Hänen Ylhäisyytensä                                 5/12 1967

Yhdysvaltain Presidentti

Lyndon B. Johnson

Arvoisa Herra Presidentti,

  Lausun Teille vilpittömät kiitokseni kirjeestänne samoin kuin Suomen kansalle ja minulle henkilökohtaisesti osoittamistanne onnen toivotuksista Suomen itsenäisyyden viisikymmenvuotispäivän johdosta. Haluan myöskin kiittää Teitä lahjasta, jonka ystävällisesti lähetitte minulle suurlähettiläs Tyler Thompsonin välityksellä.

  Yhdyn täysin sanoihinne, mitä tulee meidän maittemme yhteisiin päämääriin sekä yhteisiin pyrkimyksiimme vapaan ja demokraattisen hallinnon puolesta. Suomen itsenäisyyden aikana ovat ystävyyssiteet meidän maamme ja Yhdysvaltain välillä yhä lisääntyneet, ja olen vakuuttunut siitä, että nämä siteet tulevat jatkuvasti lujittumaan.

  Itsenäisyytemme viiden ensimmäisen vaiheikkaan vuosikymmenen kokemukset sekä maamme kehitys tänä aikana ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että suomalaiset katsovat tulevaisuuteen luottavasti ja päättäväisin mielin. Hartain toiveemme on, että kansakuntien välisen rauhan edellytykset vahvistuisivat täten mahdollistaen jatkuvat ponnistelut sekä oman kansamme että koko ihmiskunnan hyvinvoinnin ja onnen hyväksi.