Kaksi merkkipäivää.

Olemme äskettäin viettäneet kahta suurta merkkipäivää, Eestin itsenäisyyden 10:nettä vuosipäivää ja kautta koko maan yleisenä heimopäivänä juhlittua Kalevala-päivää. Nämä kaksi päivää, joihin voi sisällyttää huomattavassa, voipa sanoa miltei ratkaisevassa määrässä Suomen kansalle ja koko suomalaiselle heimolle tärkeitä tulevaisuudenkysymyksiä, ovat omiaan johtamaan ennen kaikkea nykypolven ylioppilaiden mieliä niiden suuntaviivojen tarkkailuun, jotka juontavat juurensa näistä äsken vietetyistä juhlista.

Eestin itsenäisyyden 10-vuotisjuhla on ollut koko Suomen heimon juhla, sillä Eestin itsenäisyys on ollut ja on ensiluokkainen saavutus koko Suomen suvulle. Se on valtiollinen saavutus, joka mitä suurimmassa määrässä on luja tuki myös meidän omalle asemallemme. Ajatellaksemme itsenäisen Eestin merkitystä Suomelle ei meidän tarvitse muuta kuin vain ajatella, minkälainen olisi Suomen valtiollinen asema, jos Suomenlahden eteläranta kuuluisi Venäjälle. Ilman muuta on selvä, että Venäjä silloin sotilaallisessa suhteessa olisi tilanteen herra ja että Suomen sotilaallinen ja poliittinen turvallisuus olisi kymmentä vertaa uhatumpi kuin nyt. Tämä on sellainen reaalinen valtiollinen intressi, jonka pitäisi mitä kiinteimmällä tavalla yhdistää Suomi Eestiin. On kuitenkin enemmän kuin merkillistä, että Suomessa ei monissa piireissä haluta tätä tunnustaa, vaan ummistetaan sille joko tarkoituksellisesti tai tiedottomasti silmät.

Suomalaiset, jotka ovat tottuneet kulkemaan ruotsalaisten traditioitten mukaan, ovat ruotsikkojen ja mietosuomalaisten aloitteesta ja johdolla kääntäneet liian suuressa määrin katseensa Skandinaviaan päin, hakien Suomen ja Ruotsin kulttuurisiteiden johdosta ja niiden perustalla valtiollista yhteistoimintaa Ruotsin kanssa. Tähän yhteistyöhön sellaisena kuin sillä olisi voinut todellista merkitystä olla ei Ruotsi, kuten tunnettua, suostunut, vaan päinvastoin on osoittanut sekä teoin että sanoin, että se ei halua tehdä mitään Suomen etujen hyväksi ulkopoliittisessa suhteessa. Näinollen se perusta, jolla ruotsikot ja mietosuomalaiset ovat laskeneet Suomen ja Ruotsin välisen valtiollisen työn tapahtuvaksi, kulttuurisiteet, ei ole osoittautunut kestäväksi. Kulttuurisuhteet eivät olekaan politiikassa määrääviä, ne yksinään, ellei muuta ole olemassa, eivät kestä silloin, kun on kysymyksessä *valtiolliset intressit*. Ainoastaan siinä tapauksessa, että kahden tai useamman valtion välillä on olemassa tietoinen, molemmin puolin tunnustettu etujen yhteisyys, voi syntyä kestävä poliittinen yhteistyö niiden välillä. Voidaan sanoa, että Suomen ja Ruotsin välillä on se tärkeä ja myös kieltämätön etujen yhteisyys, että itsenäinen Suomi on Ruotsin turva ja että siitä syystä Ruotsille on tärkeä tehdä voitavansa Suomen aseman hyväksi ja että Suomi näinollen voi odottaa tämän olotilan edellyttämää toimintaa Ruotsin puolelta. Mutta kun tätä on turhaan saatu odottaa ja vieläpä  on saatu kokea se, kuinka Ruotsin sekä yleinen mielipide että valtiolliset puolueet ovat tukahduttaneet kaikki Suomea kohtaan ulkopoliittiset aktiiviset harrastukset, niin ei voida katsoa olevan olemassa edellä puhuttua tietoista, tunnustettua etujen yhteisyyttä Suomen ja Ruotsin välillä. Ruotsin puolelta kyllä tunnustetaan molempien maiden välillä olevat kulttuurisiteet, mutta, oikein kyllä, ei haluta niistä tehdä poliittisia johtopäätöksiä.

Jos Suomi haluaa harjoittaa ulkopolitiikkaa, joka perustuu realiteetteihin, etujen yhteisyyteen muiden valtojen kanssa, on se joka tapauksessa oleva sidottu silloin Eestiin, niinkuin alusta osoitimme. Eestin itsenäisyyden äsken vietetty 10-vuotisjuhla olkoon sekin muistutuksena tästä ajatuksesta.

Lausuimme äskettäin, että kulttuurisiteet Suomen ja Ruotsin välillä eivät ole voineet, varsinaisten poliittisten intressien puutteessa, muodostaa perustaa valtiolliselle yhteistoiminnalle näiden maiden välillä. Suomen ja Eestin suhteisiin nähden on asianlaita jossain määrin kääntäen verrannollinen. Suomea ja Eestiä yhdistävät toisiinsa valtiolliset, nimenomaan ulkopoliittiset edut. Mutta lujittaa tällä pohjalla näiden maiden välisiä kulttuurisuhteita, on tehtävä, joka täydentää poliittista lähentymistä. Äsken vietetty Kalevala-päivä, heimopäivä, antakoon meidän osaltaan nähdä niitä tehtäviä, jotka tällä alalla odottavat täyttämistä, tehtäviä, joiden suorittaminen on johtava päämääräämme Esthofennian luomiseen.