Kansanedustaja Rafael Paasio          29/4 1965

Turku

Hyvä Veli,

  Luin eilispäivän SS:sta lehdessäsi äskettäin julkaistusta artikkelista "Hiekkalaatikkoleikki". Siinä kirjoitat mm.:

    "Yleisesti ajatellen tarvitsisimme uutta Agricolaa,

    poliittista uskonpuhdistajaa, joka riittävän selvästi

    sanoisi Suomen kansalle, kaikille poliittisille

    puolueillemme, että maamme ulkopolitiikan kannalta

    tärkeistä ja perustavaa laatua olevista kysymyksistä

    voidaan kaikkialla, myös Moskovassa keskustella

    suoraan ilman "pappien" so. maalaisliiton välitystä."

Tällainen ajatelma yllätti minut, sillä Sinulle täytyy olla tunnettua, että viimeksi Moskovassa käydessäni esitin L.I. Brezhneville pyynnön Sinun kutsumisestasi Moskovaan joko NKP :n tai neuvostohallituksen vieraaksi. Tämän tein Poika-Tuomisen ehdotuksesta siinä käsityksessä, että tähän oli olemassa Sinun suostumuksesi. Esitystäni perustelin sillä, että toisten skandinaavisten sos.dem. puolueiden puheenjohtajat vierailevat tämän vuoden aikana Neuvostoliitossa. Toivoin voivani tasoittaa Sinulle tietä suoraan, välikäsistä vapaaseen keskusteluun Moskovassa "maamme ulkopolitiikan kannalta tärkeistä ja perustavaa laatua olevista kysymyksistä". Tiedossasi lienee, että pyyntööni ei suostuttu.

  Olen toiveikkaana odottanut, että saisit aikaan välttämättömän muutoksen Neuvostoliiton suhtautumistavassa. Kun "Turun Päivälehdenkin" mielestä ("keskustelu Moskovassa") tässä on esillä kahta osapuolta koskeva asia, ei kai vielä riitä, että "uuden Agricolan, poliittisen uskonpuhdistajan" ääni tavoittaa vain "Suomen kansan ja kaikki poliittiset puolueemme".

  Minulla ei ole tietenkään oikeutta eikä halua tyrkyttää käsityksiäni tai neuvojani, mutta et pahastune, jos sanon pitkäaikaisen kokemukseni perusteella, että esim. tässä mainittu kirjoituksesi "Turun Päivälehdessä" ei varmaankaan helpottanut "uuden Agricolan" - kuka hän sitten lieneekään - kansallisesti tärkeää tehtävää.

  Kun pääsin artikkelin loppuun, jouduin yhä enemmän ymmälleni. "Nootti vai hiekkalaatikko". Onko asia niin, että kokoomus valitsi "hiekkalaatikon" (Rihtniemi) ja hylkäsi "nootin" (Junnila). Kumman Sinä valitsisit? Minun mielestäni "Turun Päivälehden" vastakkainasettelu ei ole mielekäs tai jos se on sitä, niin kysymys on provokatiivinen.