättömiä luonnonvaroja ole tähän mennessä vedetty hyödyttämään maan talouselämää. Mihinkään ei ole päästy siitä, että eräänä painavana selityksenä on ollut sen elinkeinopolitiikan yksipuolisuus, jota valtiovalta on maassamme tälle vuosikymmenelle saakka harjoittanut. Kaiken elinkelpoisen taloudellisen toiminnan edellytys ovat käyttökelpoiset liikenneyhteydet. Tervaveneitten ajan mentyä auttamattomasti ohitse ei ole katsottu olevan tai ei ole haluttu käyttää riittävästi pääomia sellaisten liikennereittien rakentamiseen, joita nykyaikaiset kuljetusvälineet edellyttävät, jotta kuljetuskustannukset voitaisiin painaa mahdollisimman alhaisiksi ja täten turvata tämän alueen yritysten kilpailukyky maan ja maailman markkinoilla.

Pohjois-Suomen maantie- ja rautatieverkoston tehokas parantaminen on ensimmäinen kysymys, joka on ratkaistava, kun käydään tositarkoituksella luomaan edellytyksiä maan pohjoisen osan elinkeinoelämän monipuolistamiselle. Kun valtiovallan taholta Pohjois-Suomen asiaan on nyt tarmolla tartuttu, onkin tästä aloitettu. Entisten liikennereittien parantamistöitä ja uusien rakentamishankkeita on nyt pantu lukuisasti käyntiin mm. sen miljardin markan avulla, jonka eduskunta viime keväänä hallituksen käytettäväksi myönsi.

Tämän ohella nousee eteemme kysymys, millaisia uusia tuotantolaitoksia Pohjois-Suomeen on tarkoituksenmukaisinta rakentaa ja mistä saadaan niihin tarvittavat pääomat. Voimalaitosten rakentamista Pohjois-Suomeen, jonne niitä suuremmassa mitassa enää on mahdollista rakentaa, ei kukaan vähääkään kauaskatseisempi kansalainen enää vastusta. Yleisesti tajutaan myös, että voimalaitosten rakentamisen rahoituskysymys on jäävä valtaosaltaan valtiovallan vastuulle.

Mutta paikallisen väestön kannalta on tärkeää, että myös muunlaisia yrityksiä perustetaan Pohjois-Suomeen, yrityksiä, jotka kykenevät antamaan jatkuvaa työtä tämän alueen väestölle, jota taloudelliset lamakaudet ovat aina kovimmin koetelleet. Metsää on runsaasti. Luonnollista on, että pääasiassa on tarkoituksenmukaista perustaa yrityksiä, jotka käyttävät raaka-aineenaan puuta. Parhaillaan onkin käynnissä neuvottelut uuden selluloosatehtaan perustamisesta Pohjois-Suomeen sekä siitä, millä tavoin yksityiset, valtio ja ehkä kunnatkin tähän yritykseen osallistuisivat.

Kun tällä edellä hahmoitellulla linjalla edetään riittävän pitkälle, on varmaa, että puunjalostusteollisuuden rinnalle syntyy Pohjois-Suomeen myös muun alan yrityksiä, toivottavasti myös pienteollisuutta, jota tietenkin tarvitaan täydennykseksi, jotta seudun talouselämä voisi olla kukoistava eikä kärsisi liiasta yksipuolisuudesta.

Vaikka nyt onkin etupäässä kysymys teollisuuden viemisestä Pohjois-Suomeen, selvää on, että maataloutta siellä jatkuvasti myös tarvitaan. Se on joka tapauksessa oleva peruselinkeino, jonka on turvattava - ja joka edelleen kehitettynä kyllä sen voikin tehdä - elintarvikkeiden saanti väestölle. Pohjois-Suomen maatalouden edelleenkehittämiselle on myös omistettava huomiota, sillä ilmeisesti ei vielä ole tehty kaikkea mikä voitaisiin tehdä, jotta Pohjois-Suomen maatalous ja sen sivuelinkeinot olisivat todella tämän seudun luontaisiin edellytyksiin sopivat. Ei varmaan, esimerkin mainitakseni, ole tarkoituksenmukaista yrittää jatkuvasti viljellä sellaisia kasveja, joitten menestymisen hallanvaara vuosi vuodelta tekee kyseenalaiseksi tai suorastaan mahdottomaksi, joten alinomaa joudutaan tämän vuoksi vetoamaan valtion apuun.

Viimeksi kuluneet vaikeat taloudelliset ajat ovat jälleen kerran vakuuttavasti todistaneet, että kansassamme piilee suursaavutuksia aikaansaavaa elinvoimaisuutta. Meillä on perusteltua syytä lähteä siitä, että maamme talouselämä tulee edessä olevina aikoina jatkuvasti kehittymään, ja väestön lisääntyessä sen laajentaminen ja monipuolistaminen käy suorastaan välttämättömäksi, mikäli haluamme kansallemme turvata nousevan elintason. Siksi on taloudellisen toiminnan hyödylliseen piiriin vedettävä kaikki ne voimavarat, joita maallamme luontaisesti on. Tätä taustaa vasten ei kysymys Pohjois-Suomen elinkeinoelämän kehittämisestä ole vain tämän alueen asukkaille tärkeä asia, vaan sen tyydyttävä ratkaiseminen on koko valtakunnan väestön kohoavan elintason ehdoton edellytys.

Urho Kekkonen