Suomi-Ranska maaottelu Helsingissä Elokuun 26-27 p:nä 1933

Suomen tasavallan syntyhistoriassa on Ranskalla erikoinen osuus. Ranska oli näet ensimmäinen ulkovalta, joka tunnusti Suomen itsenäisyyden tammikuun 4 päivänä 1918, kuukausi sen jälkeen kun Suomen eduskunta oli tehnyt riippumattomuuspäätöksen. Ja Ranska teki tämän ehdoitta, vieläpä kehoittaen muitakin liittoutuneita valtioita tekemään samoin. Siitä lähtien Suomen kansa on pitänyt Ranskaa sitäkin suuremmalla syyllä maamme todellisena ystävänä.

Suomen kansainvälisissä urheilusuhteissa Ranskalla on myöskin erikoisasema. Kohta kun eri maiden väliset urheiluyhteydet maailmansodan jälkeen alkoivat solmiutua, Ranska oli se maa, jonka kanssa Suomi teki ensimmäisen maaottelusopimuksensa, minkä perusteella vuonna 1922 Parisissa suoritettiin Suomen ensimmäinen yleisurheilumaaottelu. Tämän jälkeen Suomi on käynyt maaotteluita muidenkin maiden kanssa, mutta Ranska on edelleen näissä etusijalla jo ottelujen lukumäärässäkin. Nyt suoritettava Suomi-Ranska maaottelu on järjestyksessä viides, mihin määrään emme yhdenkään toisen maan kanssa ole ehtineet.

Ranskalainen urheilu on meille suomalaisille ollut läheisempi kuin mihin maidemme välimatkan etäisyys saattaisi antaa aihetta. Suomen urheilun suuri herääminen alkoi Hannes Kolehmaisen olympialaisvoitoista vuonna 1912. Jo näiden voittojen yhteydessä Ranskan urheilu Hanneksen ritarillisen vastustajan Jean Bouinin kauniiden ja unohtumattomien urheilutekojen muodossa tuli meillä Suomessa tunnetuksi ja kunnioitetuksi.

Suomi-Ranska maaotteluja on aina kaunistanut rehti, kaikista hankauksista vapaa urheiluystävyys. Äärimmäisen tasaväkisenkään ottelun aikana ei ole unohdettu, että maaottelu on ystävyysottelu.

Suomi-Ranska maaottelut tulevat vastaisuudessakin säilymään, olen varma siitä, kahden urheilukansan parhaiden poikien peräänantamattoman lujina ja miehekkäinä, mutta myöskin riidattomina taisteluina tuloksista ja voitoista.

Koko suomalainen urheiluyleisö lausuu Ranskan urheilijat tervetulleiksi Suomeen ja Suomen Urheiluliitto, jolle Suomi-Ranska maaottelut ovat aina tuottaneet vilpitöntä mielihyvää, yhtyy sydämellisesti näihin tervetulotoivotuksiin. Urheiluliitto toivottaa tervetulleiksi myöskin Ranskan joukkueen johtajat, erikoisesti joukkueen ylijohtajan herra Meiersin, jonka liikuttavasta myötätunnosta Suomea kohtaan olemme saaneet monta kaunista todistusta.

Helsingissä, elokuun 26 päivänä 1933.

Urho Kekkonen